ESA hakee opiskelijoita painottomuuslennolle

11.6.2008 klo 07.09, kirjoittaja
Kategoriat: Maa ja lähiavaruus

Euroopan avaruusjärjestö tarjoaa jäsenmaidensa yliopisto-opiskelijoille mahdollisuutta päästä painottomuuslennolle. Paraabeliradalla lentävän koneen sisällä voidaan kokea noin 20 sekunnin mikropainovoima, jonka aikana koneessa olijat tuntevat itsensä painottomiksi.

Ideana on, että opiskelijaryhmät suunnittelevat tieteellisen kokeen, joka suoritetaan painottomuuden aikana. Koe voi olla osa maisterin- tai tohtorintutkintoa tai liittyä tiedeprojektiin. Kokeen parissa työskentelyn lisäksi osallistujat pääsevät myös tuntemaan astronauttien olosuhteet niin hyvin, kuin se on avaruuteen matkustamatta mahdollista.

Euroopan avaruusjärjestön jäsenmaista valitaan 20 ryhmää, jotka valitaan esittelemään tutkimussuunnitelmansa ESAlle ja he pääsevät tutustumaan ESAn astronauttikeskukseen. Heistä valitaan 3-4 opiskelijaryhmää osallistumaan syksyllä 2009 suoritettavalle painottomuuslennolle.

2-4 hengen hakijaryhmien tulee koostua 18-28-vuotiaista ESAn jäsenmaiden maisterin- tai tohtorintutkinnon opiskelijoista. Tutkimussuunnitelmaa valvomaan tarvitaan ohjaava professori ja suunnitelman on liityttävä yliopiston tutkimustoimintaan. Deadline alustaville tutkimussuunnitelmille on elokuun lopussa.

Lue lisää ESAn sivuilta (englanniksi)
Kuvia ja videoita suomalaisryhmän vuonna 2000 tekemältä lennolta

Euroopan avaruusjärjestön käyttämä Airbus 300, Zero-G, on maailman suurin painottomuuslentoja tekevä kone. Koneen lentäessä paraabelikaarta pitkin vapaassa pudotusliikkeessä, tuntevat sen matkustajat noin 20 sekunnin ajan lähes täyden painottomuuden. Kuva ESA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *