Marsin metaani saattaa kertoa mikrobeista

16.1.2009 klo 07.46, kirjoittaja
Kategoriat: Aurinkokunta

Marsin ilmakehästä on ensimmäistä kertaa kiistattomasti löydetty metaania. Metaanilöytö saattaa viitata joko mikrobitoimintaan tai vaihtoehtoisesti geologiseen toimintaan, joka vapauttaa kaasua planeetan pinnan alta. Joka tapauksessa löytö on poikkeuksellisen merkittävä.

”Metaani tuhoutuu Marsin ilmakehässä nopeasti monilla tavoilla”, kertoo Michael Mumma Nasan Goddardin avaruuskeskuksesta. ”Löytömme suurista metaanipurkauksista kertoo meneillään olevasta prosessista, joka vapauttaa kaasua.”

Mikäli metaani syntyy biologisten prosessien kautta, saattaa sen lähde olla kilometrejä planeetan pinnan alapuolella. Tutkijat spekuloivat, että Marsin muinaisessa, elämälle otollisemmassa menneisyydessä planeetalla kehittyneet mikrobit saattaisivat säilyä pinnanalaisissa olosuhteissa.

Metaanilöytö tehtiin Mauna Kealla sijaitsevien teleskooppien spektrometrien avulla. Havaintoja kerättiin tutkimukseen useiden vuosien ajan. (Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä no 2/2009)

Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)

Marsin ilmakehästä löydetyn metaanin konsentraatio on suurimmillaan lähellä planeetan päiväntasaajaa, missä myös pinnan lämpötilat ovat korkeimmat. Kuva Nasa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *