Avaruussukkula pääsi viimein matkaan

16.7.2009 klo 07.57, kirjoittaja
Kategoriat: Miehitetyt avaruuslennot

Yhdysvallat laukaisi Endeavour-sukkulan avaruuteen. Lähtö tapahtui viime yönä kello 1.03 Suomen aikaa Floridan Kennedyn avaruuskeskuksesta. Sukkulan mukana Kansainväliselle avaruusasemalle matkaa myös suomalaiset sukujuuret omaava Tim Kopra.

Huonon sään ja teknisten ongelmien takia onnistumista edelsi jopa viisi peruutettua laukaisuyritystä. Nasan kiusana ovat olleet etenkin polttoainejärjestelmän venttiileissä havaitut vuodot. Viivästyksien on arvioitu aiheuttaneet Nasalle 3,2 miljoonan euron ylimääräiset kulut.

Kansainväliselle avaruusasemalle suuntautuvan 16-päiväisen lennon aikana tehdään viisi avaruuskävelyä, joilla päätetään japanilaisen Kibo-laboratoriomoduulin rakennustyöt. Sukkulan on määrä telakoitua avaruusasemalle perjantaina.

Aiheesta lisää Nasan sivuilla (englanniksi)

Endeavour-sukkula laukaistiin avaruuteen kello 1.03 Suomen aikaa Floridan Kennedyn avaruuskeskuksesta. Kuva Nasa / Jeffrey Marino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *