Astrofox saapuu toukokuun lopulla Suomeen

13.5.2007 klo 14.05, kirjoittaja
Kategoriat: Tähtiharrastus

Artjärven talkoot etenivät muutaman hengen voimin eilen lauantaina. Päätorni siivottiin tarvikkeista ja rakennusjätteistä. Nyt se on valmis vastaanottamaan pohjoismaiden suurimman harrastuskaukoputken eli Astrofoxin. Lähes metrisellä peilillä varustetun instrumentin odotetaan tulevan paikalle toukokuun loppupuolella.

Oheisessa kuvassa näkyy juuri Ursan Tähtikalliolle valmistunut Halodeck, joka on betoninen havaintotaso. Sillä voi käyttää omia laitteita tukevalla ja tasaisella alustalla. Eilen lauantaina Halodeckin havaittiin soveltuvan mainiosti myös kauniista kevätpäivästä ja avautuvista maisemista nauttimiseen. Talkoolaiset käyttivät tasoa kahvihetkeen, jonka kruunasi observatorion ylittänyt vihertävän värinen, kirkas kohde, joka tulkittiin säähavaintopalloksi.

Olemme nyt toukokuussa seuranneet Artjärven Tähtikallion talkoiden etenemistä viikottain. Palaamme aiheeseen viimeistään, kun Astrofox saapuu Suomeen ja Artjärvelle.

Kuva Jukka-Pekka Teitto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *