Enceladus-kuun kuori liikkuu

16.12.2008 klo 07.55, kirjoittaja
Kategoriat: Aurinkokunta

Saturnuksen Enceladus-kuun pinta on liikkeessä. Cassini-luotaimen kuvista on nimittäin havaittu, että kuun pinnan eteläiset osat ovat ajan kuluessa laajentuneet.

”Enceladuksella on maankaltaista kuoren laajenemista, mutta eksoottisen erolla – siellä laajeneminen tapahtuu melkein pelkästään yhteen suuntaan, kuten liukuhihnalla”, kuvailee Cassinin kuvauksen parissa työskentelevä Paul Helfenstein. ”Tällainen epäsäännöllinen laajeneminen on epätavallista Maassa, eikä sitä ymmärretä vielä hyvin.”

500-kilometrisen kuun etelänavan alueella sijaitsevat ”tiikeriraidat” syytävät kuun sisuksista jäähiukkasia. Samalla halkeamista pursuava jää laajentaa Enceladuksen kuorta samaan tapaan kuin Maan valtamerten keskiselänteet.

Cassinin seuraava lähiohitus Enceladuksen kanssa on vasta marraskuussa 2009. Luotain keskittyy nyt lähikuukausien ohituksillaan Titan-kuuhun.

Lue lisää Nasan sivuilta (englanniksi)

Cassini otti tämän väärävärikuvan Enceladuksesta lokakuussa. Pinnalla ei näy juurikaan kraattereita, mikä kertoo sen nuoresta iästä. Halkeamat taas kertovat tektonisesta toiminnasta. Kuva Nasa / JPL / Space Science Institute

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *