Merkurius on pienentynyt oletettua enemmän

6.7.2008 klo 11.47, kirjoittaja
Kategoriat: Aurinkokunta

Merkuriuksen halkaisija on planeetan historian aikana kutistunut yli 1,5 kilometrillä. Aurinkokuntamme pienimmän planeetan pienentyminen ei tullut tutkijoille yllätyksenä, mutta koon muutoksen uskottiin olleen selvästi vähäisempää.

Kutistuminen johtuu planeetan ytimen hitaasta jäähtymisestä. Tutkijoiden mukaan sama mekanismi pitää yllä myös Merkuriuksen magneettikenttää. Tulokset perustuvat Messenger-luotaimen tänä vuonna tekemiin mittauksiin.

Uusien havaintojen avulla ratkesi myös pitkään kestänyt kiista siitä, miten Merkuriuksen tasangot ovat syntyneet. 70-luvulla Mariner 10 -luotaimen ottamien kuvien perusteella näytti nimittäin siltä, että tasangot olisivat saattaneet Kuun tasankojen tapaan syntyä suurissa törmäyksissä. Messengerin havainnot varmistivat kuitenkin tulivuoritoiminnan olleen tasankojen muodostumisen takana.

Aiheesta lisää Nasan sivuilla (englanniksi)

Kuva Nasa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *