Marsin valtameren mysteeri ratkaistiin

14.6.2007 klo 09.46, kirjoittaja
Kategoriat: Aurinkokunta

Tutkijat ovat selvittäneet Marsin muinaiseen valtamereen liittyvän mysteerin.

Jo pitkään on uskottu, että suuri osa punaisen planeetan pinta-alasta on ollut aikoinaan meren peittämä. 2-3 miljardia vuotta sitten luultavasti jopa kolmasosa koko planeetasta oli sinisten laineiden alla.

Marsista löydetyt kaksi pitkää rantaviivalta näyttävää muodostemaa ovat olleet parhaimpia todisteita tästä valtamerestä. Rantaviivoissa näkyvät merenpinnan korkeuden muutokset ovat kuitenkin niin suuria, että tutkijat ovat joutuneet epäilemään jos niiden taustalla olisi sittenkin jokin muu selitys.

Tänään Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan rantaviivan heittelehtiminen selittyy Marsin pyörimisakselin kääntymisellä. ”Tämä todella varmistaa että Marsissa on ollut meri”, tutkimuksessa mukana ollut Mark Richards uskoo.

Lue lisää alkuperäisestä lehdistötiedotteesta (englanniksi)

Tältä Mars on saattanut näyttää kaksi miljardia vuotta sitten. Kuva Taylor Perron / UC Berkeley

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *