logo4vari (12K)


banner_FI (20K)
IYA 2009

Kansainvälisen tähtitieteen vuoden toimintakertomus.


Tähtitieteen vuoden vastaanotto
Pieni joukko Uranuksen aktiiveja aloittivat yhdessä vuoden 2009 Forssassa.
Kuvia

Kansainvälisen tähtitieteen vuoden avajaiset loppiaisena 6.1. 2009
Teemana "Tulen taikaa". Esitelmä Tulen saari. Sillä tarkoitetaan Saarenmaata meteoriitin putoamisen jälkeen.
Samanaikaisesti paikalliset kylätoimikunnat järjestivät kynttilävalaistuksen ohikulkevalle Härkätielle.
Kuvia

Kerho- ja yhdistysseminaari Artjärvellä 16-18. 1.
Kuvia

Aurinkokunnasta, jossa elämme 19.2.2009
Fil lis. Ismo Elo luennoi Ikäihmisten akatemiassa Tyykihovissa(Forssassa).
Kuvia

Aurinkokuntamallin esittely, kerhokokous
22. 2. 2009 piti olla aurinkokuntamallin esittely Hämeen Luontokeskuksessa,
mutta paikalle tuli vain kerhon vakiporukkaa. Niinpä pidimme kerhokokouksen.
Yleisön puuttuminen johtui Metsähalituksen säästösyistä. Olimme tottuneet,
että Luontokeskus huolehtii ilmoittamisen.

Kerhoilta 25.2.2009, Jokioisilla
Kuvia

Vierailu Turun Ursalla, Isoheikkilän tähtitornilla 6.3.
Kuvia

Ismo Elo kertoi partiolaisille avaruuden ihmeistä Forssan pappilassa 9.3.

Kevätpäiväntasaus
perjantaina 20.3. klo 12.44, kokoonnuttiin Elonkierron makasiinilla.
Tarkasteltiin kevät- ja syyspäivän tasausta sekä talvi- ja kesäpäivän seisausta.

Aamu tähdet sammuttaa ja linnut herättää.
Lounais-Hämeen Lintuharrastajat ry:n, Uranuksen ja Hämeen Luontokeskuksen
yhdessä järjestämä tapahtuma Torronsuon Kiljamon lintutornilla, Forssa-Somerotien varrella
Lauantaina 4. 4. klo 4 alkaen koko aamupäivä. Aamuohjelma oli vapaamuotoinen,
jokainen voi tulla, kun herää. Sää ei vain suosinut tapahtumaa.
Kuvia
Oli tarkoitus, että sateen sattuessa olisi tavattu Hämeen luontokeskuksessa vasta kello 10,
mutta monikaan ei tullut paikalle.

18.4. oli lintujen kevätmuuttoseuranta.
Silloin yritimme uudistaa yhteisen retken Torron Kiljamon tornilla, mutta ei sää suosinut vieläkään.

Kansainvälisen tähtitiedepäivän tapahtuma 2.5. Hämeen luontokeskuksessa
Kaikki me olemme kiinnostuneita tähdistä ja taivaasta. Uranuslaiset kertoivat tähtiharrastuksesta.
Kuvia

Aurinkopäivä
Tiistaina 2.6. Aurinkonäytös Elonkierron makasiinilla.
Kuvia

Tähtiä ja romantiikkaa 1.8. Korteniemen perinnetalolla, Liesjärvellä.
Uranus vastasi tähdistä ja romantiikasta muut.
Kuvia

Kerhoilta Sukulassa, Tammelassa 6.8.

Syyspäiväntasaus 23.9.
Kerhoilta Jokioisilla
Kuvia

1.-30.9. Tähtiharrastusviikko
Taidenäyttely yhdessä Kuhankosken killan kanssa koko syyskuun ajan.

Esitelmä taivaan väreistä Hämeen luontokeskuksessa sunnuntaina 27.9. klo 13-14 .
Tähtiaiheista ohjelmaa klo 11 - 15 myös lapsille.
Kuvat

Palaverit Jokioisilla 9. ja 10. syyskuuta. Suunnittelimme perheretken tapahtumaa.

Perheretki Ruostejärvelle sunnuntaina 18.10.
Luontokeskuksen kyselyssä oli uranukselta annettu kysymys "Missä on Uranuksen Aurinkokuntamallin Uranus".
Uranuksella oli myös oma kyselylomake, jossa kyseltiin Aurinkokunnasta, johon vastaukset oli löydettävissä
Uranuksen esittelypaikalla olleista kuvista. Yhdelle vastanneista arvottiin kirja Galilein elämät.
Kuvia

Kerhoilta
28.10. klo 18 Sukulassa, Tammelassa.
Kuvia

Missä on taivas?
Torstaina 19.11. klo 18.30 yhteistilaisuus Forssan, Jokioisten ja Tammelan seurakuntien kanssa
Forssan pappilassa.
Kirkkoherra Risto Heikkilä kertoi näkemyksensä taivaasta ja Jumalasta. Uranuksen antamaa aihetta hän
piti vaativana, mutta selviytyi aiheesta hienosti. Hän ei yrittänyt sijoittaa taivasta mihinkään
nykytieteen tarjoamista piilopaikoista (madonreiät, pimeä aine), vaan piti taivasta vain hyvänä olotilana.
Oli mielenkiintoista kuulla, miten eläkkellä oleva kirkkoherra ja aktiivinen tähtiharrastaja suhtautuu taivaaseen.
Sali oli tupaten täynnä kiinnostuneita kuulijoita.
On vielä muistettava, että Risto Heikkilä on Uranuksen perustaja.

Kerhoilta
keskiviikkona 25.11., Jokioisilla
Kuvia

menneet-tapahtumat/2009