Kepler-avaruusteleskooppi otti ensimmäisen kuvansa

20.4.2009 klo 08.45, kirjoittaja
Kategoriat: Teleskoopit

Avaruusteleskooppi Keplerin ensimmäiset kuvat on nyt julkaistu. Kaikki laitteistot näyttävät toimivan suunnitellusti ja tähtiä erottuu kuvassa yhteensä noin 4,5 miljoonaa. Niistä noin 100 000 tähden kirkkautta aiotaan mitata eksoplaneettojen havaitsemiseksi seuraavan 3,5 vuoden ajan.

”On jännittävää nähdä tämä tähtien aarreaitta”, kommentoi Keplerin päätutkija William Borucki. ”Odotamme löytävämme satoja planeettoja näiden tähtien ympäriltä ja ensimmäistä kertaa voimme etsiä Maan kokoisia planeettoja auringonkaltaisten tähtien elämälle suotuisilta vyöhykkeiltä.”

95 megapikselin kameran kentässä on mustia kohtia, sillä yksittäisiä CCD-kennoja ei pystytty tekemään tarpeeksi suuriksi ja niitä on monta sijoitettuna vierekkäin. Kentän rikkonaisuus ei silti tutkimusta haittaa, sillä teleskoopin tehtävänä on mitata paikallaan pysyvien tähtien kirkkauksia eikä ottaa varsinaisesti kuvia.

Ennen kuin Kepler aloittaa tiedetoimintansa, kuluu vielä pari viikkoa sen fotometrin kalibrointiin. Teleskooppi laukaistiin avaruuteen 6. maaliskuuta.

Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)

8. huhtikuuta otetussa Kepler-avaruusteleskoopin kuvassa näkyy yhteensä 4,5 miljoonaa tähteä, joista seurataan noin 100 000 kirkkautta kirkkaudenmuutoksien varalta. Muutokset saattavat kertoa eksoplaneettojen olemassaolosta. Kuva Nasa / Ames / JPL-Caltech

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *