Pöly vihjaa vieraista kiviplaneetoista

10.1.2009 klo 09.52, kirjoittaja
Kategoriat: Muut tähtijärjestelmät

Tutkijat ovat löytäneet pölyä kuuden kuolleen tähden ympäriltä. Löytynyt pöly näyttää olevan samankaltaista materiaalia kuin mistä maapallo on muodostunut. Tulokset julkistettiin Yhdysvaltain tähtitieteellisen seuran (AAS) kokouksessa Long Beachissä Kaliforniassa.

Kuolleet tähdet ovat niin sanottuja valkoisia kääpiötähtiä, jollaiseksi Aurinkokin tulee muuttumaan elämänsä loppuvaiheilla. Kivisten planeettojen materiaalia muistuttavan pölyn puolestaan uskotaan olevan liian lähelle tähteä joutuneiden ja siksi hajonneiden asteroidien jäännöksiä.

Havainnot tehtiin Spitzer-avaruusteleskoopilla. Kaksi samanlaista aurinkokuntaa tunnettiin jo aiemmin, joten nyt löydetyt kuusi uutta kohdetta nostavat tämänkaltaisten tunnettujen järjestelmien määrän jo kahdeksaan. Kyseessä ei siis voi enää olla vain harvinainen poikkeus. Havainnot viittaavatkin siihen, että kiviset planeetat tähtien ympärillä ovat yleisiä.

Aiheesta lisää Spitzer-avaruusteleskoopin sivuilla (englanniksi)

Kuva Nasa / JPL-Caltech

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *