Viikon Mars-kuvassa on nuolenpään muotoisia dyynejä
Viereisessä kuvassa näkyy erikoisia nuolenpään muotoisia dyynejä Marsin pinnalla. Tutkijat uskovat niiden syntyneen vaihtuvien tuulien ja roudan seurauksena.
Useimmat punaisen planeetan dyyneistä ovat tavallisia myös maapallolla. Esimerkiksi niin kutsutuilla poikittaisilla dyyneillä (jotka ovat yleisiä sekä Marsissa että Maassa) on yksinkertainen rakenne. Niillä esiintyy loiva tuulta kohti asettuva rinne ja jyrkkä suojanpuoli.
Vaihtelevien tuulien lisäksi oheisen kuvan poikkeavat muodot saattavat selittyä myös lämmön määrällä. Dyynien etelää kohti kallistuvat osat saavat suoremmin auringonvaloa ja vapautuvat siksi aiemmin roudasta. Tämän ansiosta materian tulkitaan pääsevän vapaammin liikkumaan dyynien eteläpuolella. Kuvan tummemmat alueet ja raidat ovat juuri niitä paikkoja, joissa hiekka on alkanut vapautua roudasta.
Aiheesta lisää HiRISEn sivuilla (englanniksi)