Esitelmä Kirkkonummen Komeetan tilaisuudessa 10.3.2009
Väitöskirja hyväksyttiin joulukuussa 2009. Se on ensimmäinen suomalainen väitöskirja aiheesta. Väitöskirjassa tarkastellaan ufologiaa ja ufokokemuksia uskonnollisina ilmiöinä. Ufoaiheesta ja ufouskonnollisuudesta ylipäätään on vähän tutkimusta niin kansainvälisesti kuin Suomessa.
Esitelmä eteneni seuraavalla tavalla: ensiksi sanottiin muutaman sana ufotradition kiinnostavuudesta tutkimuskohteena ylipäätään ja esitteltiin väitöskirjan tutkimusongelma. Sitten hiukan määritteltiin, luokitteltiin, kuvailtiin ja esitteltiin historiallisesti ufologiaa ja ufokokemuksia. Tämän jälkeen ufologiaa ja ufokokemuksia selitettiin uskontotieteellisesti. Väitöskirjaan sisältyi useanlaisia selittäviä näkökulmia, mutta tässä esiteltiin ensin lyhyesti luku, jossa tarkasteltiin sitä, mitä ufologia ja ufokokemukset eivät yleisesti ottaen ole ja sitten esitteltiin uskontohistoriallista teoriaa.
Ufotradition kiinnostavuus tutkimuskohteena ja tutkimusongelma
Tässä voisi esittää monta perustetta, mutta esitettiin kaksi keskeistä. Ensiksikin, ufotraditio eli esimerkiksi ufoharrastajat, ufologit ja ufokokijat ovat kansalliset rajat ylittävä, voidaan sanoa globaali ilmiökenttä. Ufoaiheinen populaarikulttuuri ja viihdeteollisuus on ilmeisen mittavaa ja ufon käsite tunnetaan maailman lähes joka kolkassa. Ufoihin uskoo länsimaissa noin 20-50 % kansalaisista. Ufotradition laajuutta ei kuitenkaan usein tunnisteta, koska se on ilmiö, joka elää ja vaikuttaa niin sanotusti tavallisen kansan keskuudessa. Toisaalta ufoaihe on kiinnostava juuri siksi, että monet merkittävät poliitikot ja valtiojohtajat sekä sotilaalliset ja tieteelliset tahot ovat ottaneet ufoihin kantaa ja uhranneet huomattavastkin aikaa ja energiaa ufokysymyksen tarkasteluun. Tästä huolimatta ufoaihetta ei koeta yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti erityisen mielenkiintoiseksi tukimuskohteeksi. Väitettiin kuitenkin, että jo pelkästään ufotradition laajuuden vuoksi se on merkittävä ja kiinnostava kulttuuritieteellinen tutkimuskohde.
Toiseksi, hyvin tärkeä on eettinen näkökulma. Olen halunnut tässä työssä tutkia ufologiaa ja ufokokemuksia myös siksi, että suhtaudun ufoharrastajiin ja -kokijoihin empaattisesti, olenhan itsekin ufoharrastaja. Työni tarkoitus on edistää ymmärrystä ufoharrastajia ja ufokokijoita kohtaan. Yleisen, luonnontieteellisen, skeptisen ja journalistisen keskustelun lisäksi myös kulttuuritieteellisessä keskustelussa näkyy toisinaan epäasiallinen asenne ufoaktiiveja ja -kokijoita kohtaan. Jostakin syystä kulttuurintutkijoiden asiallinen asenne erilaisia kulttuurisia ilmiöitä kohtaan ei aina päde ufokokijoihin, ufoharrastajiin, ufologeihin ja ufokultisteihin: naureskelua, naiivia, absurdia. Ei olekaan kovin kummallista, että suurin osa ufokokijoista puhuu kokemuksistaan vain perheelleen tai muulle lähipiirilleen tai ei kenellekään. Paitsi että ufokokijat tulkitsevat kokemuksensa usein oudoiksi ja jopa traumaattisiksi: selittyvät ne sitten loppujen lopuksi miten tahansa. Useimmat kertovat myös pelänneensä (aivan aiheellisesti) ivallista suhtautumista sekä myös asemansa puolesta.
On epäselvää, mistä humoristinen sävy ja myös jonkinlainen epäluuloisuus ja pelko ufoaihetta kohtaan johtuu. Yksi näkemys on se, että ufologia on esitiede, joka on kehittymässä tieteeksi, mutta sen kehitystä ovat haittanneet tietyt sosiaaliset tekijät. Tämän näkemyksen mukaan Yhdysvaltain ilmavoimat, joka aloitti vuonna 1947 uforaporttien tutkimuksen, alkoi salailla tutkimustuloksia, koska se oli sodan jälkeisessä ilmapiirissä huolissaan siitä, että vieras valta saattaisi hyödyntää ufohysteriaa psykologisessa sodankäynnissä. Tiedeyhteisö meni mukaan ilmavoimien hyssyttelevään politiikkaan. Lehdistö puolestaan kommentoiden "lentäviä lautasia" jatkuvasti pilkalliseen sävyyn loi kuvan, että ne ovat huvittava ilmiö. Näin ufotutkimuksesta ja ufoaiheesta oliis tullut vieroksuttava ilmiökenttä, vaikka se ufotutkimus olisikin tieteellisesti vakavasti otettavaa. Niin ikään uutiskynnys ylittyy nykyään monesti vain sensaatiomaisten ufotapausten myötä, kuten silloin kun 39 Taivaan portti -lahkon jäsentä teki itsemurhan San Diegon alueella 23.-25. maaliskuuta 1997. Oli vieroksuvien asenteiden syy mikä tahansa, ufologia ja ufokokemuksellisuus ovat kiinnostavia inhimillisiä elämänalueita, joihin tulee suhtautua samanlaisella vakavuudella ja ymmärryksellä kuin muihinkin kulttuuritieteen tutkimuskohteisiin.
Tutkimukseni kysymyksenasettelu liittyy siihen, että sekä populaaristi että ufoaiheen kulttuuriteteellisessä tutkimuksessa esiintyy hämmeystä ja erilaisia näkemyksiä siitä, ovatko ufologia ja ufokokemukset uskontoa vai eivät tai missä määrin ne ovat uskontoa. Ufologian ja ufokokemusten on monin tavoin oletettu, väitetty ja annettu ymmärtää olevan uskontoa tai olevan jotakin muuta ja niitä on selitetty eri tavoin. Ufologian on sanottu olevan tieteisfantasiaa tai epätiedettä ja jopa patologista, epätervettä, epätiedettä tai tiedettä. Monet ovat olleet sitä mieltä, että ainakin ufokokemuksissa on kyse mielen tasapainottomuudesta, herkkäuskoisuudesta tai naiiviudesta, kouluttamattomuudesta tai esimerkiksi suoranaisesta tyhmyydestä. Ufosieppauksia ja -kontakteja on selitetty muun muassa syntymätraumalla, monentyyppisillä hallusinaatioilla ja muun muassa niin sanotulla ohimenevällä jakomielitaudilla. Muotoilin tutkimukseni pääongelmaksi, ovatko ufologia ja ufokokemukset uskontoa tai missä määrin ne ovat sitä, sekä miten niitä voidaan selittää uskonnollisina ilmiöinä.
Ufokokemukset
Luokittelin ufokokemukset ufohavaintoihin, ufokohtaamisiin, humanoidihavaintoihin, humanoidikohtaamisiin, ufosieppauksiin, ufokontakteihin ja MIB-kokemuksiin (Men in Black). Ufo- ja humanoidihavainnot ovat yksinkertaisia havaintokokemuksia, joissa nähdään ufo tai humanoidi, mutta havaitsijan ja havaitun välille ei synny vuorovaikutusta. Kohtaamisissa syntyy jonkinlaista tilannekohtaista, usein epämääristä vuorovaiktusta tai reagointia toisen läsnäoloon. Sieppauksissa kokija viedään ei-tahdonalaisesti johonkin. Kontaktit ovat ystävällisiä ja vapaaehtoisisia kommunikointitapahtumia. Ufokokemuksia voi tapahtua niin sisätiloissa kuin ulkonakin ja ne voidaan kuvata fysikaalisiksi ja konkreettisiksi tai unenomaisiksi.
Niin sanotut prototyyppiset ufosieppauskertomukset ovat ufosieppausten alakäsite, joskin hyvin merkittävä, ufosieppauskeskustelua ja -perinnettä hallitseva sellainen. Folkloristi Thomas Bullard on esittänyt stereotyyppisen sieppauskertomuksen jakautuvan maksimissaan kahdeksaan osaan:
1) Kokijan vangitseminen. Tämän ensimmäisen vaiheen Bullard jakaa neljään osaan: a) ufo tai outo olento [humanoidi] tunkeutuu siepattavan kokemuspiiriin ja lamauttaa hänet, b) outo todellisuus, jossa fysiikan lait eivät päde, ympäröi kokijan, c) myöhemmin tajuttava aikakato alkaa ja kokijan henkinen kyvykkyys laskee, d) kokija otetaan mukaan.
2) Tutkimukset: olennot tutkivat kokijan fyysisesti ja henkisesti.
3) Kokija keskustelee olentojen kanssa.
4) Kiertokäynti aluksella olentojen seurassa.
5) Kokija viedään ufolla outoon toiseen maailmaan.
6) Kokija kohtaa pyhän, jumalallisen olennon.
7) Paluu: alus palaa Maahan, kokija jättää aluksen ja palaa normaaliin elämään.
8) Fyysiset, psyykkiset ja paranormaalit jälkivaikutukset.
MIB on kirjainlyhenne, joka tulee käsitteestä Men in Black. Se voidaan suomentaa ilmaisulla mustapukuiset miehet tai miehet mustissa. Ufologit ovat olettaneet MIB:ien olevan joko naamioituneita avaruusolentoja tai lähinnä Yhdysvaltain hallituksen agentteja, jotka pyrkivät vaientamaan ufotodistajat. Avaruusolento-oletus juontaa juurensa MIB:ien omituisesta ulkonäöstä ja kummallisesta, usein sosiaalisten konventioiden vastaisesta käytöksestä; ne saattavat esimerkiksi käyttää huulipunaa. Mitä MIB:ien sitten arvellaankin olevan, ne kuvataan tavalla tai toisella kummallisilta vaikuttaviksi, eri tavoin hieman epätavallisen näköisiksi ja mustiin vaatteisiin, yleensä pukuihin, pukeutuneiksi miehiksi (tyypillisesti), jotka yleensä ne uhkailevat ja pelottelevat ufologeja ja ufokokijoita.
Lisäksi ufokokemukset voidaan jakaa ainakin kolmeen eri tyyppiin ja näitä kokemustyyppjeä löytyy enemmän tai vähemmän jokaisesta ufokokemusluokasta: populaarit, esoteeriset ja kristilliset. Se, mikä ufokokemus kuuluu mihinkin kategoriaan, määräytyy sen perusteella, mihin traditioon kuuluvia elemenettejä siinä ensisijaisesti esiintyy ja minkä tradition mukaan kokija tulkitsee ufokokemuksensa.
Populaarit ufokokemukset
Tavallisten ihmisten spontaanisti kokemia, yhtäkkisiä ja tyypillisesti ainutkertaisiksi jääviä henkilökohtaisia ufokokemuksina Usein ufo- ja humanoidihavaintoja ja -kohtaamisia, muttei niinkään ufosieppauksia tai eikä varsinkaan ufokontakteja. Tavallisimmin ufohavaintoja. Niiden toden tuntu hämmentää kokijoita ja pakottaa heidät toisinaan ilmoittamaan niistä ufotutkijoille tai joillekin virallisille tahoille.
Esimerkki: Maanviljelijä Arvi Juntunen oli rasvaamassa hankmoaan talonsa pihalla Suomussalmen Pyyvaarassa 14. kesäkuuta vuonna 1967. Oli keskipäivä, aurinkoinen ja tyyni sää. Yhtäkkiä Juntunen kuuli voimakasta kohinaa, aivan kuin saapuvan pyörremyrskyn äänen. Käännyttyään kohinan suuntaan hän havaitsi kummallisen esineen noin 6–7 metrin päässä. Se leijui ilmassa suunnilleen puolen metrin korkeudella, ollen läpimitaltaan noin 70-80 senttiä ja korkeudeltaan noin 30-40 senttiä. Muodoltaan esine oli kuin ylösalaisin käännetty pata. Sen alaosassa oli erillinen vinhasti pyörivä osa ja sen sivussa oli jonkinlainen ulkonema. Juntunen ajatteli ottaa esineen kiinni ja alkoi lähestyä sitä. Hänen ollessa siitä noin kolmen metrin päässä, esineestä työntyi ulos kolme antennia [kohteen yhdeltä puolelta]. Kaksi laitimmaista kääntyi samaan suuntaan keskimmäisen kanssa, jolloin Juntunen koki tykyttävän iskun, josta tuli mieleen lähinnä sähköisku. Juntunen pelästyi iskua. Kun ufo oli antanut Juntuselle sähköisen iskun, se alkoi liikkua, jolloin Juntunen otti hatun päästään ja heitti sen ufon antenneja kohti. Esineen läheisyydessä olleen voimakkaan ilmavirran vuoksi hattu kuitenkin lensi yli kymmenen metrin päähän. Tämän jälkeen ufo lenteli muutaman minuutin ajan ympäriinsä pihapiirissä ja katosi sitten luoteen suunnassa taivaan sineen. Esineestä lähti kohisevaa ääntä koko havainnon ajan. Veikko Juntunen, Arvi Juntusen veli, tervasi reen jalaksia noin kymmenen metrin päässä Arvi Juntusesta ja näki saman lentävän esineen kuin veljensä. Ufon lähdettyä liikkeelle ja annettua Arvi Juntuselle iskun, Ari Juntunen huusi talostaan lapsia ja emäntäväkeä katsomaan kohdetta. He eivät kuitenkaan kuulleet huutoja. Sen sijaan Liisa Keränen (silloin 65 v.) ja Sirkka Keränen (silloin 31 v.) tulivat viereisestä talosta ulos ihmettelemään, jolloin hekin kertomansa mukaan näkivät esineen. Sirkka Keräsen 5-vuotias Aarne-poika oli ollut ulkona ja havainnut kohteen, jolloin hän oli mennyt sisälle ja kertonut lentävästä esineestä, jonka ajatteli tulleen uunista. Oululaiset ufotutkijat, toimittajat ja Rajavartioston edustajat haastattelivat silminnäkijöitä. Tapani Kuningas toteaa, että haastattelijoiden mukaan kokijoiden rehellisyyttä ja kertomusten uskottavuutta ei ole syytä epäillä. Hän huomauttaa lisäksi, että eräät Pyyvaaran lapset olivat aikaisemmin päivällä tulleet sisälle ja pyytäneet siellä olleita ulos katsomaan helikopteria. Kopteria ei kuitenkaan näkynyt ja tarkistuksissa kävi ilmi, ettei alueella ollut tuolloin lentänyt helikoptereita. Kuningas kertoo edelleen, että yksityiskohdiltaan samanlainen ufo nähtiin Kuusamon Vuolisenjärvellä kuusi viikkoa aiemmin. Todistajina olivat tällöin kuusamolaiset Arvo ja Viljo Keränen sekä Matti Aittokumpu.
Esoteeriset ufokokemukset
Esoteerisissa ufokokemuksissa korostuvat niin sanotun ufokontaktiliikkeen sisältämät esoteeriset elementit ja tulkinnat. Ufokontaktiliike voidaan määritellä lyhyesti esoteeris-peräiseksi historialliseksi jatkumoksi, jossa keskeisellä sijalla ovat erilaiset opettavaiset yhteydet avaruusolentoihin. Esoteerisia eli ufokontaktiliikkeellisiä ufokokemuksia ovat tyypillisesti ufokontaktit, jotka ovat vapaaehtoisia ja usein ystävyyden ja onnenkin tunteen sävyttämiä ja tyypillisesti jatkuvia tai useampikertaisia kommunikointitapahtua avaruusolentojen kanssa. Ne voivat olla esimerkiksi telepaattisia, astraalitasolla tapahtuvia tai fyysisiä tapaamisia. Esimerkiksi merkittävä suomalainen ufokontaktihenkilä Kalevi Riikonen kertoo, että hänen ensimmäinen kontaktinsa avaruusolentoon tapahtui Helsingin rautatieaseman kahvilassa. Tapaaminen oli fyysinen, mutta kommunikointi tapahtui telepaattisesti. Kontaktien aikana kokijalle opetetaan usein jonkinlaista esoteerista tietoa, kuten että ihminen on ikuinen ja jälleensyntyvä olento.
Populaarin ja esoteerisen kokemuspiirin välille on vaikea vetää rajaa sikäli, että ufokontaktiliikkeeseen liittyvät paranormaalit käsitteistöt, kuten telepatia, ovat osa populaaria ufotietämystä ja vaikuttavat enemmän tai vähemmän spontaanien ufokokemusten tulkintoihin.
Kristilliset ufokokokemukset
Kristillisen ufokokemukset ovat ufokokemuksia, jotka kokija tulkitsee olennaisesti kristillisittäin. Esimerkiksi vahvan kristillisen vakaumuksen omaava yhdysvaltalainen ufosiepattu Betty Andreasson Luca on kuvannut kuulleensa ufosieppauksen aikana jopa aivan kuin Jumalan puhuttelevan häntä. Kun ”The One” oli ilmestynyt hänelle valtavan liekehtivän linnun ja tämän jälkeen suuren madon hahmossa, Luca kuuli voimakkaan, moniäänisen äänen puhuttelevan häntä isällisen ystävällisesti. Se kehotti pitämään kiinni uskosta Jeesukseen ja olemaan pelkäämättä. Kun Luca vastasi uskovansa Jeesukseen, ääni kommentoi muun muassa: ”Me tiedämme, lapseni.”
Ufologia
Kriittinen kuvaus
Kriittisessä ufologiassa pyritään kurinalaisesti noudattamaan normaalitieteellisesti hyväksyttyjä, tyypillisesti luonnontieteellisiä ja psykologisia, menetelmiä, eikä siinä hyväksytä itsestään selvästi esoteerisia ideoita. Se painottuu käytännössä ufoilmiöiden, tyypillisesti ufojen, olemassaolon ja täten todistusvoimaisiksi katsottujen fysikaalisten ufohavainto- ja kohtaamistapausten tutkimukseen, vaikkakin myös humanoidit otetaan tutkimuskohteina tyypillisesti jossakin määrin vakavasti. Muitakin ufoilmiöitä saatetaan tutkia: humanoidien, karjansilpomisten, salailuväitteiden ja ainakin vahvoja fysikaalisia piirteitä omaavien sieppausten kriittinen tutkimus.
Kokijaa tai kokijoita haastatellaan yleensä vapaamuotoisesti, mutta saatetaan kyllä käyttää myös erilaisia haastattelutekniikoita ja kyselylomakkeita. Kenttätyötapausten selvittämisessä voidaan hyödyntää lisäksi havaintopaikalla suoritettavia mittauksia, esimerkiksi mahdollisten jälkien ja tapahtuma-alueen magneettisuuden mittauksia ja ufon näennäisen koon ja korkeusasteen tarkistuksia, sekä valokuva-, filmi-, video- ja tutka-analyysejä tai -tarkasteluja. Ufologit saattavat edelleen teettää erilaisia laboratorioanalyysejä ufojen oletetuille kappaleille ja ufojen väitetyissä jäljissä esiintyville oudoilta vaikuttaville materiaaleille. Myös kohteista, joita ufo on mahdollisesti koskettanut tai joihin sen on arveltu vaikuttaneen jollakin muulla tavoin, voidaan ottaa näytteitä ja analysoida. Ufologit ovat hyödyntäneet joskus niin ikään psykologisia testauksia ja valheenpaljastustestejä.
Vaikka yhtä täysin kiistatonta tapausta ei voitaisi osoittaa, kriittiset ufologit katsovat monesti, että useiden hyvien ja erittäin hyvien tapausten toisiaan tukeva painoarvo viittaa ufojen olemassaolon tai tekee aianki ufjen olemassaolokysymyksestä tutkimuksellisesti mielekkään. Tämän lisäksi ufoilmiöiden todellisuutta puoltavina argumentteina voidaan käyttää erilaisia tilastollisia tutkimuksia, ufoaaltojen esiintymisiä, virallisia tutkimuksia ja arvostettavia tieteellisiä kannanottoja, julkitulleita virallisia dokumentteja sekä kulissin takaisia, luotettaviksi väitettyjä todistajia. Lisäksi hyödynnetään teknisiä ja avaruustieteellisiä, kuten astronomisia, avaruusteknologisia ja astrobiologisia, teoretisointeja. Analysoidaan niin ikään ufosieppauskertomuksia ja karjansilpomisia.
Paitsi että kriittinen ufologia vaikuttaa tieteelliseltä, osa siitä on virallisesti tieteellistä, on se sitten sisällöllisesti tai metodolgisesti tieteellistä tai ei. Toisaalta kriittis-ufologisiin tarkasteluihin sisällytetään toisinaan paranormaaleja käsitteitä, vaikka esoteerisia oppeja ei otetakaan itsestäänselvyytenä. Paranormaaleja tekijöitä käsitellään pyrkien tiukkaan tieteellisyyteen, kuten tieteellistä kurinalaisuutta tavoitelevassa parapsykologiassa, jota myös on tehty ja tehdään yliopistollisesti.
Historiaa
Miten kriittinen ufologia ja ufologia ylipäätän syntyi? Vuonna 1947 syntyi ja popularisoitui lentävän lautasen käsite, jolloin modernin ufoajan voidaan tulkita alkaneen. Lentävän lautasen käsite sai alkunsa liikemies, apulaissheriffi ja yksityislentäjä Kenneth Arnoldin yhdistetystä kadonneen lentokoneen etsintä- ja liikematkasta 24. kesäkuuta vuonna 1947. Arnold lensi Rainier-vuoren läheisyydessä Washingtonin osavaltion alueella, jolloin hän kertomansa mukaan näki yhdeksän vuorten huippujen lomassa lentävää litteää kohdetta. Laskeuduttuaan maahan Arnold yritti päästä karttoineen ja laskelmineen paikalliseen FBI:n toimistoon, joka oli kuitenkin suljettu. Tämän jälkeen hän suuntasi East Oregonian -sanomalehden toimittajan Nolan Skiffin luo ja kertoi hänelle havainnostaan kuvaten muun muassa, että kohteet ”lensivät, kuten veden pintaan viskattu teevati”.
Associated Pressin toimittaja Bill Bequette kirjoitti asiasta uutisen käyttäen Arnoldin kuvaamista kohteista ilmaisua lautasen kaltaiset kohteet (saucer-like objects) ja uutisotsikko-toimittaja keksi nimityksen lentävä lautanen (flying saucer). Uutinen levisi lehdistön välityksellä koko Yhdysvaltain laajuiseksi jo seuraavana päivänä. Elokuun 19. vuonna 1947 suoritetun kyselytutkimuksen mukaan jo 90 prosenttia yhdysvaltalaisista oli kuullut ”lentävistä lautasista”. Ufotraditio on siis alun perin yhdysvaltalainen ilmiö ja siellä se on myös näyttänyt olevan kaikkein elinvoimaisin.
Yhdysvaltain ilmavoimat alkoi samaisena vuonna tutkia ufohavaintoraportteja. Eräät sotilaalliet havainnot, joidenkin muiden muassa, saivat ilmavoimat vakuuttuneeksi, että lentävät lautaset olivat vakava ongelma. Ilmavoimat antoi salaiset määräykset tutkia kaikki lentävä lautashavainnot ja lähettää informaation Tekniseen tiedustelukeskukseen (Technical Intelligence Division, TID). Aivan ensimmäiseksi oletettiin, että kyseessä saattaisi olla venäläisten tai Yhdysvaltain oma, laivaston rakentama huipputekninen alus tai Maan ulkopuolinen äly. Heinäkuussa 1947 ilmavoimille raportoitiin myös Roswellin tapauksesta, josta myöhemmin on kehittynyt tunnettu ufotapaus. Merkittävä osa tutkijoista tulkitsi ufot todellisiksi ja oletus vieraasta älystä ufojen ohjaajana muotoutui pian merkittävimmäksi hypoteesiksi. Vaikka skeptisesti suhtautuvat henkilöt saavuttivat projektissa enemmistön keväällä 1949, vieras äly -hypoteesi jäi keskusteltavaksi. Mainittu hypoteesi oli vielä vuonna 1950 yhdysvaltalaisten keskuudessa toisarvoinen, mutta jo 1950-luvun alussa se muotoutui sotilaallisen ja median sille suoman huomion vuoksi ufojen suosituimmaksi populaariksi selitykseksi. Project Sign, Project Grudge (1949) ja Project Blue Book (1952). Termi UFO muotoutui ilmavoimien projektien yhteydessä.
Salailuväitteiden mukaan Yhdysvaltain ja joidenkin muidenkin maiden hallitukset tai joidenkin hallitusten sisäpiirit, joilla kentien on yhteistä kanssakäymistä, salailevat merkittävää ufotietoutta. Tällaista olisi esimerkiksi tietämys ufojen avaruudellisesta alkuperästä ja huipputeknologia, jota on kyetty kehittämään tutkimalla maahan pudonneita ufoja. Kriittisessä ufologiassa ei niinkään keskitytä salaliittoteoroihin, joten niistä tuonnempana. Väitteitä salailusta alkoi esiintyä 1940-luvun lopulla.
Ufologit suhtautuivat humanoiditapauksiin hyvin epäilevästi 1960-luvun loppupuolelle saakka. Varsinkin tiettyjen 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla tapahtuneiden klassikoiksi muodostuneiden humanoidikokemusten sekä lisääntyvän humanoidikirjallisuuden myötä olentotapaukset alkoivat kuitenkin saada huomiota. Ensimmäinen tapahtui Papua Uudessa Guineassa vuonna 1959, kesäkuun loppupuolella. Anglikaanipappi William Bruce Gill ja yhteensä kolmekymmentäkuusi muuta henkilöä (opettajia, lääkintähenkilökuntaa ja alkuperäisasukkaita) havaitsivat lähetysasemalla ufon kahdesti. Siipikarjankasvattaja Joe Simonton tapaus herätti niin ikään huomiota. Tämä tapahtui huhtikuun 18. vuonna 1961 Eagle Riverissä, Wisconsinissa. Poliisimies Lonnie Zamora tapaus Uudessa Meksikossa Soccoron alueella huhtikuun 24. päivänä vuonna 1964. Laventelinviljelijä Maurice Massen tapaus Kaakkois-Ranskan Valensolessa 1.7.1965.
Keväällä 1973 Yhdysvaltojen keskiosissa alkoi esiintyä enenevässä määrin väitteitä, joiden mukaan lehmiä oli kuollut, kun niitä oli silvottu taitavasti kirurgisella täsmällisyydellä. Lehmiltä oli poistettu muun muassa kieli ja sukuelimet ja hieman myöhemmin väitettiin myös, että silvotuista eläimistä oli otettu kaikki veri pois, eläinten ympärillä ei näkynyt jälkiä ja että mustia, tuntemattomia helikoptereita oli nähty silvotun karjan alueilla. ”Mutologien” (mutilate: silpoa) löyhä verkosto, joista monilla oli ufotausta, muodostui 1970-luvun loppuun mennessä. Ilmiö voidaan ymmärtää jonkinlaiseksi ufoilmiön sivujuonteeksi.
Ufosieppauskertomukset ja niiden tutkimus, ja sittemmin kokonainen ufosieppausliike, saivat alkunsa 1960-luvulla brasilialaisen Antônio Villas-Boasin sieppausraporttia ja yhdysvaltalaisten Betty ja Barney Hillin sieppauskertomusta koskevasta julkisuudesta. Mainittujen tapausten perusteella hahmottuivat sieppauskertomusten perusteemat, joihin kuuluvat esimerkiksi aikakato (muistikatkos), lääketieteellistyyppiset tutkimukset ja seksuaalinen kanssakäyminen ufossa. Villas Boasin ja Hillien kertomusten jälkeen ufosieppauskertomukset alkoivat lisääntyä ja syntyi muita klassikkotapauksia, jotka edistivät sieppausliikkeen muodostumista. Sieppausliikettä muokkasivat ja vauhdittivat 1980-luvulta 1990-luvulle erityisesti newyorkilainen taiteilija Budd Hopkins ja kirjailija Whitley Strieber. Hopkins esitti avaruusolentojen käyttävän siepattuja, sekä miehiä että naisia, ihmisten ja itsensä välisten hybridien luomiseen, kehittääkseen täten tunnemaailmaansa ja pelastaakseen lajinsa tuholta. Hänen mukaansa hybridejä saattoi syntyä myös ihmisille, ihmisten keskuuteen, ja sieppaukset, geneettinen hyväksikäyttö, esiintyi suvuittain. Sieppauksista jäi fyysisiä ja emotionaalisia arpia. Hopkins väitti, että avaruusolennot kontrolloivat uhrejaan täysin ja että ne näyttivät sekaantuvan siepattujen elämään jollakin hyvin perustavalla tasolla. Strieberin henkilökohtainen ufosieppauskirja oli valtava myyntimenestys. Keskustelu humanoidien motiiveista monipuolistui 1990-luvun alkupuolella ja samalla alkoi myös ilmetä spekulaatioita humanoidien sotilaallisista yhteyksistä. Ufologia jakaantui kahteen leiriin ufosieppausten vakavasti ottamisen suhteen.
Henkinen ufologia
Kuvaus
Määrittelin tutkimuksessani henkisen ufologian siten, että siinä hyväksytään lähtökohtaisesti idea jonkinlaisesta ihmiskuntaa koskevasta avaruudellisesta tai toisulottuvuudellisesta pelastuksesta, kehitysavusta tai pahantahtoisesta tahosta ja argumentoidaan tällaisten ideoiden ja samalla myös uuden tieteellisen paradigman puolesta. Henkinen ufologia on tarkemmin sanotuna ufojen, MIB-tapausten, humanoidien, karjansilpomisten, salailuväitteiden ja salaliittoteorioiden, ufosieppausten, ufokontaktien, viljapeltokuvioiden, ja muinaisten avaruusvireilijoiden totena pitämistä ja tarkastelua esoteerisesta näkökulmasta.
Henkinen ufologia ja henkinen ufokokemuksellisuus, joka voi esiintyä esimerkiksi humanoidikohtaamisten, ufosieppausten ja ufokontaktien muodossa, muodostavat yhdessä oikeastaan sen mistä yleensä puhutaan ufokokontaktiliikkeenä. Ufoilmiöiden mielletään tyypillisesti liittyvän avaruus- tai rinnakkaistodellisuusolentoihin tai niiden toimintaan. Esoteeriset ufologit lienevät yleensä inspiroituneita kaikista ufologian aineistoista, vaikkakin he ovat ehkä keskittyneet johonkin tiettyyn aihealueeseen, kuten sieppauksiin tai ufoalusten tekniikkaan.
Henkisessä ufologiassa ovat keskeisellä sijalla tietyt esoteeriset teemat. Näitä ovat jumaluus- ja maailmankaikkeuskäsitys, näkemykset ihmisestä henkisenä olentona, käsitykset ihmisen luomisesta ja uskonnon alkuperästä, sekä opit ihmiskunnan henkisestä evoluutiosta. Teemoihin kuuluvat edelleen tulkinnat ihmiskuntaa opettavista ja varoittavista avaruusmuukalaisista, esitykset ihmisten ja avaruusolentojen kommunikointitavoista, näkemykset henkisestä tieteestä sekä kriittisyys normaalitiedettä ja kristinuskontoa kohtaan. Esimerkiksi jumaluus käsitetään kaikkialliseksi voimaksi tai energiaksi, joka muodostuu jatkuvasti karman lain ohjaamana henkisessä evoluutiossa, ja ihmiskunnan tulkitaan olevan seuraavan evolutionistisen hyppäyksen eli Vesimiehen aikaan saapumisen kynnyksellä. Avaruusolentojen tai jonkin henkisen olentoryhmä ajatellaan luoneen ihmisen jumaluudellisen suunnitelman mukaan. Avaruusolennot saatetaan kuvata monenlaisiksi, kerrotaan eri avaruusolentoroduista ja niiden sanotaan tulleen avaruuden tai toisten ulottuuksien eri sijainneista, mutta ne käsitetään joka tapauksessa henkisesti korkealle kehittyneiksi ja niiden oletetaan tulleen auttamaan ihmiskuntaa henkisessä kehityksessä mahdollisten katastrofien kynnyksellä. Kommunikointi avaruusolentojen kanssa voi tapahttua esimerkiksi telepaattisesti, astraalisella tasolla tai kanavoiden kuten automaattikirjotuksen välityksellä. Todellinen tiede ja uskonto mielletään hekisyydeksi. Esoteerisesti ajattelevan ufokokijan ja esoteerisen ufologin välillä ei välttämättä ole selkeää rajaa, vaan kyse on usein painotuserosta.
Historiaa
Lentävät lautaset omaksuttiin esoteeriseen traditioon erityisesti teosofisesti suuntautuneiden henkilöiden toimesta, jotka ryhtyivät niin sanotusti ufokontaktihenkilöiksi. Ufokontaktiliikkeen merkittävimmät varhaisimmat muotoilijat olivat George Adamski ja George Van Tassel, joiden jälkeen tulivat ufokontaktihenkilöt Truman Bethurum, Daniel Fry, Orfeo Angelucci, Howard Menger ja Englannissa George King. Ufokontaktiliike organisoitu ja verkostoitui mainittujen ufokontaktihenkilöiden inspiroimana nopeasti. Yhdysvalloissa oli 1950-luvun puolessa välissä tiettävästi jo yli 150 ufo-organisaatiota. Salailuväitteet sulautuivat nopeasti osaksi ufokontaktiliikettä ja myöhemmin sen sisällä kehittyivät salaliittoteoriat, erityisesti 1980-luvulta eteenpäin. Ufokontaktiliikkeeseen sulautui myös monenlaista humanoidikokemusaineistoa, karjansilpomisteema, muinaiset astronautit –teoretisointi ja viljapeltokuviotutkimus. Lisäksi perinteisen ufokontaktiliikkeen rinnalle tai alaliikkeeksi kehittyi ufosieppausten positiivinen new age -sisältöinen tulkinta.
Salaliittoteorioiden mukaan Yhdysvaltain ja joidenkin muidenkin maiden hallitukset, jotkin hallituksen sisäpiirit tai jokin salainen niin sanottu maailmanhallitus on salaliitossa muuta maailmaa vastaan. Jokin inhimillinen taho juonittelee tuhotakseen tai orjuuttaakseen ihmiskunnan omaksi hyödykseen ja on tehnyt jonkin pahamaineisen sopimuksen avaruusolentojen kanssa, jotka myös haluavat hyötyä ihmisistä tavalla tai toisella. Salaliittoteorioihin kuuuluvat myös salaiitoon kuuluvien inhimillisten tahojen ja pahojen avaruuolentojen keskinäiset sopimusten rikkomiset ja kamppailut ja se, että hyvät avaruusolennto yrittävät estää ihmskunnan hyötykäytön tai tuhoamisen.
MIB-kokemuksia esiintyi erityisesti Yhdysvalloissa vuosien 1966–1967 ufoaallon aikaan, jolloin ne esiintyivät armeijan, yleensä ilmavoimien tiedusteluosaston, nimissä; uskomus, että ilmavoimat ovat salaliitossa ihmiskuntaa vastaan, sai noina aikoina huomattavasti kannatusta. MIB:ien katsottiin olevan osa tätä toimintaa.
Muinaiset astronautit -teoretisointi kiinnostaa henkisiä ufologeja, mutta se ei sinänsä ole ufologiaa, sillä siinä ei puhuta UFO:ista (tai ufoista) ja humanoideista, vaan jonkinlaisesta ihmissivilisaatiosta tai hyvin tämän kaltaisesta lajista, joka vieraili Maassa ihmiskunnan menneisyydessä ja joka on psykologisesti ja fyysisesti hyvin samanlainen kuin me. Keskeistä on oletus, että kyseisenlainen avaruussivilisaatio on luonut ihmisen gneettisen manipulaation avulla ja ihmiset ovat sitten ryhtyneet palvomaan luojiaan jumalina. Todisteina tästä käytetään erilaisia arkeologisia aineistoja, vanhoja uskonnollisia tekstejä ja myyttejä, sekä evolutiivisia, astrofysikaalisia, astrobiologisia, lääketieteellisiä ja geologisia tietoja ja pohdintoja. Kuuluisin muinaiset astronautit -teoreetikko on sveitsiläinen Erich von Dänikenin, jonka Chariots of the Gods? eli Vieraita avaruudesta oli bestseller 1960-luvun lopulla.
Viljapeltokuviot ovat tyypillisesti pyöreitä ja kaarevia muotoja omaavia viljan lakoontumisesta muodostuneita kuvioita, joiden koko voi vaihdella kymmenistä noin sataan metriin. Joskus esiintyy myös kolmiulotteisia ja jotakin kuvaa, kuten humanoidin kasvoja, esittäviä kuvioita. Viljapeltokuviota alkoi ilmestyä 1970-luvun puolivälin jälkeen. Viljapeltokuviot ovat ufologiaan liittyvä ilmiö, joskin kuviot ja kuviotutkijat toisaalta erottuvat selkeästi omaksi kategoriakseen. Kuvioita esiintyy lähinnä Englannissa ja ne kiinnostavat ehkä voimakkaimmin kontakteihin ja sieppauksiin keskittyviä piirejä sekä varsinaisia viljapeltokuvioiden tutkijoita. Kuten kontaktien ja usein sieppausten kohdalla, viljapeltokuvioidenkin ajatellaan olevan uuden ihmisyyden merkkejä ja tähän henkiseen transformaatioon johdattajia.
Harvardin yliopiston psykiatrian professori John Mack muotoili 1990-luvun alkupuolella ufosieppausten positiivisen tulkinnan, jonka mukaan henkisesti korkealle kehittyneet humanoidit, tässä tapauksessa harmaan rodun edustajat, ovat sieppausten avulla johdattamassa meitä Vesimiehen aikaan. Voidaan puhua ufosieppaus-hengellisyydestä tai ”positiivisista”. Ufosieppausliike jakaantuu negatiiviseen ja positiiviseen ja lähinnä positiivinen sijoittuu henkiseen ufologiaan ja ufokontaktiliikkeeseen. Siepatut ja sieppaustutkijat, jotka näkevät avaruusolentojen motiivit ihmiskunnan kannalta myönteisinä, lienevät nykyään enemmistönä ufosieppausliikkeessä. Ainakin tämä suuntaus on vähintään yhtä merkittävä kuin pessimistinen ufosieppausajattelu. Positiivisista ufosiepatuista kehittyy toisinaan avaruusolentojen kanssa vapaaehtoisesti ihmiskunnan hyväksi kommunikoivia kontaktihenkilöitä.
Kristillinen ufologia
Kristillisessä ufologiassa ufoilmiöiden mielletään tyypillisesti liittyvän avaruus- tai rinnakkaistodellisuusolentoihin tai niiden toimintaan. Avaruus- tai rinnakkaistodellisuusolennot tulkitan kristillisen kosmologian mukaan hyviksi, pahoiksi tai osin molemmiksi. Kristilliset ufologit lienevät yleensä inspiroituneita kaikista ufologian aineistoista, vaikkakin he ovat ehkä tavallisesti keskittyneet nimenomaan ufoihin ja niistä tehtyihin havaintoihin.
Ufokokemusten ja ufologian kumotut selitykset
Psykologinen tutkimus sulkee pois paljon puhutun oletuksen ufokokemusten psykiatrisuudesta. Psykiatrisesti selitettävät ufokokemukset näyttävät mahtuvan yhteen prosenttiin silloin, kun puhutaan kaikista ufokokemusluokista, havainnot mukaan luettuna. Voimakkaita kokemuksia omaavilla henkilöillä saattaa kuitenkin esiintyä esimerkiksi jonkinasteisia identiteetti- tai persoonallisuusongelmia ja trauman jälkeistä stressaantuneisuutta enemmän kuin ihmisillä keskimäärin. He saattaisivat hyötyä psykoterapiasta tai psykologisesta neuvonnasta oppiakseen käsittelemään kokemuksiaan. Ufokokijoiden stressaantuneisuutta voi aiheuttaa myös ympäristön suhtautuminen kokijaan. Toisaalta erityisesti dramaattisista ufokokemuksista kertovat henkilöt vaikuttavat keskimääräistä jonkin verran mielikuvitusrikkaammilta ja luovemmilta. Ufohuijauksia ja -piloja esiintyy jonkin verran, mutta ne ovat vain hyvin pieni osa kaikista ufokokemuksista tai ufologisina esitetyistä näkemyksistä. Ufologiassa esiintyy paineita vääristellä tosiasioita, mutta ufologia ei ole tietoinen ja systemaattinen huijaus- tai pilantekoprojekti. Huijaukset voivat toki olla vaikutukseltaan merkittäviä. Esimerkiksi ufokontaktiliikkeen varhjaisen muotoutumisen kannalta hyvin merkittävän yhdysvaltalaisen ufokontaktihenkilön George Adamskin on tiettyjen seikkojen perusteella esitetty tietoisesti huijanneen. Ufokokemukset eivät myöskään ole tieteistarinoita siten, että kokija tietäisi kokemuksen olevan keksitty. Tällaista ei edusta myöskään ufologia. Populaarilla tieteismateriaalilla on kuitenkin vaikutuksensa ufokokemusperinteen sisältöön.
Kysymys ufokoemusten objektiivisuudesta ja ufologian tieteellisyydestä: En voinut tutkimuksessani erityisesti lähteä tarkastelemaan ufologian tieteellisyyttä ja ufokokemusten todellisuutta, sillä tämä olisi vaatinut ufotutkimusta ja sen metodologian tarkastelua. Sen verran kuitekin, että totesin merkittävimpien virallisten ufotutkimusten tulosten olevan keskenään erimielisiä ufojen olemassaolosta, joten jätin auki mahdollisuuden että ainakin ufoja ja objektiivisia havaintoja ufoista sekä tieteellistä ufologiaa on olemassa. Virallisista ufotutkimuksista merkittävimpiä ovat Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun (Central Intelligence Agency, CIA) vuonna 1952 toteutettu tutkimus, CIA:n samaisena vuonna koolle kutsuman Robertsonin tieteilijäpaneelin selvitys, ja Yhdysvaltain ilmavoimien vuonna 1955 julkistettu havaintoraporttien tarkastelu, jonka yhteydessä arvostettu yksityinen tutkimuslaitos, Battelle Memorial Institute, suoritti ufohavaintoraporttien tilastollisen tutkimuksen. Coloradon yliopisto suoritti Yhdysvaltain ilmavoimien rahoittamana 1960-luvun loppupuolella laajan ufotutkimuksen, joka julkaistiin 9.1.1969, jonka jälkeen Kansallisen tiedeakatemia antoi siitä arvionsa. Niin ikään Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruuslentoinstituutti (American Institute of Aeronautics and Astronautics, AAIA) suoritti uforaporttien tarkasteluja ja Amerikkalainen tieteenedistämisseura (American Association for the Advancement of Sciences, AAAS) järjesti ufosymposiumin 1960-luvun lopulla. Lisäksi Tieteellisen tutkimuksen seura (Society for Scientific Exploration, skeptikoiden yhdistys) järjesti ufopaneelin vuonna 1997. Huomattavaa virallista ufotutkimusta on tehty myös Yhdysvaltojen ulkopuolella. Tällaista edustavat muiden muassa Kanadan hallituksen Project Magnet (1950) ja Project Second Storey (1952–1954), joka toimi puolustusministeriön alaisuudessa. Esimerkiksi Ranskassa puolustusministeriön alainen jaosto alkoi tutkia ufoja jo vuonna 1954. Lisäksi Ranskan avaruustutkimusjärjestön alainen taho (GEPAN/SEPRA) on tutkinut ufoja vuodesta 1977 lähtien ja Britannian puolustusministeriön ufotutkimusyksikkö viimeiset kolmekymmentä vuotta.
Argumentoin kuitenkin, että mahdolliset objektiiviset ufokokemukset ja tieteellinen ufologia vain pieni osa (ainakin ufokokemusten kohdalla) koko ufologisen toiminnan ja ufokokemusten kentästä. Virallinen ufologia koskee lähinnä vain ufohavaintoja, mutta reilusti suurin osa epävirallisesta ufologiasta, jota ufologia pääosin on, sisällyttää tutkimuskohteisiinsa muitakin, huomattavasti epäuskottavammilta vaikuttavia, ufoilmiöitä. Noin 90 % ufohavainnoista voidaan selittää kohtuullisen helposti tavanomaisten kohteiden virhetulkinnoiksi eli ne eivät ole objektiivisesti todellisia siinä mielessä kuin kokijat kuvaavat tai olettavat.
Uskontohistoriallinen näkökulma ufologiaan ja ufokokemuksiin
Esittelen seuraavassa uskontohistoriallisessa teoriassa ensin niin sanotun ihmealustradition, ufotradition edeltäjän eli voidaan sanoa esimodernin ufotradition, ja kuinka se on uskontohistoriallisesti tulkiten kansanuskon ja kristillisen perinteen jatkumoa. Tämän jälkeen kerron ufologian ja ufokokemusten esoteerisesta taustasta. Sitten esittelen vertailevan teoriani tuloksia. Vertailin erilaisia uskontoperinteellisiä kertomuksia ja ufokokemuksia, pääasiallinen vertailukohde olivat keijukokemukset, mutta ufokokemuksilla on merkittäviä yhtymäkohtia myös esimerkiksi kristillisiin ideoihin ja kertomuksiin. Esittelen tässä ufokokemusten yhtymäkohtia keijukertomuksiin ja samanistiseen initiaatiorituaaliin. Vertaileva teoria esiintyy väitöskirjassani itsenäisenä kokonaisuutena, mutta olen tässä yhdistänyt sen osaksi historiallista näkökulmaa, koska ufokokemusten vertailut liittävät ne historiallisiin uskontoperinteellisten aineistoihin. Tämän jälkeen esittelen joitakin ufologian kristillisiä piirteitä ja sitten salaliittoteorioiden taustalla olevia myyttisiä tarinoita.
Ihmealustraditio kansanuskon ja kristillisen perinteen jatkumona
Ufot ja ufologia eivät syntyneet tyhjästä, ilman historiallista kontekstia, vuonna 1947, vaan ufojen ja ufologian selkeästi dokumentoitu historia alkaa itsenäisenä traditionaan 1800-luvun lopulta. Ufoja vastaavat ihmeelliset alukset kuvattiin aina kulloisenkin ajan lentoteknologian mukaisesti, mutta yhteistä niille oli aina huipputekninen, tunnetun aerodynamiikan vastainen, suorituskyky. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa puhuttiin mysteerisistä ilmalaivoista, ensimmäisen maailmansodan alettua kummituslentokoneista, ja toisen maailmansodan lopulla ja sen jälkeen ennen (vuotta 1947), aaveraketeista. Näitä esimoderneja ufoja nähtiin erityisesti Pohjois-Amerikassa, Englannissa, Keski-Euroopassa ja Skandinaviassa, mutta myös esimerkiksi Uudessa-Seelannissa. Niitä arveltiin yleisesti keksijöiden utopistisiksi laitteiksi tai vihollisen huipputeknologisiksi aluksiksi. Esimerkiksi mysteeriset ilmalaivat kuvattiin usein isokokoisina soikeina, munamaisina, sikarinmuotoisina (usein epäselvästi erottuvina ja joskus kirkkaina) aluksina tai yksinkertaisina, toisinaan eri värisävyjä omaavina taivaallisina valoina tai tähtimäisinä kohteina; soikehakoille kohteille kuvatiin yleensä siivet ja voimakas valonheitin ja sikarimaisille, pitkänoamisille aluksille lisäksi propelli tai tuulettimen kaltainen voimanlähde sekä kohteen alapuolelle hytti tai tähystyspallo. Avaruusolento-oletus ei vielä tuolloin ollut suosittu. Se ei saanut paljoakaan huomiota osakseen, mutta jotkut kertoivat tavanneensa ilmalaivoilla lentäneitä marsilaisia.
Vaikka ihmealustraditio oli keskeisesti teknologisen inspiraation tuote, sen skientistisiin kuvitelmiin ihmeellisistä aluksista liittyi utopistinen ja selvästi uskonnollis-tyyppinen, maagiseen teknologiaan uskova ilmapiiri. Voidaan tulkita, että ihmealustraditio edustaa teknologisesti muuntuneita kansanuskonnollisia ja kristillisiä kokemuksia. Esimerkiksi seuraava ihmealustarina voisi olla keijukertomus, ellei siinä olisi teknologisia elementtejä. Muuan mies kohtasi Springfieldin (Missouri) kukkuloilla kävellessään kauniita alastomia marsilaisia, miehen ja naisen. Nainen oli keskikokoinen ja kreikkaiset patsaat kaplenivat hänen muotojensa rinnalla. Hänen kultainen, aaltoileva kiiltävä tukkansa laskeutui hänen vyötärölleen ja otsallaan hänellä oli kimaltavin jalokivin koristeltu (pään ympäri kiertävä) panta. Aluksen varjoissa oli jalot piirteet ja ylevän ilmen omaava kastanjanruskeatukkainen mies. Hänen hiuksensa laskeutuivat hänen olkapäilleen. Miehellä oli myös rintaan ulottuva täyteläinen parta, jonka väri oli sama kuin hiusten, mutta hiukan vaaleampi. Molemmat tuulettivat itseään erikoisella tuulettimella, vaikka kertojan mielestä ilma oli viileä. Hän sai elein vakuutetua marsilaisille, ettei tahtonut pahaa. Nainen tuli hänen luokseen, jolloin mies suuteli naisen kättä; ruusunpuna levisi ujon naisen kasvoille. Marsin mies otti kertojaa kädestä ja vei tämän alukselle, joka oli hiukan yli kuusi metriä pitkä ja alle kaksi ja puoli metriä leveä. Kertoja katsoi sisälle alukseen, näki upean sohvan ja astui sisälle. Kun alus alkoi nousta, mies kiirehti pois, jonka jälkeen se nousi kevyesti kuin lintu ja ampui sitten taivaalle nuolen lailla. Marsilaiset nauroivat ja vilkuttivat miehelle hyvästiksi. Joskus ihmealuskokemukset kuvattiin jopa ilmeisellä tavalla uskonnollisiksi elämyksiksi. Esimerkiksi sandiegolainen James Lewis kertoi, kuinka hän vieraili ilma-aluksella taivaassa ja Samuel Bunnel Mercer Countystä näki kaukoputkella, että ilmalaivaa ohjasivat erittäin hienosti vaatetetut siivekkäät enkelit.
Ihmealukset edustivat siis ainakin osittain enkeli- ja jumalailmestyksiä ja -symboliikkaa sekä kansanuskontoa, kuten keijukokemuksia ja -uskomuksia, teknologisessa muodossa. Tämä voidaan päätellä myös siitä, että vuoden 1947 jälkeisillä ufokokemuksilla on silmiinpistäviä yhtymäkohtia kansanuksonnollisiin ja kristillisiin kertomuksiin. Koska ihmealustraditio on esimodernia ufologiaa ja ufokokemuksellisuutta, kyseiset yhtymäkohdat tukevat tulkintaa, että ihmealustraditio on kansanuskon ja kristillisen ajattelun teknologisoitunutta jatkumoa, joka kehittyi sitten vuonna 1947 ufotraditioksi. Ufokokemusten ja ufologian taustalla vaikuttavat toisin sanoen vanhimpana tunnistettavana uskonnollisena kerroksena lähinnä eurooppalainen ja pohjoisamerikkalainen kristillisyys ja kansanusko. Mainituista yhtymäkohdista seuraavassa.
Ufokokemusten ja uskontoperinteellisten kokemusten samankaltaisuudet
Ufokokemuksilla on huomattavia uskontoperinteellisiä, varsinkin keijukertomuksiin verrattavia, piirteitä. Ensiksi, ufo- ja keijukokemukset ovat olleet tyypillisesti öisiä, mutta saattaneet yllättää myös päivisin kesken erilaisten toimien.
Kaikenlaiset ufokokemukset voivat alkaa oudon äänen, kuten kohinan, huminan, surinan, paukahdusten, kolinan, jyrinän, tömähdysten tai jonkinlaisen hälytysäänen tai kutsun kuulemisella tai tuntemisella. Myös keijukokemukset voivat alkaa siten, että kokija havahtuu erilaisiin ääniin, kuten lapsen itkuun, kutsunomaiseen musiikkiin tai nimeltä kutsumiseen. Joskus ufokokemuksen aloittava tunne voi olla vain kummallinen ilman, että siihen liittyy kutsuvaa tai pakottavaa elementtiä. Toisinaan siihen liittyy liikuntakyvyttömyys. Samoin keijukokemuksissa esiintyy outoja tuntemuksia ja väliaikaisia halvaantumisia. Ufokokemuksen, samoin kuin keijukokemuksen, alkuun liittyy edelleen toisinaan yllättävä sumu.
Reaktiot alkaneeseen ufokokemukseen voivat olla monenlaisia. Yllätyksellisissä, täysin odottamattomissa ufokokemuksissa on reaktiona on usein hämmennys, tyrmistys, epäusko, pelko tai kauhu. Reaktio keijun näkemiseen tai kohtaamiseen on niin ikään voinut olla hämmästely tai pelästyminen. Toisinaan kokija reagoi suoranaisella kauhulla tai järkyttyy traumaattisesti.
Toiseksi, keijut ja humanoidit on teknisiä yksityiskohtia lukuun ottamatta kuvattu kooltaan ja ulkomuodoiltaan hyvin samankaltaisiksi eli tyypillisesti outoja piirteitä omaaviksi ihmisen kaltaisiksi ja lapsen kokoisiksi, mutta myös ihmisiksi (esimerkiksi herrasmieheksi kuvattuna), eläimiksi (keijut lokkeina tai muina lintuina, humanoidit pöllöinä) ja hirviömäisiksi olennoiksi. Kerrotaan esimerkiksi lapsen- ja aikuisenkokoisista karvaisista hirviömäisistä keijuista. Humanoideja ei yleensä kuvata niinkään epämuodostuneiksi, vaikkakin ne koetaan usein pelottavan näköisiksi ja niiden piireissä saattaa esiintyä jonkinlaista vääristyneisyyttä tai rujoutta. Molemmat on myös monesti kuvattu vihreiksi ja valoa hohtaviksi. Kelttiläisillä ja germaanisilla keijuilla ja kääpiöillä on sanottu olleen lävistävät silmät ja joissakin keijulegendoissa kerrotaan, ettei kokija kyennyt erottamaan keijujen kasvoja. Humanoidilla voi olla erikoiset luomet tai silmän rakenne voi olla outo ja populaareissa mielikuvissa on yleistynyt käsitys harmaasta isopäisestä ja hoikkavartaloisesta humanoidista, jotka omaavat erikoisen läpitunkevat ja hypnoottiset silmät. Aina kokija ei jostakin syystä erota humanoidin kasvoja tai niitä on vaikea katsoa läpitunkevien silmien vuoksi.
Keijuille ja humanoideille on kuvattu oma kieli, ne eivät ole aina osanneet kohtaamiensa ihmisten kieliä. Humanoidien puheäänen on toisinaan todettu olleen kummallinen, ne kujertavat, livertävät, pirisevät tai niiden ääni voi olla käheä, epätavallisen korkea tai esimerkiksi kireä. Samoin keijujen puheääni on toisinaan kuvattu erikoiseksi. Sekä keijut, humanoidit että ufot ovat puolimateriaalisia ja muokkautuvia ja ne ovat liikkuneet lentäen, hyvin vikkelästi, tai ilmestyen ja kadoten yhtäkkiä ja toisaalta sekä humanoidit että keijut ovat kävelleet joskus kömpelösti tai muuten kummallisesti. Keijut ja humanoidit on kuvattu ristiriitaisiksi, epätäydellisiksi, eroottisiksi ja tunnemaailmaltaan köyhiksi, mutta taikavoimiltaan/teknologisesti ylivoimaisiksi. Keijujen, ufojen ja humanoidien esiintyminen on liitetty samanlaisille alueille ja luonnonmuodostelmille, kuten syrjäisiin seutuihin, maan alle, puutarhoihin, soille ja vuoriin.
Ufot ja humanoidit ovat toimineet samalla tavoin hyvin inhimillisesti, kuten puuhastelleen maastossa, kommunikoineet ihmisten kanssa eri tavoin epämääräisesti tai pilailleet, seuranneet ihmisiä ja kohdelleet heitä kaltoin ja väkivaltaisesti. Esimerkiksi kun kokija kertoo tavanneensa humanoideja maastossa, hän saattaa kuvata humanoidien tarkastelleen ympäristöään, keräilleen jotakin maasta (pidelleen jopa koreja) tai tehneen alukselleen jotakin, kuten korjanneen sitä. Keijujen ei kerrota tai kuvata korjanneen laitteitaan tai tutkineen maastoa tai ihmisiä. Ne ovat kuitenkin tanssineet piirissä, toisinaan kiven ympärillä, kuten humanoidit askaroivat tyypillisesti pyöreän, kiekkomaisen ufon ympärillä. Keijujen on myös kuvattu esimerkiksi keräävän marjoja.
Keijut ovat tyypillisesti sekoittaneet kulkijoiden mielen ja eksyttäneet ihmisiä metsiin, jopa tutuille seuduille. Usein keijut ovat tuottaneet ihmisille halvaantumisoireita ja aiheuttaneet yhtäkkisiä kipuja eli antaneet niin sanottuja keijuiskuja. Lisäksi keijujen on sanottu hyökänneen väkivaltaisesti ihmisen kimppuun ja myös hakanneen kokijan tai tappaneet ihmisen. Usein on tulkittu, että kaltoin kohtelun syynä on halu rangaista ihmistä syystä tai toisesta. Keijut ovat aiheuttaneet loukkaantumisia ja ovat jopa kiduttaneet tappaneet ihmisiä, varsinkin lapsia, rangaistukseksi. Keijut ovat halunneet ihmislapsia, koska ne olivat kauniimpia kuin omat tai kostoksi. Kostoa tai ei, keijujen ilkivalta on toisinaan kohdistunut myös eläimiin: niiden on esimerkiksi kerrottu aiheuttaneen lehmien maidontuotannon tyrehtymisen ja myös tappaneen eläimiä. Humanoidien ei yleensä tulkita haluavan rangaista ihmisiä, mutta ufot ja humanoidit kyllä kohtelevat kokijoita usein kaltoin ja ufokokemuksissa voi esiintyä edellä kuvatun tyyppisiä piirteitä, kuten kokijan sekavuutta. Ufot ja humanoidit antavat kokijoille usein samantyyppisiä iskuja kuin keijut (kuitenkin kertomusten mukaan lähinnä itsepuolustustarkoituksessa): ufokokijat kokevat usein lamaantumisia ja ufokokemusten psyykkiset ja fyysiset jälkioireet muistuttavat keijujen antamien iskujen oireita. Humanoidien käytös on usein kohteliasta sieppausten aikana, mutta taustalta välittyy välinpitämättömyys tai julmuus siepattua kohtaan. Sieppausten aikana humanoidit saattavat tuottaa sauvamaisilla laitteilla kokijalle erilaisia tuntemuksia ja kipuja. Humanoidit saattavat myös joskus hyökätä kokijan kimppuun. Kuolemantapaukset ufokokemusten yhteydessä ovat hyvin harvinaisia.
Sekä keijujen että humanoidien keskeinen toiminto on ollut ihmisten sieppaaminen, usein lumoamalla (henkinen kyvykkyys katoaa, ympäristö hiljenee, pelon tunteet katoaminen, muistikatko alkaa). Keijujen tekemien sieppausten on usein kuvattu tapahtuneen marjojen poimisen yhteydessä. Ufosieppaukset voivat myös alkaa maastosta tai esimerkiksi automatkalta, mutta tyypillisimmin makuuhuoneesta. Molempien on ajateltu tarvitsevan ihmistä tunteiden säilyttämiseen ja lisääntymiseen.
Sekä keiju- että ufokokemukset on usein kuvattu taianomaisiksi. Joskus ufokokemus, varsinkin ufosieppaus, sijoittuu kokonaan toiseen, taianomaiseen maailmaan. Siepatut kertovat ufon sisustan olevan kirkkaasti ja diffuusisti valaistu, ovet aukeavat vain jostakin, ilma on sumuinen ja raskas, vaikea hengittää. Joskus ufon sisusta laajenee ihmeelliseksi maailmaksi: siepattu voi kokea olevansa metsässä, kuulla lintujen laulun ja metsän tuoksun; on kuvattu jopa kävelyretki kristallimetsässä. Kokijalle syntyy kuitenkin toisinaan epäilys siitä, ettei hän oikeasti ole esimerkiksi ihanassa metsässä, vaan kelmeässä ufossa; humanoidit tuottavat kokijoille vain hallusinaatioita. Ufossa siepattu kokee outoja tai epätavallisia, mystisiä tuntemuksia ja sieppauksen yhteydessä todellisuus tai sen elementit saattavat yhtäkkiä vaihtua, voidaan siirtyä ajassa eteen- tai taaksepäin tai voidaan esimerkiksi liikkua lentämällä. Myös ufokontaktihenkilön matkakokemus voi kuitenkin lumoavine piirteineen olla hyvin taianomainen: ufossa voidaan juhlia ja juoda virkistävää juomaa ja ufot tilat voivat olla upeat tauluineen ja kristalleineen. Juomalla tai syömisellä näyttää joskus olevan ufosieppauksissa sikäli kiinnostava rooli, että ne liittyvät kokijan tajunnan muutoksiin. Ufokokemuksissa voi edelleen esiintyä peilejä, jotka tuntuvat symboloivan arkitodellisuuden toispuolista maailmaa. Muisti- tai aikakatkot ovat tyypillinen vihje käynnistä toisessa maailmassa.
Samoin keijukokemuksissa henkilö viedään usein maanalaiseen taikamaailmaan, jossa hän on onnellinen. Keijukokemuksissa keijujen valtakunta on ollut tyypillisesti maan alla, johon on päästy esimerkiksi luolasta tai keijukehästä (portaat, hyppy keijukehän yli). Keijumaan kauneus on monesti kuitenkin vain lumousta, todellisuudessa paikka on pimeä ja ruma. Keijut vievät siepatun edelleen joskus vain outoon kirkkaasti valaistuun huoneeseen. Ne saattavat edelleen antaa kokijalle erikoisen hyvää ja myös tajuntaa muuttavaa juomaa; keijuruoan vaarallisuus on ylipäätään yleinen teema. Keijukokemuksissa esimerkiksi veden heijastavalla pinnalla voi olla tärkeä rooli ja keijukokemuksiin liittyy usein erilaisia vesialueita; vesi on ylipäätään yksi keijutarinoiden merkittävä elementti. Keijukertomuksissa saattaa joskus tulla edelleen kiinnostavasti esille, kuinka ne ovat ikään kuin kokijan psyyken peilikuvia, kuten että hautajaisista palatessa saatetaan nähdä pienoisihmisiä kantamassa pienoisarkkua. Aikakadot ovat niin ikään tyypillinen piirre keijukokemuksissa.
Ufo- ja humanoidikohtaamisten sekä sieppausten jälkeen kokijat saavat usein kärsiä erilaisista fyysisistä oireista ja sairastumisista. Oireina on kuvattu raajojen puutuminen, nivelsäryt, päänsärky, oksentelu, ihon punotus, haavautumat, ihottumat, palovammat, kasvojen turpoaminen, ripuli, vatsakivut, silmien kivuliaisuus ja vetisyys, näköongelmat, kuumeilu, huimaus, sekavuus, muistikatkot, kova jano, ruokahalun kadottaminen, laihtuminen, hiusten lähtö, sormien kynsien vauriot ja jopa syöpä. Vaikka oirehtimisen kuvaaminen on ufohavaintoilmoituksissa harvinaisempaa kuin kohtaamiskertomuksissa, myös havaintokokemus voi jättää joskus pahojakin oireita. Ufosieppausten jälkeen kokijoiden ihosta löytyy usein erilaisia naarmuja, painaumia ja arpia sekä ihon alta kiinteitä kappaleita eli niin sanottuja implantteja tai siirrännäisiä usein pään alueelta, kuten sieraimista tai niskasta.
Keijukertomuksissa ei yleensä ole eritelty tarkasti sitä, millaisia jälkiä keijut ovat ihoon tuottaneet. Keijujen eksyttämät ja sieppaamat ovat kuitenkin monesti rähjäisessä kunnossa, loukkaantuneita ja kipeitä metsäisissä oloissa tapahtuneiden kokemustensa jälkeen. Joskus keijukertomuksissa mainitaan, että kokija oli arpinen koettelemuksensa jälkeen tai että hänellä oli ihottumaa, hänen kehoonsa oli tullut epämuodostuneisuutta, puheääni oli muuttunut, kokija sairastui pitkäksi aikaa tai koki ennenaikainen vanheneminen ja/tai jäi henkisesti jälkeenjääneeksi. Erityisesti keijuiskuihin liittyy yleensä jonkinasteinen halvaantumisoire tai sairaudellinen tila, joka saattoi jatkua pitkään, vuosia tai loppuelämänkin. Keijukokijoilta on löytynyt edelleen usein ihon alaisia kappaleita, kuten ruohoa, puun lastuja, jäniksen luita, ruosteisia nauloja, neuloja ja kivenmurusia, paitsi usein jaloista, myös niskasta. Joskus kappaleet säilytetään todisteina, kuten ufotapauksissa. Ufotodisteiden lailla ne saattavat kuitenkin oudosti kadota. Negatiiviset seuraukset ovat paljon yleisempiä keiju- kuin ufosieppausten jälkiseurauksena.
Ufot, kuten myös humanoidit, jättävät usein erilaisia jälkiä maastoon. Keijukertomuksissa puhutaan usein keijukehistä eli kehämäisistä jäljistä, rakenteista tai muista maan pinnassa esiintyvistä kehäilmiöistä, joissa keijut ovat tanssineet piirissä tai muuten tuottaneet ne. Kuten humanoidi, myös keijut ovat jättäneet jalanjälkiä vierailunsa merkiksi.
Samaanit ovat yhteisönsä parantajia ja neuvonantajia. Samaani ei valitse osaansa, samaani valitaan supranormaalisti. Ennen kuin samaanikokelaasta tulee samaani, hän joutuu käymään läpi kiduttavan ja usein vastentahtoisenkin initiaation. Initioitava eristetään ja hänet muokataan sekä henkisesti että fyysisesti kivuliain toimenpitein, esimerkiksi leikkelemällä, paloittelemalla, uudelleen kokoamalla ja myös opettamalla ja parantamalla tehtäväänsä sopivaksi. Esimerkiksi siperialainen samaaniehdokas saatetaan henkien toimesta esimerkiksi luolaan, jossa on yhtenäinen valaistus ja jossa hän vajoaa koomaan tai syvään transsiin. Ystävälliset henget auttavat häntä, mutta toiset henget vahingoittavat kokelasta. Muun muassa hänen aivonsa ja silmänsä saatetaan repiä pois. Initioitumiseen liittyvät psykofyysiset ilmiöt koetaan niin rasittavina, että kokelas vastustelee osaansa ja kokelaiden tiedetään jopa vuotaneen verta otsaltaan ja ohimoiltaan kamppaillessaan kohti samanistista inspiraatiota. Vastaavien oireiden yhteydessä puhutaan samanistisesta sairaudesta. Pohjoisamerikkalaisten eskimoiden eli inuiittien samaaniperinteessä kerrotaan Angakokiksi kutsutusta hengestä, joka tulee initioitavan samaanin luokse valon muodossa, menee samaanikokelaan sisään ja täyttää hänet valolla. Tämän seurauksena kokelas kykenee näkemään pimeässä, ennustamaan tulevaa ja näkemään ihmisten sieluun. Samaanikokelaan kehoon saatetaan myös asentaa kristalleja erikoisten voimien tuottamiseksi. Initiaation seurauksena samaani saa mahtavia kykyjä.
Kuten samaanikokelaat, ufosiepatut eivät useinkaan koe, että he olisivat halunneet sieppausta. He eivät mielestään ole valinneet osaansa, vaan humanoidit ovat valinneet – aluksi pakottamalla – heidät heille annettua tehtävää varten. Siepatut viedään väkisin ufoon, jossa on usein yhtenäinen valaistus ja siepatun tiettoisuudentila on transsimainen tai unenomainen. Sieppauksista seuraa usein kokijan traumatisoituminen, jonka on katsottu johtuvan sieppauksesta sinänsä (jota ihminen ei ole osannut odottaa), maailmankuvan pirstoutumisesta, nöyryyttävistä, tungettelevista ja kivuliaista toimenpiteistä sekä seksuaalisesta väkivallasta. Seurauksena on samanistiseen sairauteen verrattavia psykosomaattisia oireita: pelkoja, painajaisia ja muita voimakkaan stressin jälkeisiä vaivoja samoin kuin pieniä ruumiinvaivoja, nenäontelovaivoja ja päänsärkyä, suolisto-oireita, lievää hermosto-oireilua ja psykoseksuaalisia toimintahäiriöitä. Osa siepatuille suoritetuista lääketieteellis-tyyppisistä toimenpiteistä on erityisen samanistisia sikäli, että niissä nimenomaan leikellään ja poistetaan ihmisen kehonosia tai elimiä; esimerkiksi siepattujen raajoja, rintakehä ja vatsa on aukaistu, sisäelimiä on käsitelty, aivot ja silmät poistettu ja siepattu voi tuntea olevansa kappaleina. Siepatun kehoon asennteaan siirrännäisiä, kuten samaanin kehoon kristalleja. Valokokemuksilla on sieppausten aikana usein parantava tai kokoava vaikutus sen jälkeen, kun siepattu on hajotettu kappaleiksi. Sieppausten jatkuessa siepattu kasvaa henkisesti ja hänestä tulee tämän ja näkymättömän maailman välittäjä ja hän saa paranormaaleja kykyjä.
Ufologian kristilliset piirteet
Henkisten ufologien ja ufokokijoiden maailmankuvassa esiintyy useita huomattavia kristillisiä elementtejä. Kuten kristillisyydessä, ufologit ja ufokokijat puhuvat Jumalasta, jopa kolmiyhteisestä Jumalasta, ja Jeesuksesta – vaikkakaan eivät yleensä kristillisessä, vaan esoteerisessa merkityksessä.
Esimerkiksi George Adamskin mukaan avaruusihmiset nimittävät jumaluutta esimerkiksi Jumalaksi, Luojaksi, Isäksi ja Kaikkivaltiaaksi olennoksi. Kristillinen vaikutus näkyy niin ikään siinä, miten ufokontaktihenkilö Kalevi Riikonen määrittää jumaluuden: hänen mukaansa – tai hänelle kanavoituneen tiedon perusteella – jumaluus on absoluuttinen, kaikkiallinen, rakkaudellinen, luoja ja kolminainen. Jeesus-hahmo on keskeinen ufokontaktiliikkeessä, vaikkakaan ei kristillisesti, vaan esoteerisesti tulkittuna. Esimerkiksi Adamskille annetun opetuksen mukaan Jeesus oli inkarnoitunut venuslainen ihminen, jonka tarkoitus oli tuoda ihmiskunnalle valaistusta. George Van Tassel opetti, että Jeesus oli korkealle kehittynyt avaruusolento, jonka vierailu täällä noin 2000 vuotta sitten valmisteli hänen toisen tulemisensa, joka oli tapahtuva 1950-luvulla. Tällöin ihmiskunta pelastettaisiin Maasta pois. Jeesus ei kuollut ristillä, vaan hänet sädetettiin avaruusalukselle sen jälkeen, kun hän oli suorittanut tehtävänsä. Maria, Jeesuksen äiti, oli myös avaruusolento, joka raskaaksi tultuaan tuotiin Maahan. Unarius-ufokultin toinen johtohahmo, Ernest Norman, väitti jopa olleensa Jeesus ja Taivaan portin johtajat, Marshall Herff Applewhite ja Bonnie Lu Nettles, kertoivat olleensa Jeesus (Applewhite) ja itse Isä Jumala (Nettles). Monet ufokokijat ja ufologit puhuvat enkeleistä. Esitetään, että avaruusolennot tekevät enkelien kanssa yhteistyötä Jumalan suunnitelman toteuttamiseksi. Monet kristityt ovat viitanneet ufoihin ja humanoideihin jumalallisina ilmiöinä ja katsoneet, että niitä esiintyy myös Raamatussa, jumalallisina merkkeinä ja jumalallisen ohjauksen välineinä kautta ihmiskunnan historian.
Ufologien ja ufokokijoiden maailmankuvassa esiintyy synkkää, demonista lopun aikojen teoretisointia. Se voi olla kristillis- tai esoteerispainotteista tai näiden sekoitusta. Kristillis-painotteisista ufoteorioista demoniset tulkinnat ovat kenties kaikista näkyvimpiä. Näkökulma ei tällöin välttämättä vaihdu esoteeriseksi, vaan ufot liitetään olennaiseksi osaksi kristillistä maailmankuvaa. Fundamentalistikristityt ovat monesti nähneet ufoilmiöt demonisina manifestaatioina ja tulkinneet lisääntyneiden ufoilmiöiden viittaavan Jeesuksen toiseen tulemiseen. Toisinaan saatanallisia ufoilmiöitä voidaan tulkita löytyvän myös Raamatusta. Esimerkiksi Leo Mellerin kirjassa Ufot ja maailmaloppu esiintyy kristillis-ufologista demonologiaa sikäli, että humanoidit tulkitaan saatanallisen suunnitelman välineiksi ja ufoilmiöt saatanallisiksi manifestaatioiksi. Vastaavantyyppisiä tunnettuja kannanottoja ovat esittäneet muiden muassa Bob Larson ja Basil Tyson sekä Suomessa Mellerin lisäksi Pekka Lahtinen ja Teijo-Kalevi Lusa. Vaikka näkökulma ei kristillisissä tulkinnoissa vaihdu esoteeriseksi, ne ovat monesti esoteerisesti värittyneitä. Monet kristilliset ajattelijat esimerkiksi pitävät ufoja demonisina voimina, koska he yhdistävät ne okkultismiin.
Suurin osa ufologien (ja ufokokijoiden) demonologiasta on esoteerista ufologista teoretisointia, johon kietoutuvat voimakkaasti väitteet esimerkiksi Yhdysvaltain armeijan salaisista ufoteknologiaa tutkivista tukikohdista, sen pahamaineisista sopimuksista humanoidien kanssa, ufodokumenttiaineistot, ufojen maahansyöksyspekulaatiot, ufosieppaustematiikka, näihin liittyvät salaliittoväitteet ja MIB-kertomukset. Erityisesti harmaan humanoidirodun ja liskomaisten avaruusolentojen on nähty suunnittelevan Maan valtausta. Curtis Peebles vertaa ideoita harmaiden humanoidien maanalaisista tukikohdista hirviömäisten, myyttisten olentojen vankilaan tai labyrinttiin ja helvettiin, jossa epäonnistuneet olennot juonittelevat ihmisten tuhoamiseksi ja houkuttelevat ihmisiä (esimerkiksi Yhdysvaltain hallituksen jäseniä) kanssaan petokseen lupaamalla mahtavia voimia (hyperteknologiaa). MJ-12 ja Yhdysvaltain presidentti ovat käänteinen, demoninen, versio Jeesuksesta ja hänen kahdestatoista opetuslapsestaan.
Apokalyptinen tematiikka on yksi keskeisimmistä teemoista ufoliikkeessä, esiintyy se sitten demonologisena tai ei. Ufot voidaan tulkita kristillisesti Jeesuksen toisen tulemisen apokalyptisinä merkkeinä, jolloin ne ovat miellettävissä joko demonisiksi tai jumalallisiksi. Myönteistä kristillistä apokalyptiikkaa edusti esimerkiksi rovasti ja ufologi Arvi Merikallion visio humanoidien positiivisesta roolista lopun aikojen tapahtumissa. Hän julisti 1960-luvulla, että lentävät lautaset tempaavan kristityt viimeisellä tuomiolla taivaaseen. Merikallion mukaan humanoidit kuuluvat siis Jumalan suunnitelmaan. Kaikenlainen Uuden ajan odotus on ylipäätään tulkittavissa eräänlaiseksi apokalyptiikaksi, jossa tämän maailmanjärjestyksen oletetaan väistyvän uuden tieltä.
Erilaiset pelastusideat ovat erityisen keskeisiä ufologien (ja myös ufokontaktihenkilöiden ja –siepattujen) ajattelussa. Ne esitetään tyypillisesti esoteerisina, mutta joskus myös kristillisinä ideoina. Avaruusolennoilla on monenlaisia ihmisen pelastus- ja/tai kehittämissuunnitelmia mahdollisten tai varmojen katastrofien varalle. Ufokontaktihenkilöiden ja ufosiepattujen käsitykset siitä, mitä lopun aikojen saatossa tapahtuu ja ketkä pelastuvat ja minne, tai ketkä kohoavat korkeammalle henkiselle tasolle ja minkä avaruusolentoryhmän toimesta, ovat vaihdelleet. Mahdollisten tai varmojen mullistusten syyksi on ilmoitettu humanoidien suunnitelmat, niiden keskinäiset taistelut, Jeesuksen toinen tuleminen, ihmiskunnan tuhoisa käyttäytyminen ja esimerkiksi se, että Maa on kokeilu- ja kapinaplaneetta, joka sinnittelee, jumalallisen suunnitelman mukaisesti, kohti korkeampaa kehitystasoa ja Vesimiehen aikaa. Joidenkin ufoaktiivien mukaan ihmiskunta on jo kerran tai useammin pelastettu katastrofeilta. Pelastettavina voivat olla tietyn ufokultin tai -lahkon jäsenet, osa ihmiskunnasta tai koko ihmiskunta. Pelastuksessa on viestitetty olevan kyse avaruusaluksiin nostamisesta joko lopullisesti tai Maan mullistusten ajaksi tai ihmiskunnan kokonaisvaltaisesta tai osittaisesta henkisestä kehityksestä, jota avaruusolennot vauhdittavat jumaluudellisen suunnitelman mukaisesti muun muassa ihmisen geneettisellä manipulaatiolla. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa saatetaan olettaa esimerkiksi, että ihmilaji sulautuu sieppaavaan avaruusrotuun, tai että katastrofien jälkeen molemmat lajit asuttavat Maata.
Ufologian ja ufokokemusten esoteerinen tausta
Esoteerisessa perinteessä oli jo noin kahdensadan vuoden ajan ennen lentävän lautasen käsitteen syntyä esiintynyt kontakteja avaruusolentoihin (vaikkakaan kyse ei vielä tuolloin ollut ufouskonnollisuudesta). Ruotsalainen okkultisti ja luonnontieteilijä Emanuel Swedenborg kirjoitti 1700-luvun puolessa välissä kaksi kirjaa transsissa suoritetuista avaruusmatkoistaan. Ensimmäisessä kirjassaan Earths in Our Solar System hän kertoo matkanneensa aurinkokunnassamme. Toisessa, vuonna 1758 julkaistussa kirjassaan Concerning Earths in the Solar World, Which Are Called Planets; and Concerning Earths in the Starry Heaven; and Concerning Their Inhabitants; and Likewise Concerning the Spirits and Angels There from Things Seen and Heard Swedenborg sanoo vierailleensa ei vain meidän aurinkokuntamme, vaan myös tähtitaivaan planeettojen yläpuolella. Hän kuvailee esimerkiksi marsilaisten anatomiaa ja fysiologiaa sekä heidän harmonista sosiaalista todellisuuttaan. Swedenborgin ensimmäinen kirja on J. Gordon Meltonin mukaan ajalle tyypillinen fantasianovelli, jossa sankari matkaa vieraaseen kohteeseen, kuten kaukaiseen maahan (kuten Gulliver), Maan sisään tai avaruuteen, löytäen sieltä ideaalin yhteiskunnan. Swedenborgin ja muiden novellien välinen ero on, että Swedenborg väitti oikeasti matkanneensa transsissa avaruuteen.
Williard M. Magoon puolestaan kuvaa, kuinka hän joutui nuorena miehenä, 1900-luvun alussa, Marsiin jonkin näkymättömän voiman saattelemana. Tultuaan takaisin hän kertoi, että marsilaiset olivat näkymättömiä ja että hän saattoi vain vaistota heidän läsnäolonsa. Magoon kuvasi kuitenkin Marsin kauniita ja runsaita metsiä, puistoja ja puutarhoja ja raportoi myös, että marsilaiset olivat teknologisessa kehityksessään huimasti ihmiskuntaa edellä, omaten esimerkiksi jo auton ja radion. Kokemuksensa myötä hänelle kehittyi syvä vastuuntunto ja kriittisyys ajan uskonnollisia johtajia kohtaan. Magoon painotti, ettei tieteellistä edistystä tulisi pelätä, sillä se ei koskaan voi kumota todellista uskontoa. Myös esimerkiksi spiritualistiset meediot, ranskalainen Helene Smith ja amerikkalainen Sara Weiss, matkasivat avaruudessa, Smith 1800-luvun lopussa ja Weiss 1900-luvun alussa.
Myös teosofiassa esiintyi avaruudellisia ideoita. Teosofisen Seuran, aikansa merkittävimmän yksittäisen okkultistisen järjestön, perustivat venäläissyntyinen entinen spiritualisti Helena Petrovna Blavatsky ja yhdysvaltalainen Henry Steel Olcott vuonna 1875. Kiinnostavaa on, että jo Blavatskyn mukaan osa mestareista asui Venuksella, muodostaen niin sanotun Valkoisen veljeskunnan. Mestareiden hierarkiassaan Blavatsky nimesi Venuksen mestarit Liekin herroiksi ja Tämän maailman herraksi (ihmisyyden korkein aste), joiden alapuolella oli Seitsemän säteen (tai värin) herrat. Liekin herrat -käsite kuvasi Charles Leadbeaterin vuoden 1912 tulkinnan mukaan ylösnousseista Venuksen mestareista korkeimpia, mutta toisaalta Maailman herra voidaan tulkita hierarkian pääksi.
Teosofi Guy Ballardin teosofisessa opissa avaruudelliset elementit muotoutuivat entistä voimakkaammiksi. Ballard perusti 1900-luvun alkupuolella teosofisen liikkeen pohjalta I AM Religious Activity -liikkeen. Eräänä uuden vuoden aattona Ballard kertoi tavanneensa 105:n muun henkilön kanssa Royal Teton -vuoren sisällä 12 venuslaista avaruusolentoa. Olennot soittivat harppuja ja viuluja kaikkien iloksi ja esittelivät suuresta peilistä sivilisaationsa edistynyttä tiedettä ja teknologiaa. He paljastivat myös, että pimeät voimat uhkaavat Maata, mutta Maa kehittyy kuitenkin pikkuhiljaa kohti rauhan ja hyvän tahdon aikaa. Ballardin pääteos on Unveiled Mysteries, joka julkaisiin vuonna 1934.
Henkinen ufologia sisältää lisäksi vahvoja spiritualistisia elementtejä, kuten transsissa matkaamisen, mutta sen eksplisiittinen maailmankuva ja kosmologia noudattaa teosofista perinnettä. Ufokontaktiliikkeen todellisuus- ja ihmiskuva on edelleen paljolti New Age -uskonnollinen. Toisaalta juuri ufokontaktiliike on New Age -liikkeen edeltäjä siinä mielessä, että varhaiset ufokontaktihenkilöt odottivat Vesimiehen ajan saapumista ja painottivat Maan pyhyyttä tietoisena, elävänä olentona.
Salaliittoteorioiden taustalla olevat mysteerit ja myyttiset tarinat
Salaliittomyytin idut yhdysvaltalaisen Raymond A. Palmerin (s. 1910 Milwaukeessa) tuotannossa. Palmer alkoi kirjoittaa lehtiin muun muassa tieteistarinoita ja hänestä kehittyi taitava kirjoittaja. Vuonna 1938 Palmer valittiin Amazing Stories -lehden toimittajaksi. Hitsari Richard S. Shaver Pennsylvanian Bartosta lähetti 1940-luvun alkupuolella Palmerille kaksi Atlantis-aiheista tekstiä. Palmer julkaisi ensimmäisen, mutta toisen kirjeen saatuaan hän kirjoitti tekstin uusiksi ja antoi tarinalle nimeksi ”I Remember Lemuria”. Tarina julkaistiin maaliskuussa 1945. Siinä kerrottiin Shaverin kahdentoistatuhannen vuoden takaisesta entisestä elämästä Lemurialla. Sen mukaan avaruusolennot, atlantilaiset ja titaanit olivat valloittaneet Lemurian ja Atlantiksen sataviisikymmentätuhatta vuotta sitten. Jossakin vaiheessa Aurinko alkoi lähettää raskasmetalleista peräisin olevaa myrkyllistä säteilyä. Avaruusolennot rakensivat suojakseen maanalaisia tunneleita, mutta tämä ei auttanut, vaan olentojen täytyi jättää Maa. Kesäkuun numerossa tarina sai jatkoa nimellä ”Thought Records of Lemuria”. Jatko-osassa Shaverin hitsauskoneesta oli alkanut kuulua kummallisia ääniä. Ne olivat maanalaisissa luolissa asuvien alemman ja haitallisen robotti-ihmisrodun, ääniä. Olennot olivat alkaneet operoida koneita, jotka atlantilaiset ja titaanit olivat jättäneet jälkeensä. Koneet olivat kuitenkin alkaneet lähettää radioaktiivista säteilyä, joka oli muuttanut olennot idioottikääpiöiksi. Kääpiöt lukivat koneilla ihmisten mieliä ja ajoivat nämä hulluuden partaalle, ollen täten vastuussa kaikesta pahasta, joka ihmisiä kohtasi. Maan alla asui myös olentoja, joita radioaktiivinen saaste ei ollut pilannut. Shaver meni luoliin ja kohtasi näitä hyviä olentoja, jotka näyttivät hänelle ajatusarkistoista menneitä elämiä Lemurialla. Shaver-tarinat, joita Palmer väitti tosiksi ja joiden hän sanoi perustuvan mainittuihin ajatusarkistoihin, saivat edelleen jatkoa. Shaver-tarinoiden myötä Amazing Stories -lehden myynti kohosi huippuunsa. Lukijat alkoivat lisäksi lähettää toimitukseen kirjeitä, joissa väitettiin taivaalla nähdyn avaruusaluksia ja kohdatun avaruusolentoja. Täten Palmer alkoi vihjailla lukijoilleen, että avaruusalukset vaikuttivat Maan piirissä ja että eri maiden hallitukset tiesivät tästä. Kenneth Arnoldin havainnon ja lentävän lautasen käsitteen synnyn jälkeen Palmer yhdisti lentävät lautaset Shaver-mysteeriin.
Jo ennen Shaver-tarinoita entinen toimittaja Charles Forth, joka suhtautui kriittisesti normaalitieteeseen, keräsi vuodesta 1906 kuolemaansa saakka, vuoteen 1932, raportteja oudoista ilmiöistä. Hän spekuloi ajatuksella, että ihmiskunta on jonkin avaruusrodun omaisuutta ja että avaruusolennot käyvät aika-ajoin tarkastamassa omaisuutensa. Forthin mukaan saattoi edelleen olla, että jokin ryhmä tai kultti on tiennyt tästä jo aikoja; kultin jäsenet ovat kenties ylempi orjajoukko, joka ohjaa meitä omistajiemme ohjeiden mukaan. On myös kiinnostavaa, että Forth kuvasi avaruusalukset kiekkomaisiksi.
Kesällä 1947, lentävän lautasen käsitteen synnyn jälkeen, Kenneth Arnold lähti Palmerin pyynnöstä tutkimaan Fred Lee Crismanin ja Harold A. Dahlin tarinaa. Crisman ja Dahl työskentelivät Tacoman satamassa. Crisman oli Palmerille entuudestaan tuttu, sillä hän oli väittänyt Palmerille käyneensä maanalaisen taistelun mainittuja taantuneita olentoja vastaan. Miehet kertoivat Arnoldille tarinan, joka sisälsi idean vuoden 1947 Buick sedania ajaneesta mustapukuisesta miehestä, joka uhkasi toisen mieheistä ja hänen perheensä hyvinvointia, jos hän kertoisi tapauksesta eteenpäin.
Arnold tutki materiaalin lentokapteeni E. J. Smithin kanssa ja kutsuivat tiedustelu-upseerit luutnantti Brownin ja kapteeni Davidsonin tutkimaan tapausta. Dahl ja Crisman tunnustivat pilailleensa Palmerin kustannuksella, mutta tiedustelu-upseerit eivät kertoneet tätä selväsanaisesti Arnoldille ja Smithille, koska eivät halunneet nolostuttaa heitä. Tämän jälkeen he lähtivät B-25 -koneella takaisin Hamiltonin sotilastukikohtaan. Koneen vasen siipi syttyi tuleen palavan poistoputken vuoksi, siipi irtosi, rikkoi peräsimen ja kone syöksyi maahan. Tiedustelu-upseerit menehtyivät, mutta miehistön päällikkö ja matkustajat pelastuivat. Seuraavan päivän Tacoma Times -lehdessä vihjattiin, että kyse olisi ollut sabotaasista, koneen alasampumisesta, koska koneessa kuljetettiin lentäviin kiekkoihin liittyvää salaista materiaalia. Salainen materiaali koostui todellisuudesta raporteista, jotka tiedustelu-upseerit olivat lupautuneet viemään Hamiltoniin ja joilla ei ollut mitään tekemistä lentävien lautasten kanssa.
Vaikka jo Dahl kertoi kohdanneensa mustapukuisen miehen, tarina MIB-ilmiöstä sai varsinaisesti alkunsa connecticutilaisen tehtaassa työskennelleen virkailijan Albert K. Benderin kertomuksesta. Vuonna 1953 Bender lähetti ufoista kiinnostuneelle ystävälleen kirjeen, jossa hän kertoi saaneensa selville avaruusolentojen alkuperän ja niiden Maassa vierailujen syyn. Pian tämän jälkeen kolme mustiin pukuihin pukeutunutta miestä tuli Benderin mukaan tapaamaan häntä. Heillä oli mukanaan Benderin lähettämä kirje ja he kertoivat hänelle jotakin, joka näytti vaivanneen häntä myöhemmin kovasti. Benderin ystävät Dominick Lucchesi ja Gray Barker uskoivat mustapukuisten miesten paljastaneen hänelle jonkin ufoja koskevan salaisuuden, mutta kieltäneen häntä paljastamasta sitä. Barker kirjoitti Benderin kokemuksen pohjalta kirjan They Knew Too Much About Flying Saucers, joka julkaistiin vuonna 1956. Myöhemmin Bender itse kirjoitti tapahtumista kirjan otsikolla Flying Saucers and the Three Men. Siinä hän kertoi muun muassa, että harmaakarhuja muistuttavat hirviömäiset humanoidit Kazik-planeetalta sieppasivat hänet etelänavalle. Benderin ystävätkin epäilivät tarinan todenperäisyyttä.
Forthin, Shaverin, Palmerin ja Crismanin sekä Dahlin tarinat ja B-25-onnettomuus loivat salaliittomytologian perustan. Nämä voidaan edellä sanotun perustella tiivistää seuraavasti: olemme avaruusolentojen tai jonkin toisen älyn omaisuutta, hallitukset tai jokin ryhmä tietää tästä, uhka tulee maanalaisista luolista, osa vieraista olennoista on hyviä ja kaikki paha voidaan selittää pahojen olentojen toiminnalla, joten toivoakin on. Dahlin ja Crismanin tapauksessa esiintyvät niin ikään ideat salaisesta materiaalista, sabotaasista ja mustapukuisesta ahdistelijasta ja edelleen Bender ja Baker inspiroivat MIB-mytologian syntyä. Salaliittoteoretisointi on täten selitettävissä mytologiaksi, joka pohjautuu tiettyihin mysteereihin ja myytteihin, olkoonkin, että ufoasioiden salailua on tapahtunut esimerkiksi Yhdysvaltain ilmavoimien puolesta. Salaliittospekulaatioihin yhdistettiin sittemmin tulkintoja muun muassa virallisten tahojen dokumenteista, joita saatiin julkisiksi tiedonavauslain nojalla, ufojen maahansyöksyväitteitä, karjansilpomisväitteitä, spekulaatioita, erilaisten kulissien takaisten informanttien väitteitä ja niistä johdettuja teorioita sekä ufosieppauskertomuksia ja niihin liitettyjä teoretisointeja.
Väitöskirjan ufologinen ja skeptinen kiinnostavuus
Ainakin mahdollisen tieteellisen ufologian kannalta väitöskirja on myönteinen sikäli, ettei se edusta jyrkkää skeptisismiä, vaan kanta ufojen olemassaoloon jää avoimeksi ja tämä tuodaan selvästi esille. Jyrkän skeptisesti ajatteleva puolestaan löytää varmasti paljon tietoja, joilla hän voi tukea skeptistä projektiaan. Ufokokijalle kaikki mahdollinen tieto hänen kokemukseensa liittyvistä asioista on hyväksi.
Jaakko Närvä