Tähtiä syntyy galaksien ulkopuolellakin
![](https://www.ursa.fi/blogi/wp-content/uploads/sites/4/ESO137-001.jpg)
Tutkijat ovat löytäneet suuren määrän nuoria ”orpoja” tähtiä galaksin taakseen jättämästä pölyn ja kaasun pilvistä. Löytö antaa aihetta uskoa, että galaksien ulkopuolella syntyvät tähdet ovat luultua yleisempiä.
”Kyseessä on yksi pisimmistä tämäntyyppisistä pyrstöistä, joita olemme nähneet”, kertoo tutkimusryhmän johtaja Ming Sun Michiganin yliopistosta. ”On myöskin käynyt ilmi, että kyseessä on merkki uudesta syntymästä, eikä tuhoutumisesta.”
Tutkijaryhmä havainnoi komeettamaista pyrstöä galaksin ESO 137-001 jäljessä käyttäen apunaan sekä kiertoradalla olevaa Chandra-röntgenteleskooppia että Chilessä sijaitsevaa SOAR-teleskooppia. Pyrstö on pituudeltaan 200 000 valovuotta eli kaksi kertaa Linnunradan halkaisijan verran.
Havaintojen mukaan galaksin kaasupyrstössä on syntynyt miljoonia uusia tähtiä. Tähän asti on uskottu, että tähden muodostuessa tarvittavan suuren kaasu- ja pölymäärän vuoksi niitä ei juurikaan syntyisi galaksien ulkopuolella. Tutkijat arvioivat tähtien syntyneen viimeisen 10 miljoonan vuoden aikana.
Lue aiheesta lisää Nasan Chandra-teleskoopin sivuilta (englanniksi)