Jääkannaksen hajoaminen kuvattiin

6.4.2009 klo 08.27, kirjoittaja
Kategoriat: Maa ja lähiavaruus

Euroopan avaruusjärjestön Envisat-satelliitti paljasti Etelämantereella sijaitsevan Wilkinsin jäähyllyn hajoamisen viikonlopun aikana. Jo viime viikolla satelliitin kuvista havaittiin suurien railojen ilmestyminen.

”Viime vuoden aikana Wilkinsin jäähylly menetti suunnilleen 1800 neliökilometriä eli noin 14 prosenttia koostaan”, selostaa Angelika Humbert Münsterin yliopistosta. ”Halkeilut tapahtuivat viime vuoden helmikuussa ja toukokuussa vain tuntien aikana jättäen jääsillan haurasrakenteiseen tilaan.”

150 kilometriä pitkä Wilkinsin jäähylly yhdisti Charcotin ja Latadyn saaret Etelämantereeseen. Jääkannaksen hajottua läheinen jäätikkö pääsee vapaasti virtaamaan mereen, mikä luultavasti kiihdyttää huomattavasti jäätikön pienenemisvauhtia. Vielä vuonna 1992 kannas oli 120 kilometriä leveä.

Lue lisää ESAn sivuilta (englanniksi)

2. huhtikuuta otetun kuvan vasemmassa laidassa harmaana näkyvä Wilkinsin jäähyllynä tunnettu kannas murtui viikonlopun aikana. Kuva ESA / A. Humbert / Münster University

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *