Tähtikalliopäivänä talkoiltiin ahkerasti

19.5.2012 klo 20.00, kirjoittaja
Kategoriat: Kalusto , Rakentaminen , Tapahtumat

Tähtikalliopäivä 19.5. veti Ursan havaintokeskukseen parisenkymmentä vierasta. Mukana oli havaintokeskukseen tutustujia, mutta suuri osa osallistui myös talkoisiin. Lieneekö jääkiekko kuitenkin karsinut osallistumista?

Tähtikalliopäivän teemana oli Havaintokeskus 10 vuotta. Aloitettiinhan Tähtikallion rakentaminen keväällä 2002. Niinpä talkoisiin liittyi myös huoltotöitä, vaikka myös uutta asennettiin.

Päärakennuksen talven lumien vaurioittamat palotikkaat korjattiin ja asennettiin uudelleen, nyt talon pohjoispäätyyn. Myös savupiipun läpivientiä paikkailtiin.

Rakennuksen ja grillipaikan ympäriltä kaadettiin osin huonokasvuisia puita ja nämä pilkottiin polttopuiksi. Talon edustaa siivottiin savotan jäljiltä.

Ohjausrakennuksen etelä- ja länsipääty maalattiin lähes kokonaan ja takaseunustalla paikattiin vielä keskeneräistä maalausta katonrajasta. Vanhat rakennustelineet purettiin talon takaa.

Toisen tähtitornin kupu pestiin kokonaan. Tornin nurkalle asennettiin masto tulevaa sääasemaa ja koko taivaan kameraa varten.

Torneihin asennettiin tietoliikennekaapit ja valokuituyhteys väliin. Myös muita tietoliikenneasennuksia tehtiin, mm. kolmas langattoman verkon tukiasema.

Astrofox-teleskoopin tasapainotusta asennettiin ja edellisenä yönä testikuvattiin CCD-kameralla.

Paramount-jalusta ja all-sky-kamera tuotiin Helsingistä Tähtikalliolle. Paramount purettiin paketista ja koekäytettiin.

Uusi Blitzortung-salamapaikannin asennettiin Boltek-paikantimen rinnalle. Asema toimii eurooppalaisessa verkossa ja antaa yhdessä muiden suomalaisten BO-paikantimien kanssa melko tarkkaa salamapaikkatietoa Suomen aluella. Itse antenni asennettiin ohjausrakennuksen vintille.

Kuva: Uusi laitemasto kakkostornin kulmalla, J.-P.Teitto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *