ESA valitsi finalistit marslennon simulaatioon

9.12.2008 klo 08.08, kirjoittaja
Kategoriat: Miehitetyt avaruuslennot

Euroopan avaruusjärjestö on valinnut viisi finalistia miehitetyn marslennon simulaatioon. Kolme ja puoli kuukautta kestävä eristyskoe aloitetaan maaliskuussa Moskovan IBMP-instituutissa.

Kokeen osallistujiksi haki yhteensä 5600 henkilöä. Heistä on seulottu viisi soveltuvinta käyttäen samoja menetelmiä kuin aidossa astronauttihaussa. Viidestä finalistista kolme on ranskalaisia, yksi ruotsalainen ja yksi saksalainen. Kaksi heistä pääsee osallistumaan kokeeseen yhdessä neljän venäläisen kanssa.

Simulaatio keskittyy ahtaiden ja eristettyjen tilojen psykologisiin ja fysiologisiin ongelmiin. Niitä ovat esimerkiksi stressi, hormonitasapaino, immuniteetti, unenlaatu, mieliala ja erityisruokavalion toimivuus.

Aito edestakainen marslento kestäisi vähintään puolitoista vuotta. Myös täyden pituuden koe aiotaan suorittaa myöhemmin.

Lue lisää ESAn sivuilta (englanniksi)

Euroopan avaruusjärjestön Aurora-ohjelman tavoitteena on kansainvälisesti toteutettu miehitetty marslento. Kuva ESA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *