Eksoplaneettoja kuvattiin ensimmäistä kertaa Maasta käsin

15.1.2009 klo 08.20, kirjoittaja
Kategoriat: Muut tähtijärjestelmät

Eksoplaneetoista tulevaa valoa on ensimmäistä kertaa havaittu Maasta käsin. Näitä vieraiden tähtien kiertolaisia on toki tutkittu ennenkin, mutta kaikki aiemmat näköhavainnot on tehty kalliisti avaruusteleskoopeilla.

Keskiviikkona kaksi itsenäisesti toiminutta tutkimusryhmää julkaisi Astronomy & Astrophysics -lehdessä havaintonsa kahdesta lähellä emotähteään kiertävästä kaasuplaneetasta. Toinen ryhmä tutki kohdettaan näkyvää valoa havaitsevilla VLT- sekä Magellan-teleskoopeilla ja toinen WHT- sekä UKIRT-infrapunateleskoopeilla.

Tutkijat pystyivät tulosten avulla määrittämään planeettojen kaasukehien lämpötilat sekä arvioimaan niiden sisäistä rakennetta. Käytännössä maanpäällisillä teleskoopeilla voitaisiin havaita myös esimerkiksi veden ja muiden eri molekyylien olemassa olo.

Nykyisin tunnetaan yli 300 eksoplaneettaa. Maanpäällisten havaintojen myötä odotettavissa saattaakin olla todellinen kulta-aika vieraiden kaasukehien tutkimisessa.

Aiheesta lisää Space Daily -uutissivustolla (englanniksi)

Taiteilijan näkemys toisesta nyt tutkitusta planeetasta. Kuva D. Sing (IAP) / A&A

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *