Venuksen ylikulkujen havaintoja 1700-luvulla

18.6.2012 klo 19.26, kirjoittaja
Kategoriat: Kirjaesittelyt

Andrea Wulf: Chasing Venus. The Race to Measure the Heavens. William Heinemann, 2012. Sidottu. 304 sivua. Irrallinen kansipaperi, joka kertoo lyhyesti kirjan sisällöstä, kirjaili(jattare)sta, sekä tekijän muiden kirjojen arvioinneista. Kansien sisäsivuilla on neljä karttaa, jotka kertovat ylikulun näkyvyysalueista vuonna 1761. Kirja alussa on neljä karttaa, joista selviävät tärkeimpien ylikulkuihin liittyvien paikkakuntien sijainnit vuonna 1761 ja 1769. Kirjassa on lukuisia piirroksia sekä esillinen liitupaperille painettujen kuvien kokoelma. ISBN 978-0-434-02108-6.

Chasing Venus

Kirja jakautuu kahteen osaan, jotka käsittelevät vuoden 1761 ja 1769 Venuksen ylikulkujen havaintoretkiä. Näiden lisäksi kirjan alussa ovat tekijän huomautukset, kartat, luettelo kussakin maassa toimineista huomattavista havaitsijoista ja muista henkilöistä ja lyhyt kuvaus Venukseen liittyvien käsitysten muuttumisesta 1700-luvulle saakka. Kirjan lopussa ovat jälkisanat, luettelo vuoden 1761 ja 1769 havaitsijoista, kirjallisuusviitteet, ehdotukset lisätietojen lähteistä, kuvien lähteet, kiitokset, huomautukset ja hakemisto. Huomautuksia on 205 kappaletta. Näiden lisäksi kirja sisältää lukuisia alaviitteitä.

Edmond Halley julkaisi vuonna 1716 kymmensivuisen esseen, jossa hän kutsui aikansa tiedemiehiä liittymään projektiin, jonka tarkoituksena oli määrittää Venuksen ylikulun avulla Maan ja Auringon välinen etäisyys. Halley ennusti, että 6. kesäkuuta 1761 Venus näkyisi muutaman tunnin ajan täydellisenä, mustana ympyränä Auringon pinnalla. Jos mitataan tarkasti ylikulun aika ja kesto, tämä harvinainen taivaallinen kohtaaminen antaa tähtitieteilijöille Maan ja Auringon välimatkan laskemiseen tarvittavan datan.

Projektin ainoana ongelmana oli, että Venuksen ylikulku kuuluu harvinaisimpiin ennustettaviin tähtitieteellisiin ilmiöhin. Ylikulut tapahtuvat aina pareina, joiden väliaika on kahdeksan vuotta. Parien jälkeen kuluu yli vuosisata ennenkuin ilmiö toistuu. Vain yhden kerran oli Venuksen ylikulku havaittu ennen Halleyn aikaa. Englantilainen tähtitieteilijä Jeremiah Horrocks oli havainnut tämän tapahtuman vuonna 1639. Seuraava pari näkyisi vuosina 1761 ja 1769 sekä sen jälkeen vuosina 1874 ja 1882.

Kirjan ensimmäinen osa – Ylikulku 1761 – seuraa projektin suunnittelijoiden työtä ennen havaintomatkoja sekä havaitsijoiden matkojen edistymistä ja havaintojen tekoa. 1700-luvun puolivälissä Euroopan valtioiden kaupalliset imperiumit ulottuivat maapallon joka kolkkaan. Kansainvälinen matkailu oli mahdollista vakiintuneita väyliä pitkin Itä- ja Länsi-Intiaan, Afrikkaan ja Brasiliaan.

Projektin huomattava edistäjä oli ranskalaisen laivaston tähtitieteilijä Joseph-Nicolas Delisle. Hän osallistui 72-vuotiaana Pariisin tiedeakatemian viikkokokoukseen 30. huhtikuuta 1760 Louvressa. Delislen observatoriosta oli Louvreen matkaa vain pari kilometriä. Kokouksessa Delisle pyysi kollegoitaan vastaamaan Edmond Halleyn haasteeseen, jonka tämä oli esittänyt 44 vuotta aikaisemmin. Haasteena oli havaita seuraavana vuonna 6. kesäkuuta tapahtuva Venuksen kulku Auringon editse.

Saamme seurata kirjan viiden ensimmäisen luvun aikana kuinka valmistelut edityvät ja useat havaitsijat matkaavat havaintopaikoilleen. Englannin ja Ranskan välinen seitsenvuotinen sota vaikutti sekä englantilaisten että ranskalaisen tutkijoiden havaintomatkoihin. Seurauksina olivat mm. havaintopaikkojen vaihtumiset ja matka-aikataulujen kiristymiset.

Kirjan toisessa osassa – Ylikulku 1769 – saamme seurata LeGentilin yritystä havaita ylikulku ensimmäisen epäonnistuneen havainnon jälkeen. Havaintomaiden joukkoon liittyy Venäjä. Skandinaviassa tehtyjä havaintoja saamme seurata kahdeksan sivun verran.

Kirja ei jätä mainitsematta tämän vuoden ylikulkua. Siitä kertomiseen kuluu kaksi riviä.

Kirja on kerronnaltaan ajaton. Sitä voi aivan hyvin lukea historiallisena teoksena useiden vuosien ajan kerronnan menettämättä tenhoaan.

Kirja on käännetty ainakin ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi ja italiaksi. Ruotsalainen laitos on näkynyt kesäkuun alussa suuren kirjakaupan myyntipöydällä. Ruotsalaisen ja saksalaisen laitoksen kannet ovat alempana.

Andrea Wulf: Die Jagd auf die Venus und die Vermessung des Sonnensystems. C. Bertelsmann Verlag, 2012. Sidottu, irrallinen kansipaperi. 413 sivua. ISBN 978-3-570-10095-0.

die_Jagd_auf_die_Venus

Andrea Wulf: Jakten På Venus. Leopard förlag, 2012. Sidottu, irrallinen kansipaperi. 348 sivua. ISBN 978-91-7343-367-9.

Jakten_på_Venus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *