Arkisto
Seulaset ja voodoo
Yksi mielenkiintoisista asioista täällä olisi selvitellä paikallisia tähtikuvionnimiä ja uskomuksia, joita liittyy tähtitaivaaseen tai siellä näkyviin kohteisiin. Asia ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen, hieman samasta syystä kuin se on vaikea Suomessakin: mistä löytää ihminen, joka tuntisi tähtitaivaan ja siihen liittyviä perinteisiä käsityksiä?
En ole löytänyt tällaista ihmistä – kenties siitä tulee seuraavan vierailuni tavoite? Jotain olen kuitenkin oppinut ja jäljet johtavat voodoon suuntaan.
Benin on voodoo-uskonnon (tai vodun) syntypaikka. Kun 1700-luvulla orjakauppiaat myivät länsiafrikkalaisia miljoonittain Amerikkoihin ja Karibialle, myös täällä syntynyt uskomusjärjestelmä levisi esimerkiksi Haitiin ja muualle. Mutta nykyäänkin Benin on voodoon ydin.
Tämän verran ymmärrän voodoosta tällä hetkellä. Periaatteessa se on animismia, missä kaikkialla on henkiä ja jumalia ja ne vaikuttavat konkreettisessa elämässä. On kuolleiden esi-isien henkiä, erilaisissa paikoissa tai asioissa on henkiä, ja sitten on ”perushenkeä” voimakkaampia jumaluuksia, ja vissiin vielä kaikkein voimakkain/ylin/tärkein jumala, mawu. Henkien ja jumalien välillä vallitsee monimutkaiset suhteet ja hierarkia, joista paikallisetkaan eivät ota aina selvää. Synkretismiä on paljon ja monet ihmiset suorittavat voodoo-rituaaleja, mutta käyvät myös kirkossa tai moskeijassa – kaikilla hengillä ja jumaluuksilla on kuitenkin voimia, olipa kyseessä sitten J-C tai joen jumala.
Sitten on poppamiehiä, jotka tulkitsevat ihmiselämän tilanteita omaamansa fa-viisauden avulla (tai tuntevat fa’ta tai miten tämä pitäisikään ilmaista) ja kertovat milloin pitää uhrata ja mitä. Hengille ja jumalille uhrataan asioita – kokista, röökiä, maissijauhopalmuöljyseosta, vakavissa tapauksissa kana, vuohi tai jopa lehmä – tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi tai ongelmatilanteen ratkaisemiseksi. Esimerkiksi täällä Grand-Popossa kalastajilla on joka viides (tai kuudes, en oikein ole ymmärtänyt, kun niinjaniinmones lasketaan täällä jotenkin erilailla kuin meillä…) päivä vapaata, kun silloin on aina mami watalle omistettu päivä. Erään kerran joku kalastajaryhmä kuitenkin kalasti tuona päivänä ja sitten mami watalle piti uhrata kokonainen lehmä virheen korjaamiseksi. Vissiin se lehmä soudettiin ulapalle ja viskattiin mereen (en tiedä, kun en ollut näkemässä).
Fa’han kuuluu myös kosmogonia, mutta se on salatietoa vain vihityille, joten en tiedä sisältyisikö siihen jotain taivasjuttuja. Ja muuten täällä jampat eivät paljon tähtitaivaasta perusta, kaikki siellä on vain ”tähtiä”. Yhden tarinan kuitenkin kuulin kun olimme Seho Condjissa. Seulasten tähtijoukko on minan kielellä nimeltään edja ja siihen liittyy uskomus, jonka mukaan sen alkaessa näkyä iltataivaalla (taitaa olla joskus marraskuussa), täytyy suorittaa seremonia, sillä muuten kaikki ihmiset tulevat hulluksi. (Mielikuvitukseni loihtii esiin lovecraftimaisia avaruusvoimia ja niitä hillitseviä hurjia rituaaleja, mutta todellisuus on ehkä jotain muuta. Selvästi kuitenkin tähtitaivaalla on vaikutusta.) Myös eläimet tulevat hulluiksi ja silloin niitä on helppo metsästää. En tiedä pelastaako rituaali eläimet…
Lopuksi vielä ennen kotimatkaa vinkit, miten selvitä jos kadulla tulee nälkäinen boa-käärme vastaan. Näin Felixille ja muille on opetettu täällä koulussa kolmannella luokalla:
Keino 1. Valitse kumman jalan haluat uhrata, anna käärmeen niellä jalka suihinsa. Kun jalkoväli tulee vastaan eikä käärme voi niellä pidemmälle, leikkaa taskussasi olevalla veitsellä käärme suupielestä lähtien auki. Olet vapaa!
Keino 2. Jos sinulla ei ole veistä taskussa, mene kyykkyyn siten, että sinusta tulee niin iso möntti, ettet mahdu käärmeen suuhun. Pelastut!
Keino 3. Juokse karkuun ja tee juostessasi tiukkoja 90-asteen kurveja. Vaikka boa on tosi nopea, se ei pysty tekemään jyrkkiä käännöksiä, sillä silloin sen ranka nyrjähtää ja se kuolee. Voitto!
Le club astronomique de Grand-Popo
Harmattan alkoi joitakin päiviä sitten. Saharasta tuleva tuuli, joka tuo mukanaan taivaan peittävän pölyn. Hyvästi tähtien katselu… Mutta öisin on viileämpää ja helpompi nukkua, kun ei ole ihan hiessä koko ajan. Paikalliset ovat tietysti kaivaneet esille pipot ja toppatakit heti kun lämpötilan on laskenut alle kolmenkympin. (Oikeasti!)
Vaikka taivas peittyykin nyt pariksi kuukaudeksi, olemme jo ehtineet juonia kaukoputkelle käyttöä sen jälkeen kun lähden täältä pois viikon kuluttua: Perustimme Grand-Popon tähtitieteellisen seuran, Le club astronomique de Grand-Popon! Se on ensimmäinen laatuaan Beninissä! Tätä pitäisi hehkuttaa ja ottaa ensimmäisyyden pr-arvo käyttöön!
Ensimmäisessä kokouksessa oli paikalla seitsemän ihmistä ja kaikilla paitsi minulla oli jo valmiina titteli ja tehtävä: puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, varainhoitaja jne. Logoa ei ole vielä tehty, mutta facebook-sivu on tulossa ja toimintaa suunnitellaan. Seura voi järjestää kaukoputki-iltoja ja tehdä innostuksen mukaan vierailuja myös Grand-Popon ulkopuolelle. Kenties seura voi järjestää jotain toimintaa myös koulujen kanssa. Yhden tähtitiedekurssin tunnilla kävimme jo vierailemassa.
Seuran olemassaolo tarkoittaa myös sitä, että kaukoputki ei ole vain yksittäisen stipendiaatin hanke vaan sillä on mahdollisesti paljon pidempi elinkaari. Jään seuraamaan tilannetta mielenkiinnolla. Seuran kanssa voisi keksiä myös jotain yhteistyötä. Hmmm. Ideoita otetaan vastaan.
Vastaa
Seho Condjin kylässä
Grand-Popon toisen varapormestarin Eloi Sakpoliban työhuoneessa on kylmä. Ilmastointi hurisee odotellessamme Jyrin ja Ulrichin kanssa lähtöä kohti Seho Condjin kylää, missä herra Eloi on ystävällisesti lupautunut isännöimään vierailuamme.
Juttelemme niitä näitä kaukoputkesta ja herra Eloi ottaa hyllystä toimistonsa ainoan kirjan, Le Petit Laroussen, ja avaa sen kohdasta ”systeme solaire”. Sieltä hän kopioi tyytyväisenä aurinkokuntamme planeettojen nimet paperille ja kertaamme ne vielä yhdessä. Meidät keskeytetään, vielä pari kaupungin asiaa, nimeä ja leimaa papereihin, sitten kello onkin kuusi ja voimme lähteä. Astumme herra varapormestarin autoon ja käymme matkaan. Mukana meillä on illallistarpeet ja iso pullo punaviiniä, mistä isäntämme pitää. Ja kaukoputki.
Matka kuoppaista tietä kestää vajaan tunnin. Päivän auringonpaiste ehtii sinä aikana vaihtua pilviin ja vesisateeseen. Ehdimme juuri perille sateen yltyessä rajuksi ukkoskuuroksi. Maa on muuttunut kuravelliksi. Miten ihmeessä tie muuttuu jälleen ajokelpoiseksi?! Ja meidän oli tarkoitus katsella kaukoputkella kyläläisten kanssa! No kerrankos… Ainakin pääsen yöpymään pienessä afrikkalaisessa kylässä.
Eloin talo on hienompi kuin muiden savimajat: hyttysverkot ikkunoissa, kaakelit julkisivussa, vessanpönttö, vieraille oma makuuhuone. Mietimme Jyrin kanssa voimmeko osallistua illallisenlaittoon. Turha toivo, tarvikkeet annetaan jollekin kylän naiselle ja jäämme odottamaan. Juomme palmuviinaryypyt yhdessä isäntämme kanssa, juttelemme ilmastonmuutoksesta ja Beninin kuivuvasta luonnosta, saasteiden lisääntymisestä, kalojen vähentymisestä ja muusta mukavasta. Eloi on eläkkeellä oleva Beninin armeijan metsänvartija ja on seurannut kehitystä usean vuosikymmenen ajan. Jos tiukkoihin toimenpiteisiin ei ryhdytä, kaikki on vielä huonommin 20 vuoden päästä.
Vierailulle tulee kylän nuorisotoimikunnan aktiiveja. Perinteisissä kylissä on nuorisotoimikunta, naisten toimikunta, aikuisten miesten toimikunta ja kylänvanhin tai -vanhimmat neuvoantajineen. Kullakin ryhmällä on oma selkeä tehtävänsä, minkä ansiosta yleiset hommat toimivat. Sovimme nuorten kanssa, että koska nyt on pilvistä, tapaamme talon kulmalla aamuviideltä katsellaksemme planeettoja kaukoputkella.
Maittavan pöllijuusto-riisi-illallisen jälkeen käymme levolle. Hyttysiä ei kuulu, mutta laitan silti myrkkyä paljaalle iholleni – peitosta ei ole tietoakaan ja se olisikin ihan liian kuuma. Ohut olkipatja on kuin nukkuisi retkialustalla.
5.30 on vielä pilkkosen pimeää, paitsi että Venus, Jupiter, Mars ja tähdet loistavat taivaalla. Yön myötä pilvet ovat väistyneet ja talon kulmalle ilmaantuu kyläläisiä katselemaan taivaankappaleita. On vaikea sanoa, mitä heidän päässään täsmällisesti ottaen liikkuu, mutta ainakin kiinnostus ja innostus on kova. Kysymyksiä satelee suuntaan ja toiseen. Kädet heiluvat, silmät tarkkaavat okulaarin ääressä. Heille kaikki taivaalla on vain tähtiä, joten selitykset lähtevät perusasioista: Aurinko, Kuu, planeetat, tähdet. Välillä Jyri ottaa valokuvia. Kun kohteet on katsottu ja niistä keskusteltu, aamu alkaa sarastaa. Ja pilvet ilmaantuvat taivaalle. Täydellinen ajoitus. Yritän kysellä paikallisia nimiä ja uskomuksia, jotka liittyisivät taivaankappaleisiin, mutta paikalla olijoille koko taivas tuntuu olevan uusi asia.
Vierailu on menestys. Ihmiset ovat innoissaan ja tyytyväisiä ja kiitollisia siitä, että olemme vaivautuneet tulemaan heidän luokseen. Lisää tällaista, tuntuu olevan kaikkien läsnäolijoiden mielipide. Myös minun.
Hämmästyttävällä tavalla tie on jälleen kiinteä. Eloi pääsee töihin ja me palaamme hänen kyydillään. Auringon kivutessa taivaalle lämpötila nousee taas yli kolmenkympin.