Tähdenlentomaksimi yllätti tiistaina

11.9.2008 klo 09.14, kirjoittaja
Kategoriat: Tähtiharrastus

Syyskuun 9. päivänä havaittiin Yhdysvalloissa odottamattoman paljon kirkkaita meteoreja. ”Koko taivaan kattava Sentinel-kameramme havaitsi 25 kirkasta tähdenlentoa. Meteoripurkaus alkoi kello 6.20 UTC-aikaa ja jatkui noin neljä tuntia”, kertoo Bill Cooke Nasasta.

Havaitut tähdenlennot vaikuttavat suuntansa puolesta kuuluneen niin kutsuttuihin syyskuun perseideihin. Ne ovat eri parvi kuin elokuussa havaittavat perseidit. Syyskuun perseidit liittyvät toistaiseksi tuntemattomaan komeettaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kyseisellä tähdenlentoparvella havaitaan purkaus.

Suomen pituuspiirejä ajatellen havaittu meteorimaksimi osui huonoon aikaan, sillä täällä oli tapahtuman aikaan jo valoisaa. Tästä johtuen Euroopassa ei nähty syyskuun perseidien yllättävää purkausta.

Lue lisää Spaceweather.comin sivuilta (englanniksi)

Perseuksen tähtikuvion suunnasta 9. syyskuuta tulleet meteorit olivat poikkeuksellisen kirkkaita, -2 magnitudia tai alle. Automaattikameran yhdistelmäkuvasta näkyy selvästi, että tähdenlennot näyttivät saapuvan samasta säteilypisteestä taivaalla. Kuva Bill Cooke, Nasa Marshall Space Flight Center

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *