Suomessa löydettiin uusi halo

5.12.2008 klo 08.13, kirjoittaja
Kategoriat: Taivaanilmiöt

Ursalainen valoilmiöharrastaja Marko Riikonen on löytänyt uuden halomuodon. Ilmiö oli riittävän voimakas näkyäkseen selvästi paljain silmin ja siitä saatiin runsaasti todistusvoimaisia valokuvia. Uusi halo on V-kirjaimen muotoinen kaari, joka näkyi Auringon yläpuolella Rovaniemellä esiintyneessä halonäytelmässä 6. marraskuuta.

Uudella halolla ei ole vielä nimeä, mutta vanhan eurooppalaisen nimiperinteen mukaisesti se olisi ”Riikosen kaari” (Riikonen arc). Syntytapansa puolesta uusi halo olisi ”Heijastunut Parryn kaari” (Reflected Parry arc). Edellinen vastaavanlainen eli täysin varmana pidettävä tapaus uuden halon löydöstä oli Euroopassa vuonna 1995 eli 13 vuotta sitten. Tuolloin Jarmo Moilanen löysi Moilasen kaaren Suomesta Oulunsalon taivaalta.

Suomalaiset ovat aiemminkin kunnostautuneet harvinaisten haloilmiöiden metsästyksessä, sillä kaikki viimeisten 30 vuoden aikana koko maailmasta löydetyt uudet halomuodot ovat olleet joko yhdysvaltalaisten tai suomalaisten dokumentoimia. Alan kotimaisten harrastajien kärki on etsinyt ja valokuvannut harvinaisia haloja muun muassa Siperiassa, Alaskassa, Pohjois-Kanadassa, Etelämantereella ja Chilessä.

Nyt löydetylle halokaarelle Riikonen sai syntyselityksen eli mallin valon taittumisesta tietyn tyyppisessä jääkiteessä yhteistyössä Alaskan yliopiston emeritus professorin Walter Tapen kanssa. Tape on ollut 1990-luvun alusta lähtien maailman johtava haloilmiöiden asiantuntija.

Uudesta halolöydöstä enemmän uudessaTähdet ja avaruus -lehdessä 8/2008, jossa Riikosen löytämän kaaren kuvat julkaistaan ensimmäisen kerran.

Maailman ensimmäinen valokuva uudesta haloilmiöstä. Tällä hetkellä erilaisia halomuotoja tunnetaan vain noin 70 kappaletta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *