Venuksen ylikulkujen havaitsijoita
William Sheehan and John Westfall: The Transits of Venus. Prometheus Books. 2004. Sidottu. Kansipaperi. 407 sivua. ISBN-10: 1-59102-175-8.
William Sheehan (1954-) on kirjoittanut joko yksinään tai toisten tekijöiden kanssa yhteistyössä lukuisia tähtitiedettä käsitelleitä kirjoja, mm. Mars: The Lure of the Red Planet, The Planet Mars ja Epic Moon. Osa näistä on myös Ursan kirjastossa. Hän on laatinut myös toistasataa tähtitieteellistä artikkelia useisiin lehtiin. Hän on Sky & Telescope -lehden avustava toimittaja. Myös Mercury-lehti on julkaissut hänen artikkeleitaan.
John Edward Westfall (1938-) on maantieteen professori San Francisco State -yliopistossa. Kuun ja planeettojen havaitsijoiden yhdistys on myöntänyt hänelle Walter Haas Observing Award -mitalin. Hän on kirjoittanut Kuun valon ja varjon raja-alueiden kohteitä käsitelleen kirjan Atlas of the Lunar Terminator. Kirja on myös Ursan kirjastossa.
Kirjassa on 14 lukua, esipuhe, kunnianosoitukset, jälkisanat, viisi liitettä, huomautuksia, kirjallisuusviitteitä ja hakemisto.
Esipuhe kertoo kolmella sivulla, miksi kirja on kirjoitettu. Sitä seuraava kunnianosoitukset selvittää, että ajallisesti laajaa kirjaa ei voi kirjoittaa täysin omin voimin. Yli 30 henkilön neuvoja on tarvittu kirjan kirjoittamiseen. Ensimmäisenä kiitokset saa Dr. Imad-ad-Dean Ahmad islamilaisen tähti ja puolikuu -symbolin alkuperän selvittämisestä. Vähäisimpiä kiitosten saajia eivät ole tekijöiden vaimot. He antoivat lukuisia hyödyllisä huomautuksia sekä sietivät tekijöiden aijoittain hyvin syvää uppoutumista kirjan kirjoitustyöhön.
Ensimmäinen luku selvittää ajan ja lukumäärän käsitteitä. Luku alkaa tarinalla kiinalaisen keisarin pojasta, joka sairastui. Lääkärien ja hoviväen pitkän pohdinnan jälkeen paraneminen alkoi hopeaketjuun kiinnitetyn peukalonpään kokoisen hopeisen Kuun avulla.
Kirjaa saa selata kuutisenkymmentä sivua ennenkuin vastaan tulee Johannes Kepler ja hänen planeettataulukkonsa. Kepler havaitsi, että Merkurius ja Venus kulkevat alakonjunktiossaan vuonna 1631 Auringon kiekon editse. Pierre Gassendi (1592-1655) havaitsi Merkuriuksen ylikulun. Gassendi yritti havaita myös Venuksen ylikulkua neljänä päivänä. Havainnot eivät tuottaneet tuloksia, koska ylikulku tapahtui eurooppalaisen yön aikana.
Seuraava Venuksen ylikulku tapahtuisi Keplerin laskujen mukaan vasta vuonna 1761. Kepler ei löytänyt vuoden 1639 ylikulkua, koska hän laati ennusteet Maan keskipisteessä olevan havaitsijan kannalta. Englantilainen Jeremiah Horrocks laati oikeat ennusteet ja löysi vuoden 1639 yliukulun. Jeremiah Horrocks ja William Crabtree myös havaitsivat Venuksen ylikulun vuonna 1639.
Kirjan myöhemmät luvut kertovat maapallon kaukaisiin kolkkiin matkustaneiden havaitsijoiden töistä. Havaitsijoita olivat mm. Kapteeni James Cook, Jean Chappe d’Auteroche, Maximilian Hell, Guillaume Le Gentil, Alexandre-Gui Pingre, Charles Mason ja Jeremiah Dixon. Le Gentil on tullut kuuluisaksi 11 vuotta kestäneestä matkastaan Intian valtameren ympäristöön. Englannin ja Ranskan välinen seitsenvuotinen sota esti hänen pääsynsä Intian itärannikon Pondicherryyn. Vuoden 1769 ylikulun havainnot esti havaintoja edeltävänä yönä taivaan peittäneet raskaat pilvet. Charles Mason ja Jeremiah Dixon mittasivat myöhemmin Pensylvanian ja Marylandin välisen rajan. Kapteeni James Cook tekin Venuksen ylikulkuhavainnon jälkeen useita tutkimusretkiä.
Kirjan viimeinen luku antaa tietoja vuosien 2004 ja 2012 Venuksen ylikuluista lukuisten karttojen ja taulukoiden avulla.
Huomautukset ja kirjallisuusviitteet antavat käyttökelpoista lisätietoa ylikuluista. Huomautuksia on noin 20 sivulla. Kirjallisuusviitteitä on hieman vähemmän. Hakemisto on varsin kattava.
Kirja on lukemisen arvoinen vielä tämän vuoden kesäkuun jälkeenkin laajojen historiallisten tietojen vuoksi.