Satelliitti kuvasi valaisevat yöpilvet

4.7.2007 klo 10.57, kirjoittaja
Kategoriat: Maa ja lähiavaruus

Nasan AIM-satelliitti otti kesäkuussa ensimmäiset kuvansa valaisevista yöpilvistä avaruudesta käsin. AIM on lyhenne sanoista ”Aeronomy of Ice in the Mesosphere” ja se on ensimmäinen valaisevien yöpilvien tutkimukselle omistettu satelliitti. AIM laukaistiin 25. huhtikuuta 2007 Pegasus-raketilla.

Valaisevat yöpilvet ovat korkealla ilmakehässä, noin 80 kilometrin korkeudella esiintyviä ohuita pilviä. Ne heijastavat auringonvaloa öisellä taivaalla korkeutensa ansiosta ja tarjoavat tähtiharrastajillekin havaintokohteen. Viime vuosikymmeniä niiden esiintymistiheys on kasvanut.

”On selvää, että pilvet muuttuvat ja se kertoo ilmakehän muuoksista. Me emme ymmärrä miten, miksi ja mitä tästä seuraa”, selostaa AIM-satelliitin päätutkija James Russell III Hamptonin yliopistosta. ”Havaintomme viittaavat siihen, että globaali muutos alailmakehässä saattaa olla varoituksena koko Maan ympäristön muuttumisesta.”

Napa-alueiden ympäristössä esiintyvistä valaisevista yöpilvistä ei vielä nykyään tiedetä paljoakaan. Monia tutkijoita askarruttaa miksi pilviä on viime aikoina havaittu entistä enemmän myös kauempana navoista. AIMin havainnoista odotetaan vastauksia.

Aiheesta lisää Nasan sivulta (englanniksi)

Tältä näyttää ensimmäinen AIMin satelliittikuva valaisevista yöpilvistä. Kuva on koostettu 11. kesäkuuta kerätyistä kuvista. Kuva University of Colorado Laboratory for Atmospheric and Space Physics

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *