Kirja Uranuksen, Neptunuksen ja Pluton havaitsemisesta

19.2.2009 klo 19.38, kirjoittaja
Kategoriat: Kirjaesittelyt

Richard Schmude, Jr.: Uranus, Neptune, and Pluto and How to Observe Them, 2008, xi+230 s., nid, Springer. ISBN 978-0-387-76601-0.

Kirjassa on tekijän huomautuksia, tietoja tekijästä, kuusi lukua, liite, kirjallisuusviitteitä ja hakemisto.

Richard Schmude, Jr. on hankkinut yliopistollisia arvosanoja kemiasta ja fysiikasta. Hän on ollut vuodesta 1990 lähtien Kuun ja planeettojen havaitsijoiden yhdistyksen The Association of Lunar and Planetary Observers ulompien planeettojen havaitsijoiden jaoston koordinaattori.

Kirjan Uranus, Neptune, and Pluto kansi

Kirjan kolme ensimmäistä lukua antavat tietoja Uranuksen, Neptunuksen ja Pluton sekä niiden kuiden ominaisuuksista. Mukana ovat myös niiden absoluuttiset magnitudit eli magnitudi, jos kappale tuodaan yhden AU:n etäisyydelle sekä Auringosta että Maasta. Uranuksen absoluuttinen magnitudi on noin -7 ja sen Titania-kuun 0,78.

Neljäs luku kertoo, kuinka Uranusta ja Neptunusta voi havaita alle 10 cm:n kaukoputkella. Myös silmän ominaisuuksista saadaan tietoa.

Neljäs luku kertoo, mitä voidaan havaita 10 – 25 cm:n läpimittaisilla kaukoputkilla. Fotometriset havainnot saavat suurehkon sivumäärän.

Viides luku antaa havaintoviitteitä suurempien kuin 25 cm:n läpimittaisten kaukoputkien käyttäjille. Planeetat tai niiden kuut peittävät toisinaan tähtiä. Nyt on meneillään aika, jolloin Uranuksen kuut peittävät ja pimentävät toisiaan. Normaalien tähdenpeittojen lisäksi tekijä käsittelee kuiden pimennyksiä, peittymisiä ja ylikulkuja sekä kuiden keskinäisiä pimennyksiä ja peittymisiä.

Koska Uranus, Neptunus ja Pluto ovat varsin himmeitä, kirjasta on eniten hyötyä suurten kaukoputkien käyttäjille.

Samassa sarjassa on ilmestynyt aikaisemmin kirjat Jupiterin ja Saturnuksen havaitsijoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *