Kiviplaneetat ovat luultua yleisempiä

19.2.2008 klo 08.01, kirjoittaja
Kategoriat: Muut tähtijärjestelmät

Tutkijat arvioivat kiviplaneettoja olevan noin 20-60 prosentilla auringonkaltaisista tähdistä. Löydöt viittaavat siihen, että elämän kehittymisen mahdollistavat olosuhteet ovat aiemmin luultua yleisemmät.

”Halusimme tutkia kaasun ja pölyn kehitystä Aurinkoa muistuttavien tähtien ympärillä ja verrata tilannetta oman aurinkokuntamme alkuaikoihin”, kertoo Michael Meyer Arizonan yliopistosta. ”Havaitsimme lämmintä pölyä 10-20 prosentilla nuorimmilta tähdiltä.”

Pölyn olemassaolo on merkki siitä, että tähden ympärillä on toisiinsa törmäileviä kappaleita, jotka muodostavat kiviplaneettoja. Pölyn lämpötila taas kertoo etäisyydestä, jolla se sijaitsee tähdestä. Mitä lähempänä pöly on, sitä kuumempaa se on tähden lämmityksen ansiosta.

Hieman vanhemmilta, noin 300 miljoonan vuoden ikäisiltä tähdiltä sen sijaan pölyä ei löytynyt. Tutkimukseen liittyvät havainnot tehtiin Nasan infrapuna-alueen Spitzer-avaruusteleskoopilla.

Havainnot tukevat teoreettisia malleja siitä, että Maa muodostui noin 10-50 miljoonassa vuodessa pienempien kappaleiden törmäyksistä. Muutamien satojen miljoonien vuosien ikäisten tähtien ympäriltä pölyä ei enää juurikaan löydy tähtituulen vuoksi. (Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä)


Aiheesta lisää Nasan sivuilta (englanniksi)

Taiteilijan näkemys siitä, millaisilta voisivat näyttää elämän kehittymisen mahdollistavat kiviplaneetat. Kuva Nasa / JPL-Caltech / R. Hurt (SSC-Caltech)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *