Nyt löytyi uudentyyppinen kaksoistähti

1.4.2008 klo 10.51, kirjoittaja
Kategoriat: Muut tähtijärjestelmät

Tutkijat ovat löytäneet uudentyyppisen kaksoistähtijärjestelmän. Järjestelmässä kaksi keltaista jättiläistähteä kiertää niin lähellä toisiaan, että suuri osa tähtien aineesta on itse asiassa yhteistä. Tutkijoiden mukaan tähdet näyttävät enemmänkin maapähkinältä.

Kaikkien yllätykseksi pian ensimmäisen löydön jälkeen havaittiin toinen samanlainen kohde. ”Emme olettaneet löytävämme yhtä tällaista, vielä vähemmän kahta”, tutkija Kris Stanek Ohion valtion yliopistosta kertoo. ”Me tarvitsimme 8,4-metristä LBT-teleskooppia löytääksemme ensimmäisen kaksoistähden, mutta seuraava oli niin kirkas, että sen pystyy näkemään kiikareilla omalta takapihalta.” (Kohde sijaitsee pienessä Magellanin pilvessä eli ihan suomalaiselta takapihalta sitä ei kuitenkaan voi havaita.) Jälkimmäinen tähtijärjestelmä havaittiin jo 80-luvulla, mutta silloin sen erikoisuus ei vielä paljastunut.

Löytö saattaa ratkaista keltaisten supernovaräjähdysten mysteerin. Suurin osa supernovina elämänsä päättävistä tähdistä on joko punaisia tai sinisiä jättiläistähtiä. Keltaisten jättiläistähtien ei kuitenkaan pitäisi ehtiä räjähtämään supernovana, sillä tähdet viettävät tässä kehitysvaiheessa vain erittäin pienen hetken elämästään. Silti myös keltaisten jättiläistähtien synnyttämiä supernovia on havaittu.

”Kun kaksi tähteä kiertää toisiaan erittäin lähekkäin, ne jakavat ainetta ja yhden tähden kehitys vaikuttaa toiseen”, tutkimuksen julkaissut José Prieto Ohion valtion yliopistosta selittää. ”On mahdollista, että tällaisessa järjestelmässä kaksi superjättiläistä kehittyy hitaammin ja käyttää enemmän aikaa keltaisessa vaiheessa – riittävän kauan, jotta toinen voi räjähtää keltaisena superjättiläisenä.”

Lue lisää alkuperäisestä lehdistötiedotteesta (englanniksi)

Taiteilijan näkemys uudesta tähtijärjestelmästä, jossa kaksi lähes identtistä keltaista tähteä kiertää erittäin lähellä toisiaan. Molemmat löydetyt tähdet ovat kirkkaita ja noin 15-20 Auringon massaisia. Kuva Kevin Gecsi / Ohio State University

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *