Phoenix-laskeutuja lopetti toimintansa
Nasa on menettänyt yhteyden Marsin pohjoisella napa-alueella olevaan Phoenix-laskeutujaan. Viimeiset signaalit vastaanotettiin 2. marraskuuta. Toukokuussa laskeutuneen Phoenixin toiminnan loppuminen oli ollut jo pitkään odotettavissa vähenevän auringonvalon vuoksi.
”Phoenix onnistui valtavassa haasteessa laskeutua turvallisesti, ja se pystyi myös suorittamaan tieteellisiä tutkimuksia 149 Marsin päivänä yhteensä 152:sta”, kuvailee Phoenixin projektijohtaja Barry Goldstein Jet Propulsion Laboratorysta.
Projektitiimi yrittää vielä parin viikon ajan ottaa yhteyttä Phoenixiin, mutta onnistumista pidetään epätodennäköisenä. Laskeutujan elektroniikka tuhoutuu lähes varmasti Marsin kylmän talven aikana ennen kuin valoa on seuraavan kerran saatavilla tarpeeksi toimintaan.
Seuraava suunniteltu marslaskeutuja on ensi vuoden syksyllä laukaistava Mars Science Laboratory. Se on kolme metriä pitkä ja massaltaan 900-kiloinen kulkija, jonka suunniteltu toiminta-aika on yli kaksi vuotta. (Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä)
Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)