Chandra kuvasi supernovajäänteen muutoksia

7.1.2009 klo 07.55, kirjoittaja
Kategoriat: Muut tähtijärjestelmät

Nasan Chandra-röntgenteleskooppi on onnistunut havaitsemaan muutoksia Cassiopeia A:n supernovajäänteessä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun supernovajäänteessä on pystytty havaitsemaan muutoksia, aiemmin havainnot ovat olleet vain staattisia. Tutkimus julkistettiin Yhdysvaltain tähtitieteellisen seuran (AAS) kokouksessa Long Beachissä Kaliforniassa

”Chandran avulla olemme havainnoineet Cassiopeia A:ta vain hyvin pienen aikaa sen elämänskaalassa, mutta olemme löytäneet ihmeellisiä ilmiöitä”, ylpeilee Smithsonianin observatoriossa työskentelevä Daniel Patnaude. ”Pystymme käyttämään havaintojamme oppiaksemme lisää tähden räjähdyksen seurauksista.”

Chandran ottamien röntgenalueen kuvien avulla on pystytty myös hahmottelemaan supernovajäänteen kolmiulotteista rakennetta. Vähitellen laajeneva kaasupilvi tuo avaruuteen raskaita alkuaineita, jotka myöhemmin toimivat uusien tähtien planeettojen rakennusaineina.

Cassiopeia A on planetaarinen sumu, joka on jäänne 330 vuotta sitten näkyneestä tähden supernovaräjähdyksestä. Se sijaitsee meistä noin 11 000 valovuoden etäisyydellä.

Lue lisää Harvard-Smithsonianin sivuilta (englanniksi)

Videoiksi koostettuja animaatioita muutoksista Chandra-röntgenteleskoopin sivuilla (englanniksi)

Yhdistämällä Chandran havainnot vuosilta 2000, 2002, 2004 ja 2007 pystytään havaitsemaan muutoksia Cassiopeia A:n kaasusta ja pölystä koostuvassa sumussa. Kuva Nasa / CXC / SAO / D.Patnaude et al.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *