Nyt himmeätkin kohteet saadaan kuvaan

22.6.2007 klo 08.54, kirjoittaja
Kategoriat: Teleskoopit

Euroopan eteläinen observatorio on kehittänyt uuden tekniikan himmeiden kohteiden havainnointiin kirkkaiden tähtien läheltä. Tähän asti tällaisten kohteiden kuvaaminen on ollut hankalaa. Tilannetta voisi verrata esimerkiksi majakan lampun vieressä loistavaan tulikärpäseen.

”Sovelsimme uutta tekniikkaa tähän asti melko tutkimattomaan kirkkaamman tähden kumppaniin, joka on noin kaksi kertaa Jupiterin kokoinen ja tunnetaan nimellä AB Doradus C. Tuloksemme olivat yllättäviä”, selostaa Niranjan Thatte Oxfordin yliopistosta. Kuvasarja osoittaa, miten himmeä C-tähti saatiin näkyviin suodattamalla ylimääräiset häiriötekijät ja A-tähden valo pois.

Sovellettu analyysi perustuu eri aallonpituuksien vertailuun. Monien heijastusten paikat nimittäin riippuvat käytetystä aallonpituudesta. Katsomalla esimerkiksi kohteesta tulevaa punaista ja sinistä valoa, heijastukset näyttävät liikkuvan, mutta aidot kohteet pysyvät paikallaan.

Aiheesta lisää ESOn sivuilta (englanniksi)

Uudella tekniikalla saadaan ylemmästä raakakuvasta esiin kirkkaamman tähden varjoon jäävä heikkovaloinen kumppani (alempi kuva). Tutkittu tähtipari kuuluu neljästä tähdestä koostuvaan AB Doradus -tähtijärjestelmään 48 valovuoden päässä. Kuva ESO

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *