Titanista löytyi sisämeren kokoinen nestealue!

14.3.2007 klo 06.00, kirjoittaja
Kategoriat: Aurinkokunta

Saturnuksen kiertoradalla oleva Cassini-luotain löysi Titan-kuun pinnalta ennätyskokoisen järven helmikuussa. Yllättäen kohde on niin valtava, että sitä voi kutsua jo mereksi.

Kuvan suurin nestealue on pinta-alaltaan huikeat 100 000 neliökilometriä eli peräti 0,12 prosenttia Titanin pinnasta. Se on Titan-kuun kokoon suhteutettuna hieman suurempi kuin Maan suurin sisämeri, Mustameri. Mustameri käsittää vain 0,085 prosenttia Maan pinta-alasta. Kokovertailun perusteella Nasan tutkijat kutsuvat nyt Titanin suurimpia nestealueita meriksi.

Kotoisesta vedestä meressä ei ole kyse, sillä Titanin pinta on noin -180 celsiusasteen lämpötilassa. Merien uskotaankin muodostuvan joko nestemäisestä metaanista (CH4) tai etaanista (C2H6).

Ensimmäiset tutkakuvat Titanin järvistä saatiin jo heinäkuussa 2006. Nyt julkaistut kuvat otettiin Cassinin helmikuun 22. päivänä tekemän ohilennon yhteydessä. Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä (3/2007).

Suurempi kuva
Read more

Cassinin helmikuussa tekemällä Titanin ohilennolla paljastui ennätyssuuri metaanista tai etaanista koostuva sisämeri. Kooltaan se on hieman Pohjois-Amerikan Superior-järveä suurempi. Kuva Nasa / JPL

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *