UARS-satelliitti putoaa
Nasan UARS-ilmakehäsatelliitti on uransa loppuvaiheilla. Satelliitin odotetaan putoavan Maahan syys-lokakuun vaihteessa. UARS pääsi avaruuteen hieman erikoisella kyydillä. Sen matka alkoi avaruussukkula Discoveryn lastiruumassa syyskuun 12. päivänä vuonna 1991, josta se sitten vapautettiin kiertoradalleen kolmea päivää myöhemmin noin 580 km korkeuteen.
Kooltaan UARS on verrattavissa linja-autoon, jonka paino on 6500 kg. Sen koko on noin 11 x 4,5 metriä. Kun tuollainen satelliitti putoaa ilmakehään, se kärventyy toki suurelta osin ilmakehän yläosien kuumuudessa, mutta jotain jää muistoksi myös maanpinnalle. Satelliitista on arveltu selviävän Maahan 500 kg:n painosta joitakin osia noin 800 km pituiselle alueelle.
Satelliitin putoamispaikasta kuin sen ajankohdastakaan ei ole mitään varmuutta. Putoaminen tapahtuu jonnekin 57. pohjoisen ja eteläisen leveyspiirin välimaastoon.
UARS on tuttu satelliitti suomalaisille satelliittiharrastajille aivan sen alkumetreiltä lähtien. Suuren kokonsa ansiosta se on näkynyt taivaallamme helposti paljain silminkin havaittavana kohteena, jonka kirkkaus on tyypillisesti noussut +2 suuruusluokan tienoille.
UARS-satelliitti näkyy parhaillaan jonkin aikaa aamutaivaalla. Syys-lokakuun vaihteessa eli tuhoutumisensa aikoihin se näkyy meillä iltataivaalla. Ohessa on valmiiksi laskettuja näkymistietoja lähipäiville Etelä-Suomen horisontille. Ylitykset tapahtuvat taivaanlaen eteläpuolelta.
pvm kello suunta kork katoaa 12.9. 5.06 lounas->itä 35 5.09 13.9. 4.59 etelä->itä 35 5.02 14.9. 4.51 etelä->itä 33 4.53 15.9. 4.42 etelä->itä 25 4.44 15.9. 6.12 länsi->etelä 15 6.15 16.9. 4.33 kaakko->kaakko 16 4.33 16.9. 6.02 länsi->etelä 13 6.04 17.9. 5.52 lounas->etelä 11 5.53