Nasa haaveilee jättimäisestä avaruusteleskoopista

6.7.2007 klo 10.15, kirjoittaja
Kategoriat: Teleskoopit

Nasa on tuonut julkisuuteen vielä suunnittelupöydällä olevia hahmotelmia tulevaisuuden optisen alueen avaruusteleskoopista. Aivan uudet mittasuhteet mahdollistaa Kuulentoja varten kehitteillä oleva kantoraketti Ares V.

”Ares V -raketti tulee kykenemään laukaisemaan kuormia, joiden koko ja massa ovat tähän asti olleet mahdottomia”, kertoo Philip Stahl, kansainvälisesti tunnettu optiikan suunnittelija Nasan Marshallin avaruuslentokeskuksesta. ”Ehkä voisimme käyttää sitä suurten avaruusteleskooppien laukaisemiseen.”

Miten suuri uusi avaruusteleskooppi sitten voisi olla? Areksen nostokyky matalalle kiertoradalle tulee olemaan lähes 130 tonnia eli 8 % enemmän kuin Apollo-ohjelmassa käytetyn Saturn V:n. Rakettiin mahtuu jopa 8-metrisen peilin omaava teleskooppi. Luku pääsee oikeuksiinsa kun sitä verrataan Hubblen 2,4 metriin.

Uuden avaruusteleskoopin erotuskyky olisi kolmasosa Hubblen vastaavasta ja sen peili kokoaisi 11-kertaisesti valoa Hubbleen nähden. Sen sijoituspaikaksi on ehdotettu Lagrange 2 -pistettä, joka sijaitsee noin 1,5 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Stahl ehdottaa kaukoputken suunnittelua alusta asti helposti muutettavaksi niin, että sen rakenteita pystyttäisiin hyödyntämään jopa 50 vuoden ajan. Tänä aikana kamerat ja elektroniikka voitaisiin vaihtaa useita kertoja. Ennen hahmotelman toteutusta vastassa on vielä monta teknistä haastetta ja tietenkin kysymys rahoituksesta.

Aiheesta lisää Nasan sivuilta (englanniksi)

Nasa suunnittelee monoliittimaista avaruusteleskooppia, jonka avaruuteen viemisen mahdollistaa seuraavien kuulentojen kantoraketti. Yllä on hahmotelma laitteen rakenteesta ja alla kokovertailu Hubbleen nähden. Kuvat Nasa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *