Kiinalla on mahdollisesti uusi avaruusase

19.1.2007 klo 18.28, kirjoittaja
Kategoriat: Maa ja lähiavaruus

Kiina on onnistuneesti testannut uutta satelliittien tuhoamiseen tarkoitettua asetta, amerikkalaiset viranomaiset uskovat. Yhdysvaltain mukaan Kiina tuhosi vanhan sääsatelliitin ballistisella ohjuksella ammutun ’törmääjän’ avulla.

Tuhottu kiinalainen satelliitti kiersi Maata yli 800 kilometrin korkeudessa. Ohjus laukaistiin kiinalaisesta Xichangin avaruuskeskuksesta.

USA:lla on ollut samankaltaisia satelliitintuhoajia jo yli 20 vuotta. Presidentti George W. Bushin elokuussa esittelemän avaruusohjelman mukaan Yhdysvaltain pitää pystyä suojelemaan kansallisia etujaan myös avaruudessa.

Etenkin Kiina on kritisoinut amerikkalaisten jyrkentynyttä politiikkaa ja ohjuskokeen onkin arveltu olevan vastareaktio Yhdysvaltain uudelle avaruusohjelmalle. – SN

Read more

Kuva ESA / J.Huart

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *