Turbulenssi mahdollistaa jättiläistähdet

26.2.2009 klo 08.05, kirjoittaja
Kategoriat: Muut tähtijärjestelmät

Tiivistyvien kaasusumujen turbulenssi saattaa olla ratkaiseva tekijä massiivisimpien tähtien muodostumisessa. Havainto tehtiin käyttämällä Havaijilla sijaitsevia lähimillimetrialueen SMA-teleskooppeja.

”Ainutlaatuista SMAn havainnoissa on se, että pystymme ensimmäistä kertaa vertaamaan joitakin oletuksia massiivisten tähtien synnystä havaintoihin”, kehuu tutkimusta johtanut Qizhou Zhang Harvard-Smithsonianin astrofysiikan keskuksesta. ”Toisin kuin oletettiin teoreettisissa malleissa, havaitsimme, että turbulenssi estää pirstoutumista kaasupilvissä enemmän kuin tähtien lämpö.”

Perinteisesti on uskottu, että massiivisimmat tähdet ovat syntyneet usean valmiin tähden sulautuessa yhteen. Uuden hypoteesin valossa on entistä todennäköisempää, että niitä voi syntyä myös suoraan kaasusumusta kertymällä.

Aiheesta lisää Harvard-Smithsonianin sivuilta (englanniksi). Jättiläistähtien kehittymisestä kerrotaan myös seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä 2/2009.

Tähtijoukkojen suurimpien tähtien syntytavasta on nyt luotu uusia malleja. Jättiläistähtien alue löytyy esimerkiksi Orionin kaasusumun trapetsina tunnetusta osasta. Taiteilijan näkemys. Kuva Celestia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *