Mitä tiedämme ajasta?
Adam Hart-Davis: The Book of Time. The Secrets of Time. How It Works and How We Measure It. 2011. Mitchell Beazley, an imprint of Octobus Publishing Group Ltd., London. 256 sivua. Sidottu. Irrallinen kansipaperi, jossa on tietoja kirjasta ja tekijästä. Kansipaperin etu- ja takakansi sekä selkämys toistuu sellaisenaan itse kirjassa. Kansipaperin liepeiden tekstit eivät toistu itse kirjassa. ISBN 978-1-84533-561-8.
Kirjassa on viisi lukua, alkusanat, hakemisto, kuvien lähteet ja kiitokset kirjan tekemistä edistäneille tahoille. Luvut ovat Mitä on aika?, Luonnon kellot, Ajan asettaminen, Ajan mittaus sekä Aika ja tiede.
Kirjan takakansi esittelee lyhyesti kirjan käsittelemät aiheet. Aikaa ei voi tuntea aisteilla. Silti se määrää elämästämme ja kaikesta ympärillämme olevasta. Sitä voidaan mitata hämmästyttävän tarkasti ja silti aika on maailmankaikkeutemme omalaatuisin piirre. Se vaihtelee paikasta toiseen ja se hidastuu sitä enemmän mitä korkeammalla olet. Se pysähtyy valon nopeudessa ja me kaikki tiedämme, että se kulkee puolella nopeudella, kun olet ikävystynyt.
Miksi vuodessa on 365 päivää tai tunnissa on 60 minuuttia? Onko aikamatkustus mahdollista? Miksi kenenkään tarvitsee mitata aikaa sekunnin triljoonasosan tarkkuudella? Mikä oikeastaan on suhteellisuusteoria?
Kirja antaa vastauksia kaikkiin näihin kysymyksiin. Kirja on kiehtova, asiaa täynnä oleva tutkimus kohteeseen, joka vaikuttaa meihin kaikkiin.
Ensimmäinen luku kertoo aluksi antiikin kreikkalaisten filosofien käsityksiä ajasta. Esimerkkeinä ovat Zenon Elealaisen esittämät paradoksit Achilleuksen ja kilpikonnan välisestä kilpajuoksusta sekä nuolen lennosta. Jälkimmäisen paradoksin mukaan liikkuva kappale on todellisuudessa paikallaan. Aika muodostuu erillisten hetkien ketjusta. Nuoli ei ole liikkeessä minään yksityisenä hetkenä. Hipon Augustinena tunnettu Aurelius Augustinus pohti 300-luvun lopulla ajan olemusta rukouksissaan. Niitä kirjassa on aukeaman verran. Lyhin lainaus on kahden rivin mittainen.
Tieteellisesti aikaan suhtautuvista filosofeista ensimmäisten joukossa oli Isaac Newton. Hän huomasi tarvitsevansa yhtälöihin aikaa muuttujana. Muita huomattavia ajan olemusta pohtineita filosofeja olivat Gottfried Leibniz ja Immanuel Kant.
Ensimmäinen luku käsittelee aikaa myös psykologian ja fysiologian kannalta.
Neljännessä luvussa aiheena on ajan mittaamisen kehittyminen. Aurinkokellot toimivat luotettavasti, mutta vain aurinkoisina päivinä. Pilvisinä aikoina ja öisin tarvitaan muita menetelmiä ajan mittaamiseen. Intiassa oli jo varhain käytössä ghati-niminen vesikello. Tämä oli esim. kookospähkinän kuoren puolisko, jonka pohjaan oli porattu pieni reikä. Kuori asetetaan vesiastiaan. Vesi virtaa reiän kautta kuoreen, joka uppoaa määrätyn ajan kuluttua. Vesikelloja käytettiin myös Balyloniassa ja Egyptissä satojen vuosien aikana.
Eurooppalaisten kellojen kehitykseen vaikuttivat mm. Galileo Galilei, Christian Huygens ja John Harrison. Harrison kiinnostui kelloista jo varhain ja 20-vuotiaana hän rakensi useita pitkäkoteloisia kelloja. Hänen työnsä huipentui merenkulkua helpottaneen knonometrin valmistamiseen.
Aikamatkustusta koskevassa luvussa selviää, että aikamatkustus on mahdollinen. Kosmonautti Sergei Krikalev vietti kiertoradalla yhteenmenoon 438 päivää ja kaikkiaan 803 päivää. Hän matkusti nopeudella 7,6 km/s tulevaisuuteen kaikkiaan 20 millisekuntia.
Kirjaa oli miellyttävä lukea. Missään vaiheessa ei mieleeni tullut, että tämä sivu on tylsää luettavaa. Painovirheeksi on luettava sivulla 216 oleva maininta, että pienen omenan massa on 10 grammaa. Seitsemän riviä myöhemmin sanotaan pienen omenan painavan maanpinnalla yhden Newtonin verran. Yhden Newtonin voimaa vastaa maanpinnalla 98 gramman massa. Pienen syömiskelpoisen omenan massan täytyy siis olla 100 grammaa.