Afrikkalainen keskustelukulttuuri
Paikalliset tavat keskustella asioista yllättävät aina välillä, myös tehdessäni kouluvierailuja, jotka etenevät seuraavalla tavalla.
Ensin käydään morjenstamassa rehtoria. Etuhuoneessa pari sihteeriä, sitten ilmastoitu toimisto betoniseinillä, ehkä kirjahylly, jossa on papereita ja pari kirjaa. Tunnelma on verkkainen ja puhumme ranskaa hitaasti ja hiljaisella äänellä. Rehtori on kuitenkin arvokas henkilö. Välillä joku opettaja käy huikkaamassa jotain. Kokonaisuudesta jää vähän epäselvä fiilis osin sen takia, etten osaa tarpeeksi hyvin ranskaa ja osin siksi, että tilanne uusi kaikille osapuolille.
Jotenkin hommat sitten hoituvat ja vierailu jatkuu opettajien tapaamisella. Katselemme kaukoputkella Aurinkoa, pyörittelen appelsiinilähtöistä aurinkokuntamallia ja ihmettelemme maailmankaikkeuden aikajanaa. Jotkut opeista ovat ihan kartalla, toiset eivät. Heidän kanssaan keskustelu on taas aivan erilaista. Minä sepostan innostuneesti ranskaksi minkä osaan – ja apurini Ulrich korjaa sitten epäselvyyteni ja sekoiluni – ja kun keskustelukumppanini puolestaan innostuvat, heidän suustaan pääsee voimakkaita ja väkivaltaiseltakin tuntuvia kommenttiryöppyjä. Ei siis mitään hissuttelua ja varpaisiin tuijottelua vaan kovaäänistä käsien heiluttelua. Siihen joku vastaa yhä vahvalla purkauksella ja hetken tuntuu siltä, että seuraakohan tästä tappelu. Mutta asia on aivan päinvastoin. He vain sanovat sanottavansa painokkaasti. Se kuitenkin yllättää aina, kun on tottunut suomalaiseen hillittyyn laitosmaisuuteen.
Toisissa suhteissa meininki kouluissa ei taas poikkea aivan järjettömästi Suomesta. Tietty koulut ovat aivan ihan erinäköisiä ja luokkahuoneissa voi olla maalattiat ja opetusvälineet ovat enemmän kortilla – Benin on köyhä maa, vaikka onkin demokraattisimmasta päästä Afrikassa, mikä kai pitkällä aikavälillä korreloi vaurauden kanssa. Mutta, on opetussuunnitelma, on kirjat, on oppiaineet (kieliä, matematiikkaa, fysiikkaa, maantietoa ja muuta tuttua) ja isot luokat. Jotkut opet ovat ihan kartalla avaruuden suhteen, toiset eivät – niin kuin Suomessakin. Ainakin englannin ja espanjan tunneilla oppilaat tykkäävät kopioida pakkomielteenomaisesti asioita taululta vihkoihin.
Grand-Popossa on paljon kouluja, enkä varmaan jaksaisikaan vierailla niissä kaikissa. Ensimmäisten vierailujen jälkeen alkoi kuitenkin tulla kyselyjä, josko haluaisin vierailla myös muissa kouluissa. Ulrichin kanssa meillä on kuitenkin jo kehkeytynyt suunnitelma kaiken varalle: olemme perustaneet Le club astronomique de Grand-Popon! Kerron siitä, tähtinäytöksistä ja vierailustamme Seho Conjin kylään kaukoputken kanssa lisää myöhemmin. Luvassa myös raportti voodoosta ja Seulasista – jännää kamaa!