Seho Condjin kylässä
Grand-Popon toisen varapormestarin Eloi Sakpoliban työhuoneessa on kylmä. Ilmastointi hurisee odotellessamme Jyrin ja Ulrichin kanssa lähtöä kohti Seho Condjin kylää, missä herra Eloi on ystävällisesti lupautunut isännöimään vierailuamme.
Juttelemme niitä näitä kaukoputkesta ja herra Eloi ottaa hyllystä toimistonsa ainoan kirjan, Le Petit Laroussen, ja avaa sen kohdasta ”systeme solaire”. Sieltä hän kopioi tyytyväisenä aurinkokuntamme planeettojen nimet paperille ja kertaamme ne vielä yhdessä. Meidät keskeytetään, vielä pari kaupungin asiaa, nimeä ja leimaa papereihin, sitten kello onkin kuusi ja voimme lähteä. Astumme herra varapormestarin autoon ja käymme matkaan. Mukana meillä on illallistarpeet ja iso pullo punaviiniä, mistä isäntämme pitää. Ja kaukoputki.
Matka kuoppaista tietä kestää vajaan tunnin. Päivän auringonpaiste ehtii sinä aikana vaihtua pilviin ja vesisateeseen. Ehdimme juuri perille sateen yltyessä rajuksi ukkoskuuroksi. Maa on muuttunut kuravelliksi. Miten ihmeessä tie muuttuu jälleen ajokelpoiseksi?! Ja meidän oli tarkoitus katsella kaukoputkella kyläläisten kanssa! No kerrankos… Ainakin pääsen yöpymään pienessä afrikkalaisessa kylässä.
Eloin talo on hienompi kuin muiden savimajat: hyttysverkot ikkunoissa, kaakelit julkisivussa, vessanpönttö, vieraille oma makuuhuone. Mietimme Jyrin kanssa voimmeko osallistua illallisenlaittoon. Turha toivo, tarvikkeet annetaan jollekin kylän naiselle ja jäämme odottamaan. Juomme palmuviinaryypyt yhdessä isäntämme kanssa, juttelemme ilmastonmuutoksesta ja Beninin kuivuvasta luonnosta, saasteiden lisääntymisestä, kalojen vähentymisestä ja muusta mukavasta. Eloi on eläkkeellä oleva Beninin armeijan metsänvartija ja on seurannut kehitystä usean vuosikymmenen ajan. Jos tiukkoihin toimenpiteisiin ei ryhdytä, kaikki on vielä huonommin 20 vuoden päästä.
Vierailulle tulee kylän nuorisotoimikunnan aktiiveja. Perinteisissä kylissä on nuorisotoimikunta, naisten toimikunta, aikuisten miesten toimikunta ja kylänvanhin tai -vanhimmat neuvoantajineen. Kullakin ryhmällä on oma selkeä tehtävänsä, minkä ansiosta yleiset hommat toimivat. Sovimme nuorten kanssa, että koska nyt on pilvistä, tapaamme talon kulmalla aamuviideltä katsellaksemme planeettoja kaukoputkella.
Maittavan pöllijuusto-riisi-illallisen jälkeen käymme levolle. Hyttysiä ei kuulu, mutta laitan silti myrkkyä paljaalle iholleni – peitosta ei ole tietoakaan ja se olisikin ihan liian kuuma. Ohut olkipatja on kuin nukkuisi retkialustalla.
5.30 on vielä pilkkosen pimeää, paitsi että Venus, Jupiter, Mars ja tähdet loistavat taivaalla. Yön myötä pilvet ovat väistyneet ja talon kulmalle ilmaantuu kyläläisiä katselemaan taivaankappaleita. On vaikea sanoa, mitä heidän päässään täsmällisesti ottaen liikkuu, mutta ainakin kiinnostus ja innostus on kova. Kysymyksiä satelee suuntaan ja toiseen. Kädet heiluvat, silmät tarkkaavat okulaarin ääressä. Heille kaikki taivaalla on vain tähtiä, joten selitykset lähtevät perusasioista: Aurinko, Kuu, planeetat, tähdet. Välillä Jyri ottaa valokuvia. Kun kohteet on katsottu ja niistä keskusteltu, aamu alkaa sarastaa. Ja pilvet ilmaantuvat taivaalle. Täydellinen ajoitus. Yritän kysellä paikallisia nimiä ja uskomuksia, jotka liittyisivät taivaankappaleisiin, mutta paikalla olijoille koko taivas tuntuu olevan uusi asia.
Vierailu on menestys. Ihmiset ovat innoissaan ja tyytyväisiä ja kiitollisia siitä, että olemme vaivautuneet tulemaan heidän luokseen. Lisää tällaista, tuntuu olevan kaikkien läsnäolijoiden mielipide. Myös minun.
Kuva: Jyri Pitkänen.
Kuva: Jyri PItkänen.
Hämmästyttävällä tavalla tie on jälleen kiinteä. Eloi pääsee töihin ja me palaamme hänen kyydillään. Auringon kivutessa taivaalle lämpötila nousee taas yli kolmenkympin.