ESO julkaisi valtavan syvän taivaan kuvan

10.11.2008 klo 08.43, kirjoittaja
Kategoriat: Teleskoopit

Euroopan eteläinen observatorio on julkaissut valtavan kokoisen syvän taivaan galaksikentän kuvamosaiikin. Kuvassa on maanpinnalta kuvattuna ennätyshimmeitä kohteita ultravioletin aallonpituusalueella. Valotusta tehtiin kymmeniä tunteja useilla ESOn suurimmilla teleskoopeilla.

Kuvan alue valittiin aiemmin Chandra-röntgenteleskoopin erityiskohteeksi, ja se on eräs taivaan eniten kuvatuista alueista muillakin aallonpituuksilla. Aluetta kutsutaan nimellä Chandra Deep Field South.

Tässä suunnassa taivasta on todella vähän oman Linnunratamme tähtiä, mutta runsaasti kaukana olevia galakseja. Osa galakseista on kirkkaudeltaan vain miljardisosa ihmisen paljain silmin erottamista kohteista ja näkyy sellaisina, kuin ne olivat vain 2 miljardia vuotta alkuräjähdyksen jälkeen.

ESOn sivuilta löytyy kuva nähtävänä täydessä koossaan (englanniksi)

ESOn julkaisema syvän taivaan kenttä edustaa yli 40 tunnin valotusta ja käsittää yli 27 miljoonaa pikseliä. Kooltaan alue on taivaalla 14,1 x 21,6 kulmaminuuttia eli asteen kuudeskymmenesosaa. Väärävärikuvan kanavat ovat ultravioletin, sinisen ja punaisen aallonpituusalueilta. Kuva ESO / Mario Nonino, Piero Rosati / ESO GOODS Team

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *