Meteorihavaintoja radiotaajuuksilla

Radiolla tehtävistä meteorihavainnoista on Internetistä helppo löytää erilaisia sivustoja mm. englanninkielisinä, mutta ei juurikaan suomeksi, tai suomalaisen havaitsijan näkökulmasta. Sivulla kerrotaan havaintomahdollisuuksista myös muilla, kuin VHF-taajuusalueilla. Mittaustietojen siirto radiosta tietokoneelle ja tietojen tallennus voidaan toteuttaa hyvin monella täysin erilaisella tavalla ja niiden laaja kuvaaminen vaatisikin omat sivustonsa. Tämä artikkeli avautuu parhaiten lukijalle, jolla on jo hieman perustietoa aiheesta vaikkapa DX- kuuntelun tai muun radioharrastuksen kautta.

 

Radiolla tehtäviin meteorihavaintoihin tarvitaan ulkoantenni ja herkkä radiovastaanotin, joka vastaanottaa meteorivanasta sironneen radioaseman lähetteen, sekä tietokone, joka tallentaa siitä halutunlaista tietoa. Pelkkä satunnainen kuunteleminen ei ole hyvä menetelmä, vaan saatua tietoa täytyy voida tallettaa automaattisesti ja jatkuvasti. Vaikka tähän tarvittavat laitteet olisivatkin olemassa, se ei riitä, sillä asiaan liittyy useita ongelmia sen tavallisen syyn - motivaationpuutteen lisäksi. Ensimmäinen tekninen kompastuskivi on yleensä sopivan taajuuden löytäminen.

Parasta olisi löytää VHF-taajuus, jolla ei olisi yhtään suoran-, tai troposfäärietenemisen kautta jatkuvasti kuuluvaa asemaa, eli taajuus olisi paikallisesti 'tyhjä', mutta kuitenkin sillä pitäisi olla suuritehoisia ulkomaisia asemia meteoriheijastuksiin sopivalla etäisyydellä. FM-radioasemien määrä on kuitenkin kaikkialla jatkuvasti kasvanut ja alue alkaa olla todella ruuhkainen. Taajuuden häiriöttömyys meteoriheijastusten vastaanoton suhteen on hyvin pitkälti vastaanottimen sijainnista johtuva maantieteellinen ja antennitekninen kysymys, ja kokemus on osoittanut että 100% tuloksen takaavia neuvoja sopivien taajuus- ja antenniratkaisujen suhteen ei voida ennalta käsin antaa. Havaitsijan on itse löydettävä toimiva havaintojärjestely.

Meteoriradianttien havaittavuuden suhteen teoreettisesti edullisin aseman ja antennin suunta olisi itään, tai länteen, mutta maantieteellisistä syistä johtuen tämä ei ole mahdollista Suomessa; lännessä on meteoriheijastuksille sopivalla 900...1600 km etäisyydellä lähinnä valtamerta. Eniten FM-asemia on lounaan suunnalla keski-euroopassa.

Jos havaintoja tehdään kaukaisesta n. >700 km päästä sijaitsevasta lähetysasemasta, tätä kutsutaan ns. long-baseline metodiksi (forward-scatter). Jos taas kyseessä on ns. short-baseline järjestelmä (back-scatter), siinä antenni on suunnattu liki zeniittiin. Näiden suurin ero on se, että short-baseline:llä heijastusten lukumäärä jää pienemmäksi, heijastusten pituudet huomattavan lyhyiksi ja sillä pystytään havaitsemaan lähinnä kirkkaampia meteoreja ja hieman alemmista korkeuksista. Tilannetta voi jossakin määrin kompensoida käyttämällä herkempää, eli kapeakaistaisempaa havaintolaitteistoa, joka taas teknisistä syistä sulkee pois leveäkaistaisten FM-yleisradiolähetysten käytön. Lähettävä asema ei kuitenkaan voi olla aivan nurkan takana, vaan suoran signaalin vaimentumiseksi senkin pitäisi sijaita vähintään  200 km etäisyydellä. Tämä myös sen vuoksi, että lähetysteho suunnataan lähetiantennien kerrostuksella horisonttiin ja maston päälle jää heikosti "valaistu" katvekartio, josta ei meteorivanoja teoriassa paljoakaan voi havaita.

Sivulla olevassa taajuustaulukossa on yritetty lisämerkinnöillä huomioida mahdollisesti häiritseviä venäläisiä, eestiläisiä, tai ruotsalaisia asemia. Mikäli etäisyys havaintopaikalta johonkin näistä maista on alle 500 km, on syytä yrittää tarkastaa onko taajuus tyhjä, vai kuuluko mahdollisesti häiritsevä asema. Kaukaisen (100...600 km) FM-aseman voimakkuus vaihtelee troposfäärissä ajoittain ilmenevien inversiokerrosten esiintymisten mukaisesti. Häiritsevää asemaa kohti suunnattu suurikokoinen ja korkealle sijoitettu suunta-antenni on troposfäärietenemisen aiheuttaman haitan takia huono ratkaisu. Sijoittamalla pienempikokoinen vaakapolaroitu antenni alemmas ja tekemällä kompromissi antennin suuntauksessa esim. häivyttämällä häiritsevä asema vastaanottoantennin suuntakuvion sivuminimiin, voidaan ns. tropokelin ajoittaista haittaa vähentää. Voimakasta paikallisen aseman suoran etenemisen signaalia ei kuitenkaan voida näin riittävästi vaimentaa.

Antennia ei forward-scatter havainnoissa suunnata ylöspäin, sillä optimietäisyydellä meteorivanoista heijastuneet signaalit tulevat vain n. 5...10 asteen verran horisontin yläpuolelta. Suuntakuvioltaan sopivin antenni on yleensä 3...5-elementtinen Yagi, josta saadaan ideaalisella n. 1300 km:n etäisyydellä olevasta 100 kW ERP-tehoisesta lähetysasemasta vastaanottimen antenniliittimeen n. -115 dBm signaalitasoja ionisaatiotiheydeltään kriittisistä meteoriheijastuksista (maksimi mitattu taso on n. -95 dBm). Tehdasvalmisteiset Yagi-antennit ovat yleensä koko CCIR-FM taajusalueen kattavia ja nissä on muutama desibeli vähemmän vahvistusta, kuin pistetaajuudelle valmistetulla antennilla. Antennin laajakaistaisuus on kuitenkin etu, jos taajuutta joudutaan vaihtamaan. Ideaalista troposfäärietenemishäiriöiden kannalta olisi, jos ei alle 200...700 km etäisyydellä (maastosta riippuen) olisi yhtään kyseistä taajuutta käyttävää radioasemaa. Tämä on valitettavasti harvinainen tilanne. Paikallisradiolähetteistä osa on  pystypolaroituja ja usein pienitehoisia, joten ne eivät yleensä kuulu, eli haittaa, kovinkaan kauas - tehosta, antennikorkeuksista ja maastosta riippuen. 50 kW vaakapolaroitu asema kyllä tukkii taajuuden satojen kilometrien säteellä.

Alla oleva taajuustaulukko lähtee sitä ajatuksesta, että on valittu jokin maa meteoriheijastuksille sopivalla etäisyydellä ja jossa on runsaasti korkeatehoisia (100 kW) asemia FM-alueella. Tällainen maa on mm. Saksa. Listalta on aluksi poistettu kaikki taajuudet, joilla on etelä- tai keskisuomessa YLEn, tai Novan suuritehoisia päälähettimiä. Jäljelle jääville taajuuksille on merkitty lisätietoihin havaintopaikasta riippuvia lisäehtoja ilman yksityiskohtia, jotka havaitsija voi itse Internetistä selvittää. Lopullinen taajuuden soveltuvuus paljastuu vasta useiden viikkojen ympärivuorokautisen (tietokone-) seurannan perusteella, koska radioaaltojen erityyppiset etenemisolosuhteet vaihtelevat. Tilanne FM-alueella muuttuu vähitellen uusien asemien ilmaantuessa, sekä aiemmin toimineiden lopettaessa, joten päivittämättömien taajuuslistojen käyttökelpoisuus hupenee vuodessa, tai parissa.

Eestin lukuisat paikallisradiot tukkivat tehokkaasti lähes kaikki suomalaisten paikallisradioiden ja YLE:n, Novan väleihin jäävät aukot täältä eteläsuomesta kuunneltuna. Toinen ongelma on, että ulkoantennia käytettäessä voimakkaat FM-alueen lähetteet saattavat sekoittua vastaanottimessa ja silloin voi todellisuudessa täysin tyhjältäkin taajuudelta kuulua olemattomia asemia. Kyseessä on suunniteluvirheestä johtuva tekninen heikkous vastaanottimen rakenteessa. Tätä ongelmaa ilmenee varsinkin paikallis- tai yleisradioaseman lähialueella ja antennivahvistinta käytettäessä kauempanakin. Silloin heikot meteoriheijastukset jäävät näiden ristimodulaatiohäiriöiden alle. Jossain tapauksessa vastaanotin voi myös tukkeutua ja mennä epäherkäksi voimakkaasta singaalista, vaikkei se olisikaan kuuntelutaajuudella, tai edes sen lähellä.
 

Meteorihavaintoihin mahdollisesti sopivia radiotaajuuksia FM-alueella taajuusvälillä 87.5...108 MHz, joilla on yksi, tai useampia 100 kW (ERP) asemia Saksassa, ja ei YLEn, tai Novan lähettimiä etelä-, tai keskisuomessa.

Tilanne 02-11-2007:
 

F [MHz]  lisätiedot	F [MHz]  lisätiedot
87,6  S, L, P   88,4  S, L, P  88,7  R, P  88,8  R, E, P  89,3  S, P  89,6  S, E, P  90,6  S, E  91,7  S, E  93,8  P   94,4  S, P  94,7  L, P  95,1  S, P  95,4  S, E, P  96,3  S, E, P  96,7  S, P  97,8  S, E, P  98,0  S, P  98,6  L, P  98,8  S, L, P  99,0  S, E, P  99,6  S, L, P	99,8  S, P  100,0  R, S, E, P  100,5  R, S, P  101,2  S, P  1013  S, L, P  101,7  E, P  101,8  S, L, P  102,3  S, E, P  102,8  S, P  102,9  S, E, P  103,3  S, P  103,4  R, E, P  104,3  L, P  105,2  S, P  105,3  S, P  105,4  E, P  105,5  L, P  105,9  R, E, P  106,9  P  107,1  S, P

P = taajuudella suomalaisia paikallisradiota, jotka saattavat haitata sijaintipaikasta riippuen
L = YLEn/Novan päälähettimiä Lapissa. Haittaavat keski-, ja pohjoissuomessa.
S = taajuudella ruotsalaisia yleisradioasemia jotka voivat haitata varsinkin länsi-  ja lounaissuomessa
E = taajuudella eestiläisiä yleisradioasemia jotka voivat haitata eteläsuomessa
R = taajuudella venäläisiä yleisradioasemia jotka voivat haitata kaakkois- ja eteläsuomessa

Näiden rajoitusten lisäksi voi viereisellä kanavalla (0.1 MHz ylä-, tai alapuolella) olla voimakas paikallinen yleisradiolähete, jonka sivunauhat tukkivat kanavan
Noin 85% taajuuksista karsiutuu heti pois ja lopuista puolesta tusinasta voi huonolla tuurilla jokaiselta kuulua paikallisradioasemia!

Paikallisradioluvat/taajuudet ja paikkakunnat: http://www.mintc.fi/oliver/upl703-Toimiluvat,%20valtakunnalliset.pdf

Eestissä on noin 250, Pietarin alueella toistakymmentä ja Suomessa noin 300 paikallisradiolähetintä YLEn FM-lähettimen ja ruotsalaisten yleis- ja paikallisradioiden  lisäksi, mutta FM alueella on käytettävissä vain noin 200 kanavaa. Tästä voi päätellä jotakin taajuusalueen käytön tehokkuudesta ja mitä siitä seuraa etsittäessä vapaata FM-taajuutta. Suomalaisia paikallisradiotaajuuksia voi tutkiskella Viestintäviraston sivuilta.

Sopiva kaukainen lähetysasema voi löytyä myös jostakin muusta maasta kun Saksasta, mutta se selviää vain hakemalla ne vähät tyhjät kanavat itse ja tarkkailemalla kuuluuko niiltä yhtään meteoriheijastuksia. Ulkomaisten FM-asemien teknisiä tietoja voi selailla netissä  AGDX e.V:.m UKW-TV-Arbeitskreisin sivuilta.

Tavallisella FM-yleisradiovastaanottimella tuskin löytyy yhtään hyvää tyhjää taajuutta suuren kaistanleveyden (150 kHz) vuoksi, kun tilanne ainakin eteläsuomessa on melkoisen hankala kapeakaistaisellakin (15 kHz) vastaanottimella .

Huom.: Kapeakaistainen FM sopii meteorihavaintoihin, vaikka sillä kuunneltaessa ei normaalisti saakaan mitään selvää leveästä yleisradio-FM-lähetteestä riittämättömän kaistanleveyden takia. Kapeakaistaisella FM-vastaanottimella saavutetaan parempi herkkyys, joka kohottaa havaittujen meteorivanojen määrän noin 10-kertaiseksi, kun rajamagnitudi paranee teoriassa 2.5 magnitudia. Kokenut meteorihavaitsija tietää mikä ero on Lm +4.0 ja Lm +6.5 keleillä.
 

Koemittaustuloksia muutamilla taajuuksilla FM-alueen alareunassa.

Kuusankoski, 3-elementtinen Yagi-antenni länteen, vaakapolarisaatio,  ilmaisutaso -123 dBm, kaistanleveys 15 kHz:

MHz   meteoriheijastuksia [kpl] (kommentti)
88.3  100 (Tampere YLE estää taajuuden käytön nykyisin!)
89.3   90 (Sollefteå SR1 haittaa ajoittain ja paikallisradio estää käytön)
88.8   80 (Tallinnan paik. radio haittaa ajoittain )
90.0   28 (Paikallisradio Kouvolassa estää nykyisin taajuuden käytön)
91.7   23 (Bollnäs SR1 haittaa ajoittain)
88.7   20 (Kärdla, Estonia ja Pietarissa toimiva paikallisradio haittaa ajoittain)
87.8   20 (Vaasa YLE haittaa)
90.4   17 (Eestiläinen paikallisradio haittaa)
91.8   10 (Espoo YLE haittaa)
 

Uusien (paikallis)radioasemien ilmaantuessa meteorihavaintoihin käytetylle taajuudelle alle 400 km etäisyydelle taajuus voi aseman sijainnista, tehosta ja lähetysantennin korkeudesta riippuen muuttua käyttökelvottomaksi meteorihavaintoihin.

Kaikilla CCIR-FM-alueen taajuuksilla on sekalainen määrä eritehoisia yleisradioasemia eri puolilla Eurooppaa. Useimmiten meteoriheijastuksen kautta kuuluvat asemat ovat 1000....1600 km etäisyydellä. Yli 2200 km päästä ei meteoriheijastuksia enää juurikaan saada maapallon kaarevuuden takia. Alle 800 km etäisyydeltä heijastukset ovat lyhyitä ja himmeiden meteorien havaittavuus on heikompi.
 

Hukka-aikaa radioaurorasta ja sporadisesta E:stä

Revontuliovaalista takasin siroavat radioaallot ko. taajuudella samoilla leveysasteilla lähettävistä naapurimaiden FM-radioasemista aiheuttavat kymmenien - satojen tuntien vuosittaisia hukka-aikoja krahisevien radioaurorasignaaleiden tukkiessa taajuuden magneettisten myrskyjen aikana. Antennin rajallisen etu-takasuhteen vuoksi radioaurora saattaa silti haitata jonkin verran, vaikka antenni olisikin suunnattu vaikkapa etelään. Myös lyhytkestoisesta Auroral-E etenemisilmiöstä on silloin tällöin hiukan harmia, kuten Auringossa tapahtuvista poikkeuksellisen voimakkaista VHF-alueen radiokohinapurkauksistakin.

CCIR-FM-taajuusalueella ilmenee myös satunnaisen E-kerroksen (E_s, sporadinen E) heijastamia radiosignaaleja 1000...2400 km etäisyydeltä lähinnä kesäisin itä-etelä-länsi-sektorilta. Näitä ilmiöitä on vaikea välttää ja E_s-keli aiheuttaa sekin muutaman kymmenen tunnin hukka-ajan vuosittain.
 

ELF-  ja VLF-taajuudet

Kaikkein kirkkaimmista meteorivanoista on joskus havaittu matalataajuisia sähkömagneettisia- ja sähkökenttä-ilmiöitä. Nämä siis ovat itse meteori-ilmiön kehittämiä sähkö-ilmiöitä. Sinänsä sähkökentän mittaus on helppoa, mutta ilmakehän sääilmiöt vaikuttavat sähkökenttään huomattavasti. ELF-taajuisia radioaaltoja voidaan vastaanottaa ja tallentaa, mutta asutuilla alueilla ELF- ja VLF-taajuusalueella on voimakkaita sähkölaitteiden aiheuttamia häiriöitä ja kaukana korvessa häiriöiden alta paljastuu ympäri maailmaa riehuvien salamoiden rutina, jota maan magnetosfääri joskus muokkaa todella kummallisiksi naksahteluiksi, tai vihellyksiksi.

Koska riittävän kirkkaita meteoreja osuu ilmakehään melko harvoin, ELF-havainnot jäävät helposti kuriositeetiksi, eikä niistä ainakaan voida seurata ilmakehään osuvan meteorivuon muutoksia.
 

HF-taajuusalue

Myös HF-taajusalueella (3...30 MHz) voidaan havaita meteorivanoista heijastuneita signaaleja. Heijastukset ovat pitkäkestoisempia, kuin VHF-taajuusalueella. Vaikka HF-alueella ilmenee usein nk. F2-ionosfäärietenemistä ja kesäisin E_s-etenemistä, on joitakin meteorihavaintoja yritelty tehdä myös HF:llä. Lähinnä kysymykseen tulevat yli 15 MHz taajuudet, jotka eivät ole niin pahasti staattisten rutinoiden ja muiden häiriötekijöiden pilaamia. Sopiva asema ei välttämättä ole HF-alueella 1500 km etäisyydellä, vaan jossakin vain noin 200...400 km päässä oleva suuritehoinen lyhytaaltoyleisradioasema, joka harvoin kuuluu voimakkaasti näin läheltä normaalin ionosfäärisen etenemisen kautta.

Harmillista on kuitenkin se, että HF-alueen kelien vaihdellessa auringonpilkkujaksoa mukaillen ja radiokelien päivittäisten ja vuodenajallisten muutosten tahdissa, myös yleisradioasemat vaihtavat jatkuvasti lähetystaajuusalueitaan saavuttaakseen kuuntelijansa ja pilkkuminimin aikaan muutoin hiljaiset ylimmät HF-yleisradiokaistat ovat liki käyttämättömiä. Lähetystaajuuksia ja lähetysantennin keilan suuntaa muutetaan päivän mittaan HF-radiokelien kiertyessä Auringon mukana ja kohdealueen vaihtuessa. Lyhytaaltotaajuudet ovat hyvin ruuhkaisia, eikä se helpota meteorihavaintojen tekemistä.

Mikäli VHF-vastaanotinta ei ole käytettävissä, voi hyvällä HF-vastaanottimellakin (SSB-modella) tehdä joitakin havaintokokeiluja, mutta automaattisia meteorimittauksia ei siellä kannattane tehdä suuren hukka-ajan uhatessa em. syiden vuoksi..
 

Alemmat VHF-taajuudet:  Analogiset TV-lähetykset jatkuvat vain idän suunnalla

Alemmilla yleisradiotaajuusalueilla (VHF I) (47...88 MHz) on toiminnassa analogisia TV-lähettimiä, mutta suurimmassa osassa Eurooppaa ne on jo sammutettu digi-TV:n tulon myötä. Entisissä OIRT-maissa käytetyillä nk. R-kanavilla lähettimet onneksi nykyisin ovat päällä yölläkin, mikä on meteorihavaintojen kannalta hyvä tilanne. Taajama-alueilla kaapeli-TV:n vuotosignaaleista ei taida enää olla paljoa haittaa, koska näitä kanavia on viimevuosina tyhjennetty kaksisuuntaisen kaapeli-TV-verkon nettiyhteyksien kaistatarpeille. Häiriötaso on VHF I-alueella hieman korkeampi ja matalahkon taajuuden ansiosta E_s-etenemistäkin ilmenee huomattavasti useammin, kuin CCIR-FM-alueella (VHF II). Sama ilmiö vaivaa myös OIRT-FM-aluetta (66...74 MHz), jolla kaiken lisäksi lähetykset loppuvat lähitulevaisuudessa ja näissä itäisissä maissa uudet asemat rakennetaan CCIR-FM alueelle. CCIR-FM alueella lähetykset jatkuvat ainakin seuraavat 10...20 vuotta, kunnes radiolähetyksetkin on saatu tavalla, tai toisella digitalisoitua, ja FM-alue hiljenee, jos sellaiseen tilanteeseen ylipäänsä joskus päädytään. Idän suunnalla tekninen kehitys on sen verran jäljessä, että analogisten TV-kanavien R1...R3 mahdollisesta lopettamisesta ei ole mitään pelkoa.

Ainoastaan yleisradioliikenne käyttää VHF-alueella korkeita lähetystehoja. Ilmailu-, radioamatööri- ja muu radioliikenne käyttää tehotasoja, jotka yleensä ovat vain 1/1000...1/10000 osa yleisradiolähetysten säteilytehosta ja lisäksi jatkuvatoimisia niistä ovat vain erilaiset majakka-asemat. Vastaanottimen herkkyyttä ei voi juurikaan parantaa, kuin kaistaa kaventamalla ja siihen tarvitaan monimutkaisempaa tekniikkaa, jotta äärettömän heikot signaalit saataisiin ilmaistua. Siksi kannattaa ensisijaisesti panostaa meteorisirontaan sopivan yleisradiotaajuuden löytämiseen.

Mikäli se ei onnistu CCIR FM-alueelta, on etsittävä seuraavaksi R1...R3 kanavilta tai 70 MHz alueelta. Signaalitasot näillä alueilla ovat korkeimpia, eli n. -105 dBm luokkaa. TV-lähettimet eivät kaikki muuten ole juuri kanavan nimellistaajuudella, vaan keskinäisten häiriöiden välttämiseksi ne on asetettu eri 'offsetteihin'. Tavallisimmat poikkeamat ovat korkeintaan n.10 kHz verran kanavan nimellistaajuuden ylä-, tai alapuolella.

TV-kantoaalloilla voidaan käyttää erittäin kapeita vastaanottimen kaistanleveyksiä ja ns. SSB-vastaanottimen audio voidaan yhdistää PC:n äänikortille ja käyttää FFT-muunnokseen perustuvaa tietokoneohjelmistoa, jolla päästään muutamien hertsien kaistanleveyksiin. Käytännössä yleensä mitataan kuitenkin n. 100 Hz levyistä taajuusviipaletta. Tämä tekniikka lisää järjestelmän herkkyyttä, mutta ei sitten ollenkaan sovellu epävakaille FM-moduloiduille yleisradiolähetteille.

Tässä muutama kaukana ruuhkaisista kanavan nimellistaajuudesta olevista TV-asemista (oletettavasti kaikki nämä asemat lähettävät 24 h vuorokaudessa):

• Moskova, Venäjä, 49.7474 MHz tai 77.2461 MHz
• Pietari, Venäjä, 49.7500 MHz tai 77.2600 MHz
• Novosokolniki, Venäjä, 49.7578 MHz tai 77.2512 MHz
• Kuldiga, Latvia, 49.7604 MHz

Ylemmät VHF-taajuudet

Käytetyn taajuuden kasvaessa meteoriheijastusten signaalitaso laskee eksponentiaalisesti ja jotakin pitäisi tehdä tämän kumoamiseksi. Yksi tapa olisi käyttää enemmän vahvistavaa, eli suurempaa suunta-antennia. Tästä aiheutuu kuitenkin havaittavan meteorikerroksen pinta-alan pieneneminen, mikä taas vähentää havaittujen meteoreiden lukumäärää.

FM- eli ULA-yleisradioalueen yläpuolella sijaitsee melkoisen laaja ilmailuradioliikenteelle varattu taajuuskaista, joka ulottuu aina 136 MHz asti. Alueen alareunassa on säteilyteholtaan korkeintaan 100 W VOR-majakoita. Tämä tarkoittaa että niiden teho on 30 dB pienempi, kuin suurtehoisilla FM-alueen radioasemilla ja tekee niiden hyödyntämisen teknisesti melkoisen hankalaksi, koska vastaanotettu signaalitaso meteoriheijastuksista jää jonnekin -150 dBm tienoille. Toistaiseksi kukaan ei ole niitä meteorimittauksiin käyttänyt.

144 MHz alueella on radioamatöörimajakoita, joiden säteilytehot ovat yleensä vain kymmeniä watteja, poikkeuksena SK4MPI revontulimajakka Ruotsissa. Sitä on jossain määrin käytetty keski-euroopassa satunnaisiin kuunteluhavaintoihin meteorisateiden maksimeissa, mutta pohjoissektorille revontuliin suunnatun säteilykeilan ja korkeamman taajuuden, lähettimen läheisyyden, sekä 1,3 kW säteilytehon vuoksi siitä Suomessa havaittavien meteorien lukumäärä jää melko vähäiseksi.

160 MHz meri-VHF ja muiden radiopuhelinverkkojen tukiasemien säteilytehot ovat vain kymmenien wattien luokkaa, eikä alueella ole jatkuvasti lähettäviä asemia.

TV:n VHF III-alueen kuvakantoaalloissa olisi säteilytehoa kymmeniä kilowatteja, joissakin jopa yli 100 kW, mutta 200 MHz tienoilla meteoriheijastusten lukumäärä ja murto-osaan FM-alueen vastaavista luvuista. Keski-Euroopan alueella tämä alue on tyhjä tai otettu digi-TV-käyttön. Ex. OIRT-maissa kuitenkin vielä lähetetään analogista TV-lähetettä VHF III- alueella. Sopivilta Venäjän R-kanavien offseteilta voi jotain kuulua, mutta havaitotulokset eivät normaalia havaintotekniikkaa käyttäen olleet hyviä. Signaalitaso meteoriheijastuksista  on -125 dBm tienoilla.

UHF-alueella meteorien havaitseminen on perin vaikeaa. Siellä ei monikaan meteorivana saavuta ylitiheän vanan ionisaatiotiheyttä ja signaalivoimakkuudet ovat muutamia sattumia lukuun ottamatta olemattoman heikkoja.
 

Mittaustulosten laatu

Radiomittauksilla voidaan tutkia monia erilaisia meteoreihin liittyviä ilmiöitä, mutta jos keskitytään mittaamaan meteorivuon tiheyttä ja vielä likimain silmin nähtävien meteoreiden kirkkausalueella, voi datasta hakea muutamia avainkohtia, joista voi muodostaa mielikuvan ko. tiedon laadukkuudesta.

1. Tunnissa havaittujen meteorivanojen lukumäärä: Lukumäärän pitäisi olla mieluimmin useissa kymmenissä, tai sadoissa tuntia kohden. Jos lukumäärät heittelehtivät levottomasti nollan ja kymmenen välillä, on mittausjärjestelmä yleensä liian epäherkkä ja kykenee tarjolla olevalta laajalta pinta-alalta havaitsemaan vain kirkkaimpia meteoreja. Tällöin tieto jää kohinaiseksi ja se on kelvotonta aktiivisuudeltaan heikkojen meteoriparvien havaitsemisessa ja lisäksi tavallaan vääristynyttä, jos lähtökohtana on verrata lukumääriä esim. silmin havaittuihin meteorimääriin. Tästä voisi ottaa karkean esimerkin: peräkkäisten tuntien radiolla mitatut lukumäärät ovat olleet: 6, 4, 5, 2, 1, 9. Äkkipäätään tästä voisi sitten päätellä, että meteoreiden lukumäärä tunnille olisi vaihdellut 1:9! Niin kai se onkin, mutta vain kirkkaiden meteoreiden osalta. Ei tuollaista vaihtelua esim. normaaliolosuhteissa tehdyistä visuaalisissa meteorihavainnoissa näy. Tuollaiset toistuvat kymmenkertaiset erot kielivät siitä, että heitellään arpaa pienten numeroiden statistiikalla ja ei pystytä havaitsemaan kuin kirkkaita meteoreja, joita tulee harvakseen. Kuitenkin samaan aikaan herkempi havaintojärjestelmä kirjaa tilastollisesti merkityksettömän pieniä prosentuaalisia tuntivaihteluja meteorivanojen lukumäärissä. Meteoreiden lukumäärä kasvaa kymmenkertaiseksi jokaista 2.5:ttä magnitudiyksikköä kohti, joka on hyvä asia hoksata. Vaikka aktiivisempien meteoriparvien maksimeissa meteoreiden keskikirkkaus nouseekin ja siinä mielessä parvi erottuu paremmin sporadisesta taustasta, on tuon rajamagnitudin nostamisessa silti joku tolkku oltava. Toisaalta jos järjestelmä pystyy havaitsemaan paljon silmää himmeämpiä mikrometeoreja, niiden suuri lukumäärä voi jopa alkaa peittää parvien aktiivisuusprofiilia alleen. Näissä ilmiöissä ei ole mitään teräviä magnitudirajoja, mutta muutos on havaittavissa selvästi jo, jos vastaava optinen rajamagnitudi havaintojärjestelmälle muuttuu pari-kolme magnitudia.
 

Kun herkällä järjestelmällä saadaan ilmaistua satoja meteoreja tunnissa, voi kuitenkin tällainen vähäkohinaista dataa tuottava systeemi tukkeutua erittäin voimakkaiden meteorisateiden aikana, varsinkin jos mukana on paljon kirkkaita meteoreja. Näissä tapauksissa se ei ole optimaalinen ratkaisu.

2. Epäloogiset tasovaihtelut, monotoniset numerosarjat ja ei-luonnonilmiöiden synnyttämät häiriöpiikit tuloksissa: Näitä ei saisi ilmetä, ainakaan kovin usein. Silti liki toimimaton järjestelmä saattaa kyetä sporadisten meteoreiden mittaamiseen ja  joten kuten ilmaisemaan voimakkaimmat meteoriparvet, mutta yleensä silloinkin tuloksissa on turhaa tilastollista kohinaa.

3. Sporadisten meteorien lukumäärien vuorokausivaihtelu: Tämän pitää näkyä tuloksissa lähes sinimuotoisena vuorokautisena lukumäärien vaihteluna, joka suurten meteoriparvien ulkopuolella toistuu likimain samanlaisena ja samanvaiheisena joka päivä. Minimin pitää olla illalla ja maksimin aamulla paikallista aikaa.

4. Sporadisten meteorien lukumäärien vuodenaikavaihtelu: Tämän pitää myös näkyä tuloksissa, mutta se on vähemmän sinimuotoista kesän intensiivisten meteoriparvien ansiosta. Minimin tulee osua jonnekin maaliskuun tienoille ja laakea maksimi syksylle, mutta sitä ei oikein näe, jos ei sateiden osuutta matemaattisesti poisteta.

5. Havaittujen meteoriparvien lukumäärä: Hyvin toimivan järjestelmän vuosittaisesta datasta saa ilman suurempaa vaivaa näkyville muutamia kymmeniä meteoriparvia. Jos datassa näkyvien parvien määrä jää puoleen tusinaan, parantamisen varaa on paljon. Myös pitkäkestoisten sateiden profiilin mahdollisen epäsymmetrisyyden pystyy erottamaan.

5. Ajallinen kattavuus: Minimiajanjakso on täydet +- 4 vuorokautta ennen ja jälkeen meteorisateen, jotta sporadisten meteorien osuus tuloksissa voidaan määrittää. Mikäli etsitään meteori-outbursteja, mittaustoiminnan pitää olla jatkuvaa. Jos havaintoja tekee satunnaisesti esim. kuuntelemalla tunti-pari, silloin-tällöin (ja vielä jollakin epäherkällä laitteella), ihmisaivojen taipumus löytää vähälukuisista satunnaisista tapahtumista "epänormaaleja poikkeavuuksia", joka synnyttää toistuvasti harhakäsityksiä siitä, että "jotain outoa on taas tapahtumassa taivaalla, kun kuulin äskenkin kolme meteoriheijastusta minuutissa".

6. Järkevä ja luotettava tietojen tallennus ja arkistointi: Mittausjärjestelmän pitäisi pystyä tuottamaan itsenäisesti mahdollisimman pitkälle tiivistettyä ja suodatettua tietoa meteoriaktiivisuudesta ilman jatkuvaa käsintehdyn työn tarvetta. Sen vuoksi ei esim. paperipiirturia voi enää kenellekään suositella. Mitä pidempi havaintoprojekti, sitä enemmän kannattaa aikaa käyttää haittaavien ilmiöiden tunnistamiseen, niiden automaattiseen eliminointiin ja operaattoria turruttavien toistuvien rutiineiden helpottamiseen. Tietoja ei saisi jättää jonnekin PC:n kovalevylle makaamaan ja odottamaan kovalevyn rikkoutumista, vaan niille pitäisi löytää jostakin ulkopuolelta arkistointipaikka, jossa ne ovat alan tutkijoiden käytettävissä.