Kolme supermaapalloa kiertää yhtä tähteä

17.6.2008 klo 07.15, kirjoittaja
Kategoriat: Muut tähtijärjestelmät

Euroopan eteläisen observatorion (ESO) Chilessä sijaitsevalla La Sillan teleskoopilla on löydetty kolme uutta eksoplaneettaa. Maapalloon verrattuna selvästi mittavampien ”supermaapallojen” trio tavoitettiin yhden ainoan tähden ympäriltä! Kyseinen tähti kantaa kirjainkoodia HD 40307.

Tutkimusryhmällä oli käytössään La Sillan 3,6 metrin teleskoopin HARPS-spektrografi. ”HARPSin tyyppisten tarkkojen laitteiden avulla pystytään nyt löytämään pienempiä planeettoja kuin aiemmin. Nämä ovat 2-10 kertaa maapallon massaisia kohteita”, selostaa Stéphane Udry Geneven observatoriosta.

”Löytömme ovat selvästi vain jäävuoren huippu”, sanoo Udryn kollega Michel Mayor ja lisää hätkähdyttävän tilastotiedon. ”Peräti kolmanneksella HARPSilla tutkituista aurinkoa muistuttavista tähdistä näyttäisi olevan joko supermaapalloja tai Neptunuksen kaltaisia planeettoja radoilla, joiden periodi on alle 30 vuorokautta.”

Löytöön johtaneet havainnot tehtiin viiden vuoden kuluessa. Uusista eksoplaneetoista pienin on massaltaan vain 4,3-kertainen Maahan verrattuna. Muut kaksi ovat 6,7 ja 9,4 kertaa Maan massaisia. Ne kiertävät auringonkaltaista emotähteään hyvin lähellä (vain 4-20 vuorokauden kiertoajoilla tähden ympäri), joten niiden pinnalla on aivan liian kuuma meidän tuntemallemme elämälle.

Lue lisää ESAn sivuilta (englanniksi)

Taiteilijan näkemys nyt löydetyistä eksoplaneetoista. Planeettojen massat ovat 4,2, 6,7 ja 9,4-kertaiset Maahan verrattuna. Kuva ESO

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *