Halojaoston sähköpostilistalla virisi mielenkiintoinen keskustelu halojen harvinaisuudesta. Ovatko harvinaiset halot enää harvinaisia, kun niitä opitaan katsomaan ja löytämään? Ja mikä jostain halosta tekee oikeasti harvinaisen?
Muutaman huiman jääsumuhalonäytelmän (Jämsä/Arto Oksanen, http://nyrola.jklsirius.fi/tmp/halot20041122 ja Teuva/Heikki Mahlamäki, http://www.teuva.fi/koulut/komsi/halot/ ) innoittamana lähti listalla käyntiin keskustelu harvinaisuuksien todellisesta harvinaisuudesta.
Olli Haukkovaara heitti ilmoille kysymyksen, ovatko harvinaiset halot enää harvinaisia, kun niitä opitaan näkemään ja löytämään halonäytelmistä. Hän käytti vertauksena lintubongausta, jossa monet rariteetit ovat muuttuneet pikkuharvinaisuuksiksi, kun lintuja on opittu tunnistamaan.
Joitain yhtymäkohtia tuohon Ollin esittämään vertaukseen löytyykin. Kun havaitsijoiden tietous, mitä voidaan nähdä, lisääntyy ja havaintoverkon kattavuus laajenee, nähdään enemmän väliharvinaisuuksiksi luokiteltavia haloja ja kenties ajoittain myös harvinaisempiakin muotoja enemmän. Toisaalta ainakin allekirjoittanut sekä Jarmo Moilanen vierastimme halojen ja lintujen rinnastamista sillä näkökulmalla, että linnut eivät minnekään katoa (vaikka saattavat piiloutua ihmisiltä), halot sen sijaan syntyvät ja katoavat aika nopeasti.
Keskustelussa myös korostettiin, että halojen harvinaisuus on usein havaitsijakohtaista harvinaisuutta. Vaikka joku halomuoto, esimerkiksi Wegenerin vasta-aurinkokaari saattaa esiintyä Suomessa useamman kerran vuodessa, yhden havaitsijan kohdalle se sattuu harvemmin.
Halojen harvinaisuutta voidaan lähetä purkamaan myös fysikaalisesta näkökulmasta. Halojen syntyyn vaikuttaa yksinkertaistetusti kolme päätekijää:
- jääkiteiden muoto ja rakenne
- jääkiteiden liiketila
- valonlähteen korkeus
Jääkiteiden muoto vaihtelee, mutta on selvästikin hiukan harvinaisempia rakenteita (esimerkiksi pyramidipäiset kiteet) ja jopa poikkeuksellisia kiderakenteitä (kuutiomainen jää?), joiden aiheuttamat halot on tuikiharvinaisia.
Jääkiteiden puhtaus vaikuttaa myös. Usein kiteiden sisällä on ilmataskuja ja -kuplia, jotka vaikeuttavat valonsäteen esteetöntä kulkua jääkiteen sisällä. Sellaiset halomuodot, jotka vaativat useamman sisäisen heijastuksen jääkiteen sisällä, ovat harvinaisempia, koska puhtaat kiteet ovat harvinaisempia.
Jääkiteiden liiketila vaikuttaa myös paljon. Periaattessa voidaan sanoa, että mitä sidotumpi liiketila kiteellä on, sitä komeampia ja harvinaisempia halomuotoja näkyy. Ilmeisesti myös tietyt pyörimisliikkeet ovat harvinaisempia.
Valonlähteen (Auringon, Kuun tms.) korkeus vaikuttaa myös merkittävästi. Tietyillä halomuodoilla (esim. jotkut Parry-muodot) on varsin kapea korkeusikkuna, jossa muoto näkyy. Jos halomuoto näkyy vain tietyillä Auringon korkeuksilla, niin tämä rajoittaa havaintoaikaa ja -paikkaakin merkittävästi.