Tämä kuu on kuin pesusieni

5.7.2007 klo 07.41, kirjoittaja
Kategoriat: Aurinkokunta

Saturnuksen Hyperion-kuun ulkonäkö yllätti tutkijat jo pari vuotta sitten. Mikään muu taivaankappale ei näet näytä pesusieneltä. Nyt tutkijat ovat analysoineet kuvat tarkemmin ja taivaallinen sieni osoittautui kylpyhuoneesta tuttujen pesuvälineiden tapaan huokoiseksi.

Hyperion on suurin Saturnuksen epäsäännöllisistä kuista. (Kaikista Saturnuksen satelliiteista se on kahdeksanneksi suurin.) Cassini-luotain otti siitä vuonna 2005 tarkkoja lähikuvia, joissa sienimäisyys paljastui. Nyt Peter Thomas kumppaneineen kertoo Naturessa, että kuun outo ulkonäkö johtuu kraattereista, joiden halkaisija on kahdesta kymmeneen kilometriin. Kraattereita on lähes kaikilla taivaankappaleilla, mutta Hyperionin kraatterit ovat odotettua syvempiä ja niistä muodostuu vieraan näköinen kokonaisuus.

Lisäksi tutkijat arvioivat Cassini-luotaimen kuvista Hyperionin tilavuuden ja massan. Niiden perusteella he totesivat, että kuu on hyvin huokoinen. Huokoisuus saattaa edesauttaa kraatterien säilymistä.

Lisää aiheesta Nature-lehdessä (englanniksi).

Cassini-luotain kuvasi Hyperionia läheltä syyskuussa 2005. Kuvien perusteella tehdyt tutkimukset kestivät siis lähes kaksi vuotta. Kuva Nasa/JPL/Space Science Institute

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *