26.09.2002 ursa@ursa.fi
Viime viikon perjantain vastaisena yönä (20.9.) noin kello 00.57 eri puolilla Suomea havaittu tulipallo eli bolidi oli luonnollinen meteori, ei avaruusromua, arvioivat Jarmo Moilanen, Markku Nissinen ja Esko Lyytinen tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan meteorijaostosta.
Päätelmä perustuu useisiin seikkoihin. Kappaleen tulokulma maan ilmakehään on varmistunut liian jyrkäksi avaruusromulle ja sen nopeus on ollut selvästi yli 8 km sekunnissa, mikä on yleensä arvioitu avaruusromun suurimmaksi mahdolliseksi tulonopeudeksi ilmakehään.
Tulipallon palamisaika oli havainnoissa vain 2-3 sekuntia. Avaruusromu palaa yleensä yli 10 sekuntia. Tämä johtuu osaksi siitä, että tekokuiden kappaleet tulevat maapallon kiertoradalta hyvin loivassa kulmassa ilmakehään, osaksi taas siitä että niiden nopeus on alunperinkin pienempi kuin kosmisella vauhdilla maapalloon törmäävien meteorien.
Aluksi Savonlinnan bolidia arveltiin avaruusromuksi. Tätä puolsi havaitun tulipallon poikkeuksellinen värikkyys. Avaruusromun eri metallit tuottavat ilmakehässä palaessaan monivärisen tulipallon. Runsaat värit saattoivat tällä kertaa johtua ilmakehän aiheuttamasta skintillaatio-efektistä, sillä tulipallo näyttäytyi monella paikkakunnalla verratan matalalla horisontissa. Samasta syystä talvisen etelätaivaan Sirius tähti välkehtii väreissä juuri matalalla ollessaan.
Tästä poikkeuksellisen rajusta tulipallosta on todennäköisesti tippunut maahan asti meteoriitti. Kappaleen Savonlinnan tuntumassa aiheuttama pitkäkestoinen ja voimakas ääni johtuu sen selviämisestä ilmakehän tiheään osaan, alle 30 km korkeuteen. Mitä alemmas kappale pääsee, sitä kovempaa materiaalia se on ja sitä todennäköisemmin jotain osia siitä selviää maahan
Ohessa on liitteenä Jarmo Moilasen laatima kartta toistaiseksi todennäköisimmästä putoamisalueesta. Tähän asti käsiteltyjen havaintojen perusteella laskettu putoamisalue sijaitsee Savonlinnan ja Enonkosken välissä. "Tällä hetkellä todennäköisin alue painottuu Savonlinnan lentoaseman lähistöön", kertoo Jarmo Moilanen. "Pudonneen kappaleen tai kappaleiden löytyminen maastosta voi olla hyvin vaikeaa. Putoamisalueella on paljon vesialuetta, josta meteoriitin löytäminen on käytännössä mahdotonta."
Tulipallosta selvinnyt meteoriitti tai meteoriitit saattavat olla kooltaan vain hieman mustikkaa tai peukalonpäätä isompia. Näin pienten kohteiden metsästäminen kymmenien neliökilometrien alueelta on melkoinen, ehkä mahdoton haaste.
Nyt nähdyn tulipallon huomattavasta kirkkaudesta päätellen suurin maanpinnalle selvinnyt kivi voi toisaalta olla nyrkkiä suurempi. "Havaintoraporttien jatkokäsittelyn myötä oletettu putoamisalue saattaa lähiviikkoina rajautua pienemmäksi", arvioi Esko Lyytinen. Osa silminnäkijöistä kertoo nähneensä leimahduksia kappaleen hajotessa palasiksi ilmassa. Tämä antaa pientä toivoa useista meteoriiteista maanpinnalla. "On aina helpompi löytää yksi monesta kuin se ainoa", sanoo Jarmo Moilanen.
Meteoriitit eivät pudotessaan yleensä tee kraatteria, mutta ne saattavat tehdä pehmeään maahan osuessaan pienen kuopan. "Tässä rytäkässä kivi voi hajota palasiksi kuten kävi vuonna 1910 Mikkelin meteoriitille, kertoo Jarmo Moilanen. "Tuolloin molemmat alas tulleet kivet, painoltaan 7 ja 10 kiloa, hajosivat tehdessään kuopan kovaan soramaahan." Joko itse kuopassa tai sen lähellä voi olla tyypillisesti mustakuorinen kivi eli itse meteoriitti. "Myös muita putoamisen merkkejä saattaa löytyä kuten katkenneet oksat kiven yläpuolisissa puissa", neuvoo Markku Nissinen. "Peltoa tarkistaessa voi tarkata viljan vaurioita."
Meteoriitin tunnistaminen ei välttämättä ole helppoa. Yleensä niissä on musta pinta, joka voi olla matta tai kiiltävän sinimusta. Jos musta kuori on lohjennut, sen sisältä näkyvä osa on yleensä erivärinen, esim. ruskea tai harmaa. Sisäosassa voi erottua myös kirkkaita metallihitusia tai pieniä pallosia, joita kutsutaan kondreiksi. Meteoriitit ovat yleensä pyöristyneitä sekä verraten raskaita ja selvästi magneettisia korkean rautapitoisuutensa vuoksi.
"Aina kun yksittäinen tulipallo nousee esille lehdistössä, alkavat ihmiset raportoida muistakin näkemistään valoilmiöistä", kertoo Arja Hokkanen Ursasta. Raportteja otetaan vastaan mieluiten sähköpostitse osoitteella ursa@ursa.fi. Kirkkaita tähdenlentoja näkyy viikoittain, joten tulipallon näkeminen ei sinällään ole ihmeellinen tai epätavanomainen asia.
"Poikkeuksellisen kirkkaat tulipallot, joiden ilmalentoon liittyy yliäänipamaus ja yliäänijyrinää, kuten 20.9. tapauksessa, ovat äärimmäisen harvinaisia", kertoo Marko Pekkola Ursasta. "Tyypillisesti niitä esiintyy vain vuosien tai jopa vuosikymmenien välein". Sattuman kautta tänä vuonna on Suomen yllä havaittu kaksi suuren luokan tulipalloa, joista kummastakin on saatu luotettavia äänihavaintoja. Molemmista on saattanut tulla maanpinnalle meteoriitti - jälkimmäisestä jopa todennäköisesti. Edellinen Suomeen pudonnut meteoriitti on vuodelta 1971.
"Mikä tahansa äänihavainto ei kelpaa todisteeksi huippuluokan tulipallosta", lisää Pekkola. "Luotettavaan yliäänijyrinä tai -pamaushavaintoon liittyy tulipallon lentoratamalliin sopiva äänen viive ja kesto sekä oikea äänen ilmansuunta. Sekä 14.6. että nyt 20.9. tulipalloon liittyi ratamalliin sopivia, hyvin dokumentoituja äänihavaintoja. Edelliset vastaavat tapaukset Suomesta ovat yli kahden vuosikymmenen takaa - vuosilta 1976 ja 1981."
---------------------------------------
Lisätietoja Ursasta:
Arja Hokkanen (09) 68404010, Marko Pekkola: (09) 68404050
Lisätietoja Ursan meteorijaostosta:
Markku Nissinen 040 587 7600, Jarmo Moilanen (08) 810 7200
