Mars Science Laboratory lykkääntyy
Nasa on ilmoittanut, että sen seuraava marslaskeutuja, Mars Science Laboratory -kulkija (MSL), lykätään Marsin seuraavaan laukaisuikkunaan. MSL:n oli tarkoitus lähteä matkaan lokakuussa 2009, mutta nyt laukaisu lykkääntyy vuoden 2011 loppuun.
”Huolimatta antaumuksellisen tiimimme perusteellisesta työstä useissa työvuoroissa, emme viime viikkoina ole edenneet tarpeeksi nopeasti teknisten vaikeuksien ratkaisemisessa ja laitteiston kokoamisessa”, myöntää Nasan Jet Propulsion Laboratoryn johtaja Charles Elachi. ”Oikea ja järkevä ratkaisu mission onnistumiseksi on nyt siirtää se laukaistavaksi 2011.”
MSL on jättimäinen hanke niin 900 kilon massallaan kuin myös lähes 2 miljardin euron rahoituksellaankin. Aikataulun toteutumiseen liittyvät ongelmat liittyvät kulkijan pyörien ja robottikäsivarren moottoreihin. Laukaisuikkuna Marsiin avautuu noin kuukaudeksi 26 kuukauden välein.
Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)