Tähtiharrastusviikko alkaa

22.9.2008 klo 10.12, kirjoittaja
Kategoriat: Tähtiharrastus

Suomessa vietetään tähtiharrastusviikkoa 20.-28. syyskuuta. Viikon aikana voi useilla paikkakunnilla käydä kuuntelemassa tähtiharrastukseen liittyviä luentoja tai vierailla tähtitorneissa.

Syyskuu on vuoden paras kuukausi tähtitaivaan havainnointiin, sillä selkeitä ilmoja on suhteellisen usein ja yöt ovat jo pimeitä.

Tähtiharrastusviikkoon liittyy tänä vuonna myös syyspäiväntasaus, joka on tänään 22. syyskuuta kello 18.44. Aurinko siirtyy tällöin pohjoiselta taivaanpallon puoliskolta eteläiselle, jolloin yö ja päivä ovat lähes yhtä pitkät.

Planeetoista Jupiter näkyy etelätaivaalla heti Auringon laskettua ja Saturnusta on mahdollista havainnoida syyskuun lopussa juuri ennen auringonnousua itäisellä taivaalla. Kansainvälinen avaruusasema on mahdollista nähdä keskiviikosta alkaen joka ilta muutaman minuutin ajan Etelä-Suomesta sään suosiessa.

Lue lisää Ursan sivuilta
Eri paikkakuntien tapahtumia listattuina
Ursan tähtikartta
Avaruusaseman ja muiden satelliittien näkyvyysennusteet Heavens-above-sivustolta (englanniksi)

Tähtiharrastusviikolla järjestetään useilla eri paikkakunnilla avoimien ovien päiviä tähtitorneilla. Kuva Mikko Suominen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *