Suurten galaksien syntymalli meni uusiksi

8.4.2009 klo 07.59, kirjoittaja
Kategoriat: Linnunrata ja galaksit

Uunituoreet havainnot osoittavat, että varhaisen universumin galaksit kasvoivat suuriksi paljon luultua nopeammin. Galaksit kehittyivät nopeasti ilmeisesti hörppimällä ympäristönsä kaasua. Aikaisemmin on uskottu, että kasvu tapahtuu hitaasti yhdistymällä pienemmistä alkugalakseista.

Chris Collins Liverpoolin John Moores -yliopistosta teki kollegoineen uudet havainnot noin viiden miljardin vuoden ikäistä maailmankaikkeutta kansoittaneista galakseista. Isoimmat niistä olivat ehtineet kasvaa massaltaan lähes samankokoisiksi kuin nykyiset suuret galaksit. Aiempien mallien mukaan massaa pitäisi tuossa vaiheessa olla vain viidennes nykygalakseista.

Avishai Dekel Heprealaisesta yliopistosta Israelista on ehdottanut uutta mekanismia, jolla galaksit pystyivät turpoamaan näin nopeasti heti syntymänsä jälkeen. Dekelin ehdotuksessa pimeän aineen muodostelmat mahdollistavat sen, että kylmästä vetykaasusta koostuvat materiavirrat pääsevät tunkeutumaan alkugalaksien kuuman kaasukuoren läpi. Mallia tukevat myös viime vuosien havainnot kaukaisista, hehkuvista vetypilvistä. Niiden alkuperä on toistaiseksi ollut mysteeri.

Tutkimustulokset julkaistiin Nature-lehdessä 2.4.2009.

”Meillä on nyt aivan uusi näkemys siitä, miten galaksit muodostuvat”, sanoo Avishai Dekel. Seuraavaksi tutkijat aikovat kerätä lisää kokeellisia todisteita mallinsa puolesta. Suurilla teleskoopeilla aiotaan ottaa tarkempia kuvia noin 10 miljardin vuoden etäisyydellä olevista kylmistä vetykaasuvirroista. Kuva Wikipedia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *