Uusiseelantilainen Venuksen ylikulku -kirja
Peter Adds, Paul Callaghan, Hamish Campbell, Richard Hall, Anne Salmond, Duncan Steel ja Marilyn Head: The Transit of Venus. How a Rare Astronomical Alignment Changed the World. The Collected Lectures of the Royal Society of New Zealand Transit of Venus Series Broadcast on Radio New Zealand. AWA Science, 2007, Wellington, New Zealand. 123 sivua ja kaksi kustantajan muita kirjoja esittelevää sivua. Nidottu. ISBN-13: 978-095826297-2.
Kirja on kokoelma uusiseelantilaisessa radiossa esitettyjä esitelmiä. Kirja alkaa Marilyn Headin johdatuksella, jota seuraavat kuuden kirjoittajan artikkelit. Kirjan päättävät runsaan kahden sivun mittaiset kirjallisuusviitteet sekä vajaan kahden sivun mittainen hakemisto.
Marilyn Head kertoo johdannossaan, että The Royal Society of New Zealand varusti vuonna 2004 epätavallisen tutkimusretken lähettämällä kolme opiskelijaryhmää Englantiin havaitsemaan tähtitieteellistä ilmiötä, jota kukaan nykyisin elävä henkilö ei ollut aikaisemmin nähnyt. Ilmiö oli jo otsikostakin selville käynyt Venuksen kulku Auringon editse. Harvat olivat aikaisemmin tietoisia siitä, että juuri Venuksen ylikulku kaksi vuosisataa sitten johti eurooppalaiset löytämään ja asuttamaan Aotearoan ja vielä harvemmat arvostivat rikasta kulttuuria ja tieteen historiaa, joka johti tähän tutkimusretkeen.
Näille tiimeille oli annettu ’salaiset ohjeet’, kuten Englannin kuninkaan Yrjö kolmannen aikana oli annettu kapteeni James Cookille. Cookin ohjeet määräsivät hänet etsimään oletettua suurta eteläistä mannerta. Opiskelijaryhmien tehtävä oli vaatimattomampi: heidän tuli etsiä paikka uudelle Uuden Seelannin sotamuistomerkille Lontoossa. Ilmeisesti tiimit onnistuivat tehtäviensä suorittamisessa, koska muistomerkki on pystytetty.
Kotona uusiseelantilaisille tarjottiin näitä julkisia luentoja ja radio-ohjelmia sekä päivittäisiä videoesityksiä opiskelijoiden tutkimusmatkoista Royal Societyyn, British Museumiin, Tiedemuseoon, Kewin puutarhaan, Oxfordiin, Cambridgeen, Jodrell Bankin observatorioon ja Cookin kotikaupunkiin Whitbyyn. Kaikki tapahtumat kulminoituivat 8 kesäkuuta 2004 suoraan ylikulun videoesitykseen.
Johdannon sivulla 3 oleva kuva Venuksen ylikulusta 8.6.2004 oli kuvattu samalla tavalla, jolla Jeremiah Horrocks havaitsi ylikulkua 365 vuotta aikaisemmin. Pieni kaukoputki projisoi Auringon kuvan varjostimelle.
Johdantoa seuraava luku ”Kadonneen mantereen etsintä” on geologin Hamish Campbellin kirjoittama. Cook etsi suurta mannerta. Jos hän olisi etsinyt sitä 2500 metriä merenpinnan alapuolelta, hän olisi löytänyt sen Uuden Seelannin ympäriltä. Pinnan yläpuolella oleva osa on vain seitsemän prosenttia pinnan alaisesta Zealandia-mantereesta. Meren pohja 2500 metrin alapuolella koostuu basalttisista kivilajeista. Tämän yläpuolella on mantereisia eli graniittisia kivilajeja.
Richard Hall pohtii ”Tie Stonehenge”-artikkelissaan Tyynen meren saarten asutushistoriaa. Artikkelin kuvituksena on sivulla 38 kuva Englannin Salisburyn tasangolla olevasta Stonehengestä sekä kolme sivua myöhemmin kuva Uuden Seelannin Stonehenge Aotearoa -kivirakennelmasta.
Usean luvun voimin tekijät kertovat lukijoille kapteeni James Cookin tutkimusretkistä Tahitille ja muualle Tyynen meren saaristoon. Erikoisena yksityiskohtana voi mainita, että Cookin ensimmäisen matkan aikana kauppatavaran maksuksi riitti yksi rautanaula. Naulan kokoa ei mainita. Myöhemmin saman tuotteen maksuksi tarvittiin jo kahdeksan tai kymmenen samanlaista naulaa.
Kirja tarjoaa mielenkiintoisen näkymän ihmiskunnan historiaan. Kirjassa usein esiintyvä sana ”Aotearoa” on ilmeisesti Uuden Seelannin alkuasukkaiden eli maorien käyttämä nimi kotisaarelleen. En ole tarkistanut asiaa muista lähteistä.