Kiina saa pian valmiiksi kartan Kuun pinnasta

8.7.2008 klo 08.51, kirjoittaja
Kategoriat: Aurinkokunta

Kiinan virallisen uutistoimiston Xinhuanin mukaan Kiina on saanut lähes kokonaan valmiiksi ensimmäisen karttansa Kuun pinnasta.

Kartoitusta tehnyt kiinalainen Chang’e 1 -kuuluotain laukaistiin viime vuoden lokakuussa. Luotaimen pääsuunnittelija Sun Jiadong kertoo aluksen toimineen tähän asti moitteettomasti. Luotaimen tulevaisuudesta kartoitusprojektin jälkeen ei kuitenkaan ole vielä tietoa.

Kuun kartoitus oli Kiinan ensimmäinen askel kiertolaisemme valloittamiseksi. Maan lähitulevaisuuden suunnitelmissa on lähettää myös kulkijoita tutkimaan Kuun pintaa. Virallisten tietojen mukaan ensimmäinen kiinalainen kuukulkija laskeutuisi vuonna 2013.

Aiheesta lisää China view -sivuilla (englanniksi)

Kuvassa on ensimmäinen Kiinan kansallisen avaruusjärjestön julkaisema Chang’e 1 -kuuluotaimen otos Kuun pinnasta. Kuva Xinhua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *